Lumme Energia ottaa paikkansa Suomen energiamarkkinoilta

Lumme Energia tavoittelee huomattavaa kasvua ja osuutta kotimaan energiamarkkinoista. Tulokas haluaa mullistaa energianmyynnin tuomalla jatkossa markkinoille uusia innovatiivisia tuotteita ja palveluja. 1.9.2017 toimintansa aloittava yhtiö paljastaa 16.8.2017 Mikkelissä järjestämässään toritapahtumassa muun muassa verkossa näkyvän ilmeensä sekä tuotevalikoimaansa. Lumme Energia yhdistää Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön sähkön myyntiliiketoiminnat.

Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön sähkön myyntiliiketoiminnot kokoava Lumme Energia on nykyaikainen palveluyhtiö. Kaksi perinteistä energiayhtiötä lyövät kättä palvellakseen jatkossa entistä kokonaisvaltaisemmin kasvavaa asiakaskuntaa ympäri Suomen. Voimavarojen yhdistymisen myötä sähkönmyyntitoiminta tehostuu, mikä näkyy kuluttajille entistä kattavampien ja kilpailukykyisempien sähkötuotteiden muodossa.

”Asiakkaamme näkökulmasta energiapalvelu nousee uudelle tasolle. Lumme Energia on ratkaisukeskeinen, asiakkaistaan välittävä yhtiö, joka innovoi uutta. Kehitämme uusia tuotteita ja palvelumalleja niin kuluttajille kuin yrityksille. Lumme Energia on erinomaisessa tilanteessa, henkilöstöllä on laaja toimialatuntemus ja yhtiön aloittaessa puhtaalta pöydältä, olemme vapautettuja miettimään asioita uusista kulmista”, sanoo Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen .

”Markkinoilla on yli 50 toimijaa. Myös kansainväliset toimijat ovat kiinnostuneita Suomesta. Päätös yhtiön perustamisesta oli helppo, sillä yhdessä olemme vahvempia toimimaan merkittävänä valtakunnallisena energiayhtiönä. Lumme Energia on aktiivinen yhteistyökumppani toimialan lähivuosien vääjäämättömässä rakenteellisessa muutoksessa”, kertoo Etelä-Savon Energian toimitusjohtaja Erkki Karppanen .

Lumme Energian toiminta alkaa 1.9.2017. ”Liiketoimintajärjestelyn valmistelu alkoi jo viime vuoden lopulla. Varsinainen toiminta käynnistyy syyskuussa, mutta esimerkiksi Lumme Energian ilme alkaa jo näkyä eri puolilla. Myös yhtiön palvelutuotteiden myynti on käynnistynyt. Kahden yhtiön myyntitoimintojen yhdistäminen ja yhteisjärjestelmien rakentaminen on käynnissä. Laskut asiakas saa vielä alkuun omistajayhtiöiltä. Edelleen toimivat ESE Online ja Suur-Savon Sähkön Helmi-palvelut tullaan yhdistämään osana muutosprosessia”, kuvaa Tykkyläinen käynnistymisvaiheen järjestelyitä.

Liiketoiminnalle virtaa erottuvalla brändillä

Uuden energiayhtiön brändi ammentaa suomalaisesta sielunmaisemasta tiivistyen lumpeeseen, Etelä-Savon maakuntakukkaan.

”Olemme kesän mittaan testanneet Lumme Energian brändi-ilmettä muun muassa Asuntomessuilla. Lumme symboloi hyvin sitä mitä uusi yrityksemme on. Se kuljettaa energiaa lehdestä kasvin varteen ja varresta syvälle pinnan alle vahvoille juuriverkostoilleen. Lumme tuo elämää koko järvelle ja sen rannoille.  Lumme Energia on nimikkokukkansa tapaan arkisen ekosysteemin luottokumppani”, toteaa Lumme Energian viestintäpäällikkö Johanna Rautio.

Lumme Energia on järjestänyt Mikkelin torille 16.8. klo 10-17 yleisötilaisuuden. Siellä voi kuulla lisää yrityksestä ja siihen liittyvistä muutoksista sekä tutustua muun muassa sähköautoihin ja niiden lataamiseen. 

Lisätietoja:

Markus Tykkyläinen, markus.tykkylainen@sssoy.fi , puh. 050 596 5482

Erkki Karppanen, erkki.karppanen@ese.fi , puh. 040 535 9999

Lisätietoja ja kuvia: Maija Hyötyläinen, maija.hyotylainen@republic.fi , 050 572 9679

Lumme Energia Oy on uuden ajan suomalainen energiayhtiö, joka on syntynyt Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön yhdistäessä sähkön myyntiliiketoimintansa. Lumme Energia tarjoaa iloa ja energiaa jokaiseen kotiin Suomessa 1.9.2017 alkaen. Yritys toimii Mikkelissä Suur-Savon Sähkön toimitiloissa. Lumme Energia työllistää yhteensä 56 työntekijää. Lisätietoja: www.lumme-energia.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia