KymiRingin rata on 80-prosenttisesti valmis – MotoGP ajetaan 2020 ja F1-selvitystyö on virallisesti aloitettu

Report this content

 

KymiRingin GP-rata on jo 80-prosenttisesti valmis.

KymiRing Oy:n uusi toimitusjohtaja Markku Pietilä avaa rakennustöiden vaiheistusta:

”Elokuun lopussa Dorna Sports järjestää KymiRingillä MotoGP-luokan testiajon, jonka jälkeen saamme lopullisen aikataulun radan käyttöön ottamiselle. Sitä ennen rakennetaan sisääntulotie sekä saatetaan räjäytystyöt valmiiksi kuluvan talven aikana. Suoja-alueiden loppuosat rakennetaan kevään kuluessa. Rataprofiilin lopullisen muodon ja kallistusten tekeminen tapahtuu huhti- ja toukokuun aikana, ja asvaltoinnit toteutetaan touko–kesäkuun aikana”, Pietilä kertasi KymiRing Oy:n, Suomen Moottoriliiton ja AKK Sports Oy:n yhteisessä infotilaisuudessa Helsingin Scandic Hotel Simonkentässä tänään keskiviikkona.

Projektiin on alkuvaiheen selvitykset ja lupamenettely mukaan lukien käytetty noin 14 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on myönnettyjä ja käyttämättömiä valtion apuja 4,6 miljoonaa euroa, joista 4,1 miljoonaa euroa kohdistuu itse GP-rataan. Yhtiöllä on noin 13 000 kerrosneliön rakennusoikeuksista esisopimus, jonka arvo on noin 6 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi rata-alueelle on kaavoitettu yli 100 000 kerrosneliötä.

 

MotoGP-osakilpailu järjestetään 2020

MotoGP-osakilpailun järjestämisestä on solmittu promoottorina toimivan Dornan kanssa sopimus, joka kattaa vuodet 2020–2024. Suomen osakilpailu järjestetään vuonna 2020, ja tarkka päivämäärä vahvistetaan sen jälkeen, kun MotoGP-testit ajetaan KymiRingillä elo–syyskuussa 2019. Kilpailun televisiosignaali lähetetään yli 200 maahan, ja katsojia sillä on arviolta 430 miljoonaa.

Suomen Moottoriliiton puheenjohtajan Tapio Nevalan mukaan MotoGP-kilpailu tuo KymiRingin vaikutusalueelle suuren taloudellisen panoksen. ”KymiRingin MotoGP:n katsojamäärän arvioidaan olevan 100 000–150 000 katsojaa. Esimerkiksi Valencian GP:n suora taloudellinen vaikutus on 38 miljoonaa euroa”, Nevala vertaa.
 

Nevala avaa syitä sille, että MotoGP-osakilpailu saatiin Suomeen.

”Suomella on pitkä ja hieno moottoriurheilun traditio, ja suomalaiseen osaamiseen tapahtumajärjestäjänä ja moottoriurheilutoimijana luotetaan. Vaakakupissa painoi myös se, että tästä tulee ainoa osakilpailu Pohjois-Euroopassa ja kaiken lisäksi se järjestetään lähellä Venäjän rajaa.”

”MotoGP-osakilpailulla on suuri merkitys Suomen moottoripyöräurheilulle, sillä lajien tunnettuus lisääntyy Suomessa ja toisaalta suomalaisten ajajien on helpompi päästä ajamaan kansainvälisiin sarjoihin.”

 

AKK on aloittanut yhteistyön F1-selvityksestä

Myös suomalainen autourheilu saa KymiRingistä kansainvälisen areenan, joka mahdollistaa huipputason tapahtumien järjestämisen.

”Suomesta on puuttunut korkeimman tason autourheilun suorituspaikka, mikä tekee KymiRingin valmistumisesta äärettömän tärkeän asian Suomen koko lajikattaukselle. Ennen kaikkea KymiRing luo mahdollisuuksia: aiempaa laajempien kansainvälisten kilpailujen järjestämiselle, kansallisen toiminnan tason nostolle ja entistä laadukkaammalle valmennustoiminnalle. Nyt suomalainen autourheilu kokonaisuudessaan saadaan maailman näyttämölle, rallin lisäksi”, toteaa AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio.

AKK Sports Oy on sopinut Formula One Groupin kanssa Suomen ja KymiRingin soveltuvuuden selvittämisestä F1-osakilpailun järjestämiseen. Virallinen dokumentti on allekirjoitettu ja yhteistyö aloitettu kesällä 2018.

