Markkinoinnin kohdentaminen, asiakkaiden osallistaminen, ostoihin kannustaminen – tässä 5 digitrendiä, jotka ovat tutkitusti pinnalla juuri nyt

Report this content

 

Liikkeenjohdon konsultointiin erikoistunut yritys BearingPoint selvitti Suomen Digimenestyjät 2019 -tutkimuksessa, millaiset digitrendit suomalaisyrityksissä ovat juuri nyt pinnalla. Tutkimuksessa analysoitiin kaikkiaan 54 johtavan suomalaisyrityksen 66 brändiä 16 toimialalta. Tässä ovat digitrendit, jotka ovat erityisen kovassa nosteessa vuoteen 2019 lähdettäessä.

 

Markkinointiviestintä on yhä kohdennetumpaa

Suomen Digimenestyjät 2019 -tutkimuksen mukaan yritykset paitsi toteuttavat aiempaa enemmän markkinointiviestintää, myös kohdentavat entistä enemmän näyttömainontaa niille kuluttajille, jotka ovat aiemmin käyneet yrityksen verkkosivuilla. Tutkimusotoksessa tällainen digimarkkinoinnin kohdentaminen on lähes tuplaantunut viime vuodesta.

 

Asiakkaiden osallistaminen yleistyy

Pelien, kilpailujen ja arvontojen määrä on tasaisessa kasvussa. Niitä järjesti digikanavissaan tänä vuonna 43 % tutkituista suomalaisyrityksistä. Edellisvuonna osuus oli 7 prosenttiyksikköä pienempi, ja myös viime ja sitä edellisen vuoden erotus on 7 prosenttiyksikköä. Lisäksi crowdsourcingia verkkosivuillaan toteutti jo 31 % tutkituista yrityksistä. Vuotta aiemmin luku oli 19 %.

 

Trendikatsauksien ja ajatuksia herättävien kirjoitusten määrä kasvaa

Tänä vuonna jo 82 % tutkituista suomalaisyrityksistä julkaisi digikanavissaan trendikatsauksia ja mielipidekirjoituksia, kun viime vuonna luku oli 69 %. Kaksi vuotta sitten vain kolmasosa yrityksistä teki tämänkaltaista rikasta sisällöntuotantoa, eli kasvu on ollut erittäin nopeaa.

 

Yhteistyön määrä yritysten välillä lisääntyy

Yli kolmannes (34 %) suomalaisyrityksistä tarjoaa tai suunnittelee tarjoavansa avointa dataa kumppaniyritysten käyttöön. Tämä luku on yli tuplaantunut viime vuodesta (14 %). Datan jakamisen avulla yritykset pyrkivät hyödyntämään kumppaneita yhä parempien ja laajempien palvelukokemuksien rakentamiseksi asiakkailleen.

 

Ostamiseen kannustetaan entistä tehokkaammin

Tuotteita voi yhä useammin ostaa suoraan suomalaisyritysten Facebookista. Kasvu on ollut huimaa: tällaisen mahdollisuuden tarjoaa 37 % tutkituista suomalaisyrityksistä, mikä on 32 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Kaksi vuotta sitten prosenttiosuus oli nolla, koska kyseistä ominaisuutta ei ollut Facebookissa vielä silloin. Myös ostoon kannustavat call-to-action-painikkeet ovat yleistyneet. Tänä vuonna jo yhdeksän kymmenestä yrityksestä hyödynsi CTA-painikkeita – viime vuonna luku oli 77 % ja sitä edellisenä vuonna 69 %.

 

Tutkimukseen pääsee tutustumaan kokonaisuudessaan osoitteessa (trendit sivuilla 22-23): https://www.bearingpoint.com/en-fi/our-success/digital-leaders/

 

Lisätietoja:
Antti Maunula, BearingPoint Finland, Digital & Strategy, 044 3533 064, antti.maunula@bearingpoint.com

 

Digimenestyjät-tutkimus
BearingPointin vuosittainen Digimenestyjät-tutkimus on mitannut yritysten digitaalista kyvykkyyttä vuodesta 2013 lähtien. Tänä vuonna tutkimus laajeni suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin, ja vertailu kattaa ensimmäistä kertaa kahdeksan maata. Mukana on 593 yritystä 25 toimialalta Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Isosta-Britanniasta, Irlannista, Saksasta, Portugalista ja Italiasta. Yritysten digitaalisia kyvykkyyksiä analysoidaan kuudessa ulottuvuudessa – digitaalisessa markkinoinnissa, digitaalisessa tuotekokemuksessa, verkkokaupassa, asiakashallinnassa, mobiilikokemuksessa ja sosiaalisessa mediassa – 252 objektiivisen kriteerin avulla. Tavoitteena on arvioida vertailukelpoisesti ja monipuolisesti yrityksen digitaalista kehitystä erityisesti asiakaskokemuksen näkökulmasta. Vertailupohjana arvioinnissa on käytetty digitaaliselta kehitykseltään maailmanlaajuisesti edistyksellisimpiä yrityksiä. Tutkimuksessa arvioitavien yritysten valinnassa on käytetty pääasiallisina kriteereinä liikevaihdon merkittävyyttä. Lisäksi yrityksen päätöksenteon on oltava pääosin kyseisessä maassa. Suomesta tutkimuksessa on analysoitu kaikkiaan 54 yrityksen 66 brändiä 16 toimialalta. Tutkimusta varten ei suoritettu haastatteluja eikä yrityksiin otettu suoraa kontaktia.

BearingPoint
BearingPoint on itsenäinen liikkeenjohdon konsulttitoimisto, jossa yhdistyvät eurooppalaiset juuret ja maailmanlaajuinen verkosto. BearingPoint toimii kolmessa yksikössä: Consulting, Solutions ja Ventures. Consulting sisältää neuvonantopalvelut; Solutions tarjoaa työkalut onnistuneeseen digitaaliseen transformaatioon, sääntelyn vaatimiin teknologiaratkaisuihin ja analytiikkaan; Ventures edistää kasvuyritysten kehitystä ja rahoitusta. BearingPointin asiakkaina on monia maailman johtavia yrityksiä ja organisaatioita. BearingPointilla on globaali konsulttiverkosto, johon kuuluu yli 10 000 asiantuntijaa ja joka auttaa asiakkaita yli 75 maassa saavuttamaan mitattavaa ja kestävää menestystä.

Avainsanat: