Muutoksia OnniBus.com Oy:n johdossa

Suomen johtava kaukoliikenteen bussiyritys OnniBus.com Oy julkisti tänään, että Pekka Möttö jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Möttö jättää tehtävänsä yhteisellä sopimuksella ja vapautuu siten uuteen tehtäväänsä Suomen joukkoliikenteen toimialalla.

OnniBus.comin perustivat Pekka Möttö, Lauri Helke ja Petteri Rantala vuonna 2011. Yhtiön kasvua kiihdytti joukkoliikennevaikuttaja Sir Brian Souterin sijoitusyhtiö, jonka ansiosta mahdollistuivat uuden kaksikerrosbussikaluston hankinta, koko valtakunnan kattavan tarjonnan luominen sekä sähköisen liiketoiminnan kehittäminen. Tällä hetkellä OnniBus.com liikennöi päivittäin yli 170 vuoroa yhdistäen 50 suomalaista kohdetta yli 60 korkealaatuisella kaksikerrosbussilla. Toimintansa aikana OnniBus.com on investoinut yli 25 miljoonaa euroa ja luonut yli 250 uutta työpaikkaa bussialalle ympäri maata.

“Pekalla on ollut merkittävä rooli OnniBus.comin kehittämisessä alkaen ensimmäisistä ideoista ja vision todeksi tekemisessä. Olen saanut toimia Pekan yhtiökumppanina näiden vuosien aikana ja kiitän hänen panoksestaan OnniBus.comin menestystarinassa. Toivotan Pekalle menestystä uusissa haasteissa”, toteaa OnniBus.com Oy:n pääjohtaja Lauri Helke.

“Matkani OnniBus.comin parissa on ollut sekä innostava että palkitseva. OnniBus.comin joukkue on rakentanut hienon ja innovatiivisen yhtiön, joka jatkossakin ajaa suomalaisen joukkoliikenteen mullistusta kuluttajan parhaaksi. Olen ollut onnellinen saadessani osallistua yhtiön rakentamiseen, siksi tunnen haikeutta jättäessäni kollegat ja mahtavan työyhteisön. Uskon, että OnniBus.com on suunnattu oikeaan kurssiin ja sillä on hyvin potentiaalisia suunnitelmia ja investointeja toteutusputkessa. Omalta osaltani katson, että nyt on aika siirtyä uusien haasteiden pariin”, Pekka Möttö sanoo. “Tulen aina olemaan sydämeltäni OnniBus-mies ja toivotan työkavereilleni ja OnniBussille parhainta menestystä. Seuraan tarkoin jatkossakin yhtiön edistymistä. Kiitän sydämestäni asiakkaitamme valtavasta tuesta ja takaan, että OnniBus.comin tarina on vasta alkamassa.”

“Pekka Möttö auttoi OnniBus.com Oy:n toimitusjohtajana luomaan yhtiöstä aidosti asiakaslähtöisen bisneksen. Tutustuimme Pekan kanssa liikekumppaneina ja eroamme nyt ystävinä. Toivotan hänelle menestystä tulevaisuudessa”, kommentoi Souter Investmentsin Euroopan bussitoiminnan johtaja Barry Pybis.

Pekka Möttö päättää työnsä yhtiössä 27.5.2016. OnniBus.com Oy ilmoittaa uusista nimityksistä kaupallisella osastollaan lähitulevaisuudessa. 

Lehdistöyhteydet ja kuvat:

Jukka Raittila, Republic of Communications, 050 346 2630, jukka.raittila@republic.fi

Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

OnniBus.com on suomalainen kaukoliikenteeseen erikoistunut linja-autoyhtiö, joka tarjoaa nopeita ja luotettavia liikennöintipalveluja edulliseen hintaan. OnniBus.com operoi 170 lähtöä päivässä. Sen reitistö yhdistää 50 kaupunkia Suomessa. Pääliikennöintikaupungit ovat Helsinki, Espoo, Heinola, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Porvoo, Rauma, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vantaa ja Vaasa. OnniBus.comin punakylkisissä kaksikerroslinja-autoissa on 89 matkustajapaikkaa, langaton Internet-yhteys (ei erillistä maksua), säädettävät nahkaiset istuimet, ilmastointi, istuinkohtaiset pistokepaikat sekä WC. OnniBus.com on perustettu vuonna 2011 Tampereella. Yhtiön lippujen hinnat ovat alkaen 1 € + 1 € varausmaksu. Liput ovat ostettavissa yhtiön kotisivuilta. Lisätietoja OnniBus.comista löytyy osoitteesta www.onnibus.com, https://www.facebook.com/Onnibus (Facebook),  http://instagram.com/onnibuscom (Instagram) ja https://twitter.com/onnibus (Twitter).

Avainsanat: