MM-sprintin hiihtävä Pentsinen huhkii OnniBus.comin hiihtovideoilla

Hyvällä tekniikalla hiihtokilometreistä voi saada enemmän irti. Päähiihtokeskuksiin sekä Lahden MM-kisoihin kuljettava OnniBus.com on saanut maajoukkuehiihtäjä Anssi Pentsisen antamaan tekniikkavinkkejä yhtiön some-kanavien seuraajille. Neljästä videosta ensimmäinen on julkaistu yhtiön Facebook-sivulla, missä se on kerännyt reilussa tunnissa yli 4 500 näyttökertaa.

Pentsisen sponsorointi on OnniBus.comille ensimmäinen laatuaan.

”Hiihtäminen ja laskettelu näkyvät meillä selkeästi yksittäisenä kansaa liikuttavana lajina. Lajien perässä ollaan valmiita matkustamaan, koska halutaan kokeilla erilaisia latu- ja rinneprofiileja. Hiihdon MM-kisat saavat myös hiihdosta muuten innostuneet liikkeelle. Halusimme olla laajemmin mukana talvisessa ilmiössä, siksi yhteistyöhön ryhtyminen Anssin kanssa tuntui luontevalta”, summaa OnniBus.comin toimitusjohtaja Lauri Helke

Lahteen vuorokaudessa yli 100 vuoroa kuljettava OnniBus.com valmistautuu MM-kisoihin varaamalla lisäkalustoa kysynnän mukaan. OnniBus.comin kaksikerrosbussit liikennöivät Himokselle, Leville, Rukalle, Tahkolle sekä Ylläkselle.

”Videoilla on haluttu tuoda esiin maastohiihdon mukavaa fiilistä. Tekniikkavinkkivideon ohella on käsitelty myös erilaisia hiihtäjätyyppejä sekä tietysti after skitä”, kertoo Anssi Pentsinen.

Lahteen kisaajana valmistautuva Pentsinen toivottaa kaikenikäiset katsojat tervetulleiksi. 

”Lahden MM-kisat on upea kansainvälinen hiihtotapahtuma, missä on tarjolla laadukasta viihdettä ja palveluja kaikenikäisille. Paikan päälle kannattaa tulla, jos se on suinkin mahdollista. Omalla autolla liikkumisen sijasta kannattaa miettiä muita liikkumisvaihtoehtoja, kuten OnniBus.comia”.

Anssin ohella videotuotannossa on ollut mukana olympialaisissa hiihtänyt Jesse Väänänen.

Ensimmäinen video on katsottavissa OnniBus.comin Facebook-sivulla.

Lehdistöyhteydet ja kuvat:

Irina Mikkola, Republic of Communications, 050 3621432, irina.mikkola@republic.fi

Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

Tietoa OnniBus.comista

OnniBus.com on suomalainen kaukoliikenteeseen erikoistunut linja-autoyhtiö, joka tarjoaa nopeita ja luotettavia liikennöintipalveluja edulliseen hintaan. OnniBus.com operoi 170 lähtöä päivässä. Sen reitistö yhdistää 50 kaupunkia Suomessa. Pääliikennöintikaupungit ovat Helsinki, Espoo, Heinola, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Porvoo, Rauma, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vantaa ja Vaasa. OnniBus.comin punakylkisissä kaksikerroslinja-autoissa on 89 matkustajapaikkaa, langaton Internet-yhteys (ei erillistä maksua), säädettävät nahkaiset istuimet, ilmastointi, istuinkohtaiset pistokepaikat sekä WC. OnniBus.com on perustettu vuonna 2011 Tampereella. Yhtiön lippujen hinnat ovat alkaen 1 € + 1 € varausmaksu. Liput ovat ostettavissa yhtiön kotisivuilta. Lisätietoja OnniBus.comista löytyy osoitteesta www.onnibus.com.

Facebook - https://www.facebook.com/Onnibus

Instagram - http://instagram.com/onnibuscom

Twitter - https://twitter.com/onnibus

Avainsanat:

Tilaa