Suomalaiset sulattivat Harleyn Discover More 2014 -kiertueryhmän

TIEDOTE 12.8.2014 - Harley-Davidsonin Discover More -kiertue on dokumentoinut Suomea viikon ajan motoristin silmin. Isäntänä kiertueella on toiminut Akseli Herlevi. Myös hän on jakanut aktiivisesti tunnelmia eeppiseltä matkalta, jonka aikana touring-Harleyn kumia on poltettu todistettavasti muun muassa Alastaro Circuitin radalla. Kokkina Herlevi on maistattanut englantilaisella kuvausryhmällä muun muassa savustettua lohta ja muikkuja, ruisleipää, kotikaljaa, uunimakkaraa ja pappilan hätävaraa.

Torniosta Rovaniemelle ja sieltä Oulun kautta Kokkolaan, Vaasaan, Kuopioon ja edelleen Jyväskylän kautta Tampereelle vienyt H-D Discover More 2014 -kiertue on lähestymässä Helsinkiä, mistä kiertue siirtyy Viroon ja sieltä Latvian ja Liettuan kautta Puolaan ja edelleen Itävaltaan. Suomesta #Discovermore2014-tunnuksella on ikuistettu muun muassa napapiiri sekä Vesa-Matti Loirin kaksoisolennon laittamaa kalaa. Ruoka on muutenkin ollut esillä kokkina elantonsa ansaitsevan Akseli Herlevin isännöimällä kierroksella. ”Olen halunnut tuoda esiin vaihtoehtoisia taukopaikkoja. Ihmiset ovat antaneet mukavasti vinkkejä matkan varrella. Esimerkiksi Viitasaaren Myllytupa on ollut tähän mennessä paras taukopaikka, johon olen Suomessa matkustaessani törmännyt. Ravintolan nuorille yrittäjille isot respectit hyvästä työstä”, kertoo Herlevi.

Herlevin kotiseutu Lohtaja ja Ohtakarin merimaisema tekivät vaikutuksen kiertueen dokumenttiryhmään. Myös ryhmä itse on kerännyt huomiota liikkuessaan ympäri Suomea. ”Akseli on jäänyt ihmisten mieleen ja vetänyt osaltaan väkeä puoleensa. Moni on halunnut vaihtaa hänen kanssaan sanasen. Myös pyörä on herättänyt kiinnostusta”, kertoo kiertueen Suomen osuuden tiedottaja Panu Alanko viitaten Discover More -kiertueelle varta vasten räätälöityyn Street Glide -pyörään.

Kiertueen kokemuksia Suomessa on ikuistanut ja dokumentoinut brittiläisten KngLADin ja itdrewitselfin muodostama tuotantotiimi.

Kiertue päättyy Itävaltaan, jossa järjestetään Euroopan isoin maksuton moottoripyörätapahtuma Bike Week, 2.-7.9.2014. Viikon kestävään tapahtumaan odotetaan jopa yli 100 000 osallistujaa. Tapahtumaan aukeava Harley-Davidson Village esittelee ensimmäistä kertaa vuoden 2015 mallistot, mukaan lukien uudistunut H-D Road Gliden. Myös Discover More 2014 -kiertueen Street Glide -pyörä on esillä tapahtumassa.

Kiertuetta voi seurata tunnuksella #DiscoverMore2014. Kiertueen kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.h-d.com/discovermore. Akseli Herlevin tunnus Twitterissä on @TopChefAkseli, Instagramissa @akseliherlevi ja Facebookissa https://www.facebook.com/akseli.herlevi.

Kuva- ja materiaalipyynnöt:
Panu Alanko, Republic of Communications, panu.alanko@republic.fi

Tietoja Harley-Davidson Motor Companysta
Harley-Davidson Motor Company valmistaa Custom-, Cruiser- ja Touring-moottoripyöriä ja tarjoaa kattavan valikoiman Harley-Davidson -moottoripyörien osia, varusteita, ajotarvikkeita ja -vaatteita sekä erilaisia keräilyesineitä. Lisätietoja Harley-Davidsonin verkkosivustolla www.h-d.com.

Avainsanat: