Ministeri Berner evästi nuoria ICT-opiskelijoita Huawei-matkalle

Report this content

Huawei järjesti 23.9. Ruoholahden tuote- ja kehityskeskuksessaan virallisen vastaanoton ensimmäisille Seeds for the Future -korkeakouluohjelmaan valituille opiskelijoille. Huawein pääkonttorille matkustaa lokakuussa kymmenen suomalaista yliopisto-opiskelijaa kuudesta yliopistosta. Ministeri Anne Berner, Huawein Suomen toimitusjohtaja Carson Cao sekä Huawein tuote- ja kehityskeskusten johtaja Mikko Terho antoivat puheissaan vinkkinsä matkaan lähtijöille.

Huawein järjestämälle verkostoitumismatkalle lähtee opiskelijoita peräti kuudesta eri yliopistosta ympäri Suomen: Aalto-yliopistosta, Turun yliopistosta, Tampereen teknillisestä yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sekä Itä-Suomen yliopistosta. Valitut kymmenen opiskelijaa lentävät Kiinaa lokakuun alussa ja viettävät ensimmäisen viikon tutustuen kiinan kieleen ja kulttuuriin maan pääkaupungissa Pekingissä. Toisen viikon ryhmä viettää Shenzhenissä Huawein pääkonttorilla perehtyen tieto- ja viestintäteknologian uusimpiin innovaatioihin yhtiön omien ICT-eksperttien johdolla.

Valitut opiskelijat ovat: Olli Rauramo (Aalto-yliopisto), Susanna Nevalainen (Aalto-yliopisto), Krista Naumanen (Aalto-yliopisto), Heini Ahde (Turun yliopisto), Petteri Mäki (Turun yliopisto), Riku Kajasilta (Turun yliopisto), Arno Ranta-aho (Tampereen teknillinen yliopisto), Matias Kangas (Jyväskylän yliopisto), Oskari Jahkola (Lappeenrannan teknillinen yliopisto), Aku Silvenius (Itä-Suomen yliopisto).

Erikoisosaajia kaivataan

Huawei Technologies Oy:n toimitusjohtaja Carson Caon mukaan tänä vuonna yli 70 maata kattava Seed for the Future on mittavin yksittäinen ohjelmainvestointi yhtiöltä. Vuodesta 2008 Suomessa toiminut Huawei on kasvanut jo lähes 300 henkilöä työllistäväksi yhtiöksi. Uusia osaajia rekrytoidaan jatkuvasti muun muassa yhtiön syyskuussa avattuun Tampereen yksikköön.

Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa johtava Mikko Terho oli myös toivottamassa valituille opiskelijoille hyvää matkaa. Hän muistutti, että ICT-opiskelijoiden kannattaa erikoistua opinnoissaan ainakin yhteen osa-alueeseen. ”Suomessa opiskelijoiden opinnot ovat hyvin laaja-alaisia. Aasialaisessa kulttuurissa taas oletetaan, että insinööri on tietyn alueen erikoisosaaja”.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner painotti puheenvuorossaan innovaatioiden tärkeyttä Suomen ja EU:n tulevaisuudelle. Hänen mukaansa hallitusohjelma on keskittynyt vahvasti digitalisaatioon sekä löytämään uusia tapoja ja businessmalleja kasvattamaan tuottavuutta. Parhaillaan mietitään, miten lainsäädännöllä voidaan mahdollistaa uudenlaiset innovaatiot yksityisellä ja julkisella sektorilla. 5G-teknologia tarjoaa molemmille sektoreille hyötyjä muun muassa asioiden internetin, e-oppimisen, liikkumisen, automatisoinnin sekä e-terveydenhuollon saralla. Berner muistutti, että paljon on kyse myös prosesseista ja siitä, miten nykyisiä teknologioita voitaisiin käyttää paremmin hyväksi. Tiedolla johtaminen korostuu yhteiskunnan kehittämisessä ja siksi esimerkiksi tietokantaosaaminen on tärkeässä asemassa tulevaisuudessa.

Opiskelijoille ojennettiin tilaisuudessa diplomit sekä lahjakassit, jotka sisälsivät muun muassa matkaoppaan, Seeds for the Future -t-paidan sekä Huawein tuotteita.

Seeds for the Future -opiskelijaohjelma on aloitettu vuonna 2008. Kaksiviikkoinen ohjelma tarjoaa teknologiasta kiinnostuneille yliopisto-opiskelijoille harvinaislaatuisen mahdollisuuden tutustua alan uusimpiin innovaatioihin Huawein pääkonttorilla Kiinan Shenzhenissä sekä Kiinan monipuoliseen kulttuuriin ja kieleen Pekingissä. Suuren suosion saavuttaneeseen ohjelmaan on osallistunut jo yli 2 000 yliopisto-opiskelijaa ympäri maailman, ja pelkästään Euroopasta ohjelmaan on päässyt viimeisen kuuden vuoden aikana satoja opiskelijoita peräti 27 eri maasta. Vuonna 2016 ohjelmaan odotetaan osallistuvan 80 eri opiskelijaryhmää yli 70 maasta. Suomi on ohjelmassa mukana tänä vuonna ensimmäistä kertaa. 

Huawei-yhteyshenkilö

Hennariikka Andersson, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Huawei Technologies Oy, 040 845 8066, hennariikka.andersson@huawei.com


Lisätiedot, kuvat tilaisuudesta ja opiskelijoista:

Irina Mikkola, Republic of Communications, 050 362 1432, irina.mikkola@republic.fi 

Lisätietoja Huaweista:

Huawei on johtava maailmanlaajuinen tieto- ja viestintäteknologian ratkaisujen tarjoaja, joka palvelee telealan operaattoreita, yrityksiä, kuluttajia ja julkista sektoria. Yhtiö tekee myös tiivistä yhteistyötä yliopistojen kanssa ympäri maailman. Huawein innovatiivisia ICT-ratkaisuja, -tuotteita ja -palveluita käytetään yli 170 maassa.

Huawei työllistää maailmanlaajuisesti yli 176 000 henkilöä, ja yrityksen 9 900 Euroopassa olevasta työntekijästä 1 200 työskentelee tutkimuksen ja tuotekehityksen (T&K) parissa. Yrityksellä on 18 T&K-keskusta kahdeksassa Euroopan maassa (Suomi, Belgia, Ranska, Saksa, Irlanti, Italia, Ruotsi ja Iso-Britannia) ja se operoi lukuisia innovaatiokeskuksia yhteistyössä tele- ja ICT-alan partnerien kanssa.

Huawei työllistää T&K-keskuksissaan ympäri maailman yli 75 000 insinööriä. Yhtiö palkkaa vuosittain jopa 10 000 vastavalmistunutta tai juuri valmistumassa olevaa opiskelijaa – enemmän kuin yksikään muu toimija alalla.

Vuonna 1987 perustettu Huawei on yksityinen yritys ja täysin työntekijöidensä omistama. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Kiinan Shenzhenissä.

Multimedia

Multimedia