Suomalaisilla vankat salaattiperinteet – minilihapullat yllättivät suosiollaan

Report this content

Suomalaiset ovat ottaneet oman maun mukaan koottavat salaattiannokset omakseen, nauttien vuosittain noin 4 miljoonaa annosta Picadelin salaattibaareista. Suosituimmat ainesosat Suomessa ovat jo pitkään olleet jäävuorisalaatti, kurkku ja kermainen chilipasta, mutta kärkipaikoille nousee myös broileri eri muodoissa. Listalta löytyy myös yllätyksiä, kuten 14. sijalle nousseet minilihapullat ja 6. sijalta löytyvä vesimeloni.

Vaikka Picadelin salaattibaarien tarjontaan tuodaan jatkuvasti uutuuksia, samat kestosuosikit ovat pitäneet pintansa jo useamman vuoden. Suosituimpina ainesosina ovat pysytelleet vihersalaatin peruspilarit, jäävuorisalaatti ja kurkku, joista kumpikaan ei ole pudonnut toviin pois kärkikaksikosta. Suomalaisten salaattimaku on melko samanlainen paikkakunnasta riippumatta, ja suurimmat erot näkyvät lähinnä trendikkäiden ja vegaanisten ainesosien suosiossa, joka vaihtelee alueittain.

Kotimaisia kasviksia löytyy Picadelin valikoimasta aina satokauden mukaan. Suurin osa tuotteista myös valmistellaan Suomessa, Salico Oy:n Juvan tuotantolaitoksessa. Picadelin tuotteet vastaavat hyvin suomalaiseen makuun, ja toiveita uusista tuotteista tuleekin vain harvakseltaan. Uutuuksia tuodaan valikoimaan kuitenkin jatkuvasti, ja usein nekin löytävät paikkansa kuluttajien annoksista.

– Vuonna 2014 lanseerattujen minilihapullien suosio yllätti meidät, sillä suomalaiset ovat aiemmin valinneet salaattiannoksensa proteiinin lähteeksi lähinnä juustoja ja broileria sen eri muodoissa. Minilihapullista on kuitenkin tullut kestosuosikki, jota menee tasaisesti joka puolella Suomea, kertoo Sanna Kariluoto, Picadeli Finland Oy:n kategoriapäällikkö.

Toinen yllättäjä on 6. sijalle yltänyt raikas vesimeloni, joka maistuu suomalaisten salaateissa etenkin kesäaikana.

Ruotsissa maistuvat avokadot, katkaravut ja pasta

Picadeli on Pohjois-Euroopan markkinajohtaja yli 1700 salaattibaarilla ja toiseksi suurin pikaruokayritys Ruotsissa. Rakkaat naapurimme tuntuvat pitävän hieman raskaammista annoksista, sillä annoksiin tiensä löytävät Suomea useammin erilaiset pastat. Kokonaismyynnistä noin 17 prosenttia koostuu pastasta, kun Suomessa vastaava luku on noin 13 prosenttia. Muita suosittuja ainesosia Ruotsissa ovat katkaravut ja avokado, jotka nousevat Suomesta poiketen kymmenen suosituimman ainesosan joukkoon.

Salaattibaarien TOP 10, Suomi

  1. Jäävuorisalaatti
  2. Kuutioitu kurkku
  3. Kermainen chilipasta
  4. Kuutioitu broileri
  5. Viipaloitu broileri
  6. Vesimeloni
  7. Pico de Gallo
  8. Salaattijuusto
  9. Julienne-porkkana
  10. Kirsikkatomaatti

Salaattibaarien TOP 10, Ruotsi

  1. Kermainen chilipasta
  2. Viipaloitu broileri
  3. Pasta bruschetta
  4. Avokado
  5. Salaattijuusto
  6. Pesto-pastasalaatti
  7. Melonisekoitus
  8. Keitetty kananmuna
  9. Katkaravut
  10. Maissi

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Sanna Kariluoto, Picadeli Finland Oy
p. 050 550 9657
sanna.kariluoto@picadeli.fi

Anu Valli, Republic of Communications
p. 050 344 4636
anu.valli@republic.fi

Vuonna 2009 perustettu Picadeli on yli 1700 asiakkaallaan salaattibaarien Pohjois-Euroopan markkinajohtaja. Ruotsissa päämajaansa pitävä Picadeli on osa hedelmä- ja vihannesalan Greenfood-konsernia, joka työllistää yli 700 ihmistä ja jonka vuosittainen liikevaihto on 4,3 miljardia Ruotsin kruunua.

Multimedia

Multimedia