”Olemme hakeneet OKM:n avustusta osakilpailuhaun vaatimusten selvittämiseksi. Emme pakonomaisesti aja kisan saamista vaan selvitämme, onko Suomella intressiä, mahdollisuuksia ja perusteltua syytä hakea osakilpailua tulevaisuudessa. Selvää on se, että saamme paljon oppia itse selvitystyöstä ja siitä, mitä kaikkein korkeatasoisin moottoriurheilukilpailu todellisuudessa vaatii”, Lehmuskallio toteaa.

 

Fakta: KymiRing-hanke

Iitin Tillolan alueelle on valmistumassa n. 180 hehtaarin alueelle FIM:n ja FIA:n korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. KymiRing on ainoa GP-rata Pohjois-Euroopassa. Radan pituus on 4,5 kilometriä ja korkeusero 23 metriä. Sen leveys on 12–20 metriä ja siinä on 18 kaarretta. Radan pääsuora on 1,2 km pitkä ja se on pisin GP-ratojen suora Euroopassa.

Alueelle rakentuu ekosysteemi, jossa yhdistyvät liikenteenturvallisuuskoulutus sekä testaus, moottoriurheilu ja ympärivuotinen toiminta. Erinomaisten liikenneyhteyksien varrella oleva KymiRing mahdollistaa suurtapahtumien – moottoriurheilukilpailujen lisäksi myös konserttien ja festivaalien – järjestämisen vuodesta 2020 eteenpäin.

Rakentamisessa on huomioitu kestävän kehityksen periaatteet, ja KymiRing onkin ensimmäinen GP-rata, joka rakennetaan FIM:n ja FIA:n kestävän kehityksen ohjelmien mukaisesti. Ympäristöä koskevat selvitykset on tehty tiukimpien menettelyjen kautta, josta esimerkkinä on oma-aloitteinen YVA-menettely.

 

Lisätiedot

Tatu Lehmuskallio

AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja

tatu.lehmuskallio@autourheilu.fi

+358 (0) 400 414860

 

Markku Pietilä

KymiRing Oy:n toimitusjohtaja

markku.pietila@profiz.com

+358 (0) 50 045 5156

 

Tapio Nevala

Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja

tapio.nevala@moottoriliitto.fi

+358 (0) 50 400 6098

 

Mediamateriaalit:

Rita Pasanen

AKK:n viestintäpäällikkö

rita.pasanen@autourheilu.fi

+358 44 545 9919

 

KymiRing Oy suunnittelee hankekokonaisuutta, joka rakentuu Pohjois-Euroopan johtavan ajokoulutus- ja liikenneturvallisuus- sekä moottoriurheilukeskuksen ympärille. Moottoriurheilutoiminnalle suunniteltava kokonaisuus koostuu noin 4,6 kilometriä pitkästä asfaltoidusta kansainvälisesti luokitellusta moottoriradasta, jonka yhteyteen kuuluu rallicrossrata. Lisäksi alueelle toteutetaan kartingrata sekä motocross-, speedway- ja endurorata. KymiRingin ajokoulutuskeskus käsittää monipuolisen ajoharjoitteluradan, jossa voidaan toteuttaa raskaan liikenteen, pelastus- ja puolustusvoimien ajoneuvojen ajokoulutusta sekä siviililiikenneajoneuvojen ajoharjoittelua. Perustajaosakkaina ovat AKK Sports Oy, Suomen Moottoriliitto ry, A-Ahlström Kiinteistöt Oy ja Iitin kunta.

Suomen Moottoriliitto ry (SML) on Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionapua saava mootto­ripyörä-, moottorikelkka- ja ATV-urheilun lajiliitto. Suomen Moottoriliiton toiminta käsittää yli 20 eri moottoriurheilulajia, joihin kuu­luu useita eri moottoripyörä-, ATV-, ja moottorikelkkalajeja. Jäseniä SML:n jäsenkerhoissa (202 kpl) on kaikkiaan noin 26 000.

Autourheilun kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport ry omistaa 100 %:sti markkinointiyhtiö AKK Sports Oy:n, jonka vastuulla on mm. Suomen MM-rallin, Neste Rallin järjestäminen. Liitto hallinnoi kaikkiaan kuuttatoista eri autourheilulajia ja sillä on noin 30 000 jäsenseuralaista. Yhtiön alaisuudessa toimii myös televisiotuotantopalveluyksikkö. AKK:n palveluksessa on yhteensä 25 työntekijää ja sen toimitilat sijaitsevat Vantaalla.

Avainsanat: