Tutkimus: Kun auto sammuu tien poskeen, nainen soittaa ensin puolisolleen

Kun auto jättää tien varteen, monet naiset soittavat puolisolleen siinä missä useammat miehet pyrkivät itse selvittämään huoltokirjasta vikaa tai soittavat hinauspalveluun, selviää vakuutusyhtiön teettämästä tuoreesta tutkimuksesta. Tienpenkalle joutunutta helpottaa, jos hänen puhelimeensa on tallennettu tiedot auton vakuutuksesta ja vakuutusyhtiön vahinkopalvelunumerot. 

POP Vakuutuksen teettämästä valtakunnallisesta tutkimuksesta selviää naisten ja miesten toimintatapojen huomattava ero, kun autoon tulee vika kesken ajon