Turkin vuoden 2018 matkailuteema on legendaarinen Troija

Report this content

Turkin Çanakkalen maakunnassa sijaitseva Troijan muinainen kaupunki lisättiin 20 vuotta sitten UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Troijaa juhlistetaan vuoden aikana monin tavoin. Çanakkalesta, mihin Troijan alue lukeutuu, löytyy historian lisäksi upeita rantoja. 

Turkin alueelle sijoittuu paljon mielenkiintoisia, maailman historiaan sijoittuvia paikkoja. Näistä 21 on saanut UNESCOn maailmanperintökohde -statuksen. Yksi näistä kohteista on legendaarinen Troija. Troijan kaupunki onkin yksi kuuluisimmista arkeologisista kohteista. Se sijaitsee Ida-vuoren rinteillä Çanakkalen maakunnassa.

Troijaa pidettiin pitkään pelkkänä mytologisena taruna. Troija tunnetaan erityisesti Homeroksen kirjoittamasta Ilias-teoksesta, joka kertoo 1100- tai 1200-luvulla ennen ajanlaskun alkua käydystä Troijan sodasta. Viholliset piirittivät kaupungin pelastaakseen troijalaisten kaappaaman Helenan. Odysseus keksi rakentaa puusta onton hevosen, jonka sisään osa sotilaista piiloutuivat. Se tunnetaan yhtenä historian viekkaimpana sotajuonena, koska täkäläiset luulivat hevosta voitonlahjaksi ja veivät sen sisälle kaupunkiin. 

Juhlallisuuksia läpi vuoden

Vuonna 1871 alkaneet arkeologiset kaivaukset Troijan alueella paljastivat kaikkiaan kymmenen kaupungin rauniot. Kahden viimeisen vuoden aikana tutkimukset ovat keskittyneet niin kutsutun neljännen, 1300 eKr aikaan sijoittuvaan osaan. 

Alueen historian muistoksi merenrannalle on pystytetty suuri puuhevonen. Tämä oli mukana vuonna 2004 ilmestyneessä Hollywood-elokuvassa ”Troija”.  Sen sisälle voi  kiivetä ottamaan kuvia.

Troijan UNESCO-listauksen 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vierailijoille avautuu 10 000 neliön Troijan museo, jossa pääsee näkemään paloja antiikin kaupungista. Esillä on myös 24 kultakorua, jotka kuuluivat Helenalle. Turkki kutsuu myös Troijan elokuvassa näytelleet Brad Pittin, Diane Krugerin, Eric Banan ja Orlando Bloomin vierailulle. Paikallinen teatteri ja ooppera esittävät vuoden aikana Troija-aiheisia esityksiä.  

Historian lisäksi Çanakkalen maakunnasta löytyy turkoosia rantaviivaa, joka ulottuu niin Euroopan kuin Aasian puolelle. Çanakkale sijaitsee Istanbulin lähellä, 300 kilometrin päässä. Istanbulista sinne voi matkustaa myös laivalla, jolloin matka kestää kolmisen tuntia.  

Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimisto osallistuu 18.-21.1.2018 järjestettäville MATKA 2018 -messuille Helsingissä.  

Lisätietoja: 

Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimisto, Mikonkatu 6 C 18, 00100 Helsinki,  info@tourismturkey.fi   

Lisätietoa Turkista: www.turkki.fi

Facebook:  www.facebook.com/turkki.fi 

Instagram & Twitter: @turkki_fi

Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia