Pilkkurikas finaalipäivä päätti Helsinki Cupin

Report this content

 

Helsinki Cup huipentui lauantaisiin finaalipeleihin Töölön pallokentällä, eli Bolliksella. 12 finaalipelistä peräti puolet venyi aina rangaistuspotkukilpailuun saakka. Jatkoaikoja ei lauantaina pelattu.

 

Näin kävi myös poikien B12-sarjassa, jonka loppuottelussa kovan paineen alla läpi varsinaisen peliajan ollut HJK nappasi mestaruuden pilkuilla meksikolaisen Intercupsin nenän edestä. Helsinkiläisten suurin sankari oli maalivahti Joel Tynkkynen, joka torjui maalittomaksi jääneellä varsinaisella peliajalla vastustajan rangaistuspotkun.

”Siinä tuli ensin minun virheeni, menetettiin pallo ja puolustaja joutui rikkomaan. Tunsin, että se oli minun syyni ja halusin korjata sen. Katsoin vetäjää silmiin ja näin, että hän vetää kohti alanurkkaa.”

Rangaistuspotkukilpailuun hän psyykkasi itsensä yksinkertaisella ohjeella.

”Kaikki tai suurin osa pitää ottaa kiinni”, hän avasi ajatusmaailmaansa.

 

Pituus antaa sekä fyysisen että henkisen edun

Joel on kentällä silmiinpistävän pitkä pelikavereihinsa verrattuna. Mittaa on varressa jo 180 senttimetriä.

”Kaikki eivät oikein usko, että olen 12-vuotias. Sitä on harmittavaa aina joutua todistelemaan. Toisaalta ehdin pituuteni ansiosta paremmin palloihin ja näytän maalissa sen verran isolta, että kokoni pelottaa vastustajia.

Hän on pelannut maalivahtina yli viisi vuotta, ja tämä Helsinki Cup -voitto oli hänelle ensimmäinen laatuaan.

”Aivan mahtavat fiilikset jäi. Paras jengi, joukkuekaverit ja loistavat valmentajat”, Joel kuvaili Helsinki Cup -kokemustaan.

 

Arvokkaimmille pelaajille Honor 10 -älypuhelimet

Toinen, joka onnistui lauantaina erityisen hyvin, oli Patricia Bohui, joka edustaa G15 Elite -sarjassa pelannutta ONS 04:ää. Bohui vastasi joukkueensa kummastakin maalista 2-2-tasapeliin päättyneessä ottelussa, ja kaiken kukkuraksi upotti oman yrityksensä rangaistuslaukauskilpailussa. Koitos ratkesi vasta jatkovedoilla, joissa ONS 04 oli tällä kertaa EBK:ta tarkempi.

Sekä Bohui että Tynkkynen valittiin ansaitusta omien loppuotteluidensa parhaiksi pelaajiksi ja he saivat palkinnoksi Honor 10 -älypuhelimen, kuten kaikkien finaalipelien arvokkaimmat pelaajat.

 

HJK pärjäsi hyvin, päivä huipentui Itä-Helsinki Unitedin koitoksiin

Seuroista parhaiten pärjäsi HJK, jonka joukkueet pelasivat viidessä finaalissa ja voittivat niistä kolme. Viiden suoran pilasi päivän ensimmäisessä ottelussa yhdysvaltalainen Dallas Texans Soccer Club, joka voitti B13 11v11-sarjan finaalissa HJK:n pelin viimeisellä sekunnilla syntyneellä 1-0-maalilla, sekä G11E-sarjan EPS/Punainen, joka voitti helsinkiläiset rangaistuspotkuilla.

Finaalipäivän huipensi kaksi tyttöjen ottelua, joissa kummassakin oli toisena osapuolena Itä-Helsinki Unitedin joukkue. G13 Elite-sarjan loppuottelussa I-HU voitti TiPS/T05:n 1-0. Vuotta nuorempien tyttöjen finaalissa Itä-Helsinki United/Valkoinen oli jo voitossa kiinni EPS Akatemiaa vastaan mutta taipui lopulta rangaistuspotkukisassa.

 

Toimitusjohtaja: Paras Helsinki Cup omana aikanani

”Tämä on ollut kokonaisuudessaan paras Helsinki Cup sinä aikana, kun itse olen ollut mukana. Joka osa-alueella asiat ovat sujuneet loistavasti”, sanoo nyt yhdeksännen turnauksensa läpivienyt Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne.

”Kiitosta meille on tullut erityisesti oheistapahtumista, kisafiiliksestä ja pelikentistä, jotka ovat olleet ensiluokkaisessa kunnossa”, hän jatkaa.

 

Joel Tynkkysen vanhemmat ovat antaneet luvan poikansa nimen ja kuvien julkaisemiseen.

 

 

Eri sarjojen finaalien tulokset:

B13 11 vs 11 HJK Sininen - Dallas Texans (USA) 0-1
B17 Tampere Football Academy - PPJ B1 2-1
G15E EBK - ONS 04 2-2, rp. 6-7
B15 MaKu - PK-35 3-0
B14 C.E.F 18 Tucuman (ARG) – PPJ 1-1, rp. 6-7
B12 HJK - Intercups (MEX) 0-0, rp. 3-1
B10 FC Viikingit/Punainen – HJK 1-1, rp. 5-6
G11E HJK - EPS/Punainen 1-1, rp. 1-2
B11 KäPa United - HJK 0-1
B13 8v8 Happy Azzurri (ITA) - Valtti/FC 0-1
G13E Itä-Helsinki United – TiPS 1-0
G12E EPS Akatemia - Itä-Helsinki United/Valkoinen 1-1, rp. 4-3

 

Lisätiedot:

Kirsi Kavanne

Helsinki Cupin toimitusjohtaja

kirsi.kavanne@helsinkicup.fi

040 540 14 80

 

Mikko Haimila

Helsinki Cupin turnauspäällikkö

mikko.haimila@helsinkicup.fi

0400 274 554

 

 

Mediamateriaalit:

Ville Heinonen

Helsinki Cupin mediavastaava

Republic of Communications

ville.heinonen@republic.fi

050 413 7118

 

Kansainvälinen juniorijalkapalloturnaus Helsinki Cup järjestettiin jo 43. kerran. Se on Euroopan kolmanneksi suurin juniorijalkapalloturnaus yli 20 000 vuosittaisella osallistujallaan. Turnaus alkoi maanantaina ja päättyi lauantaina 14. heinäkuuta.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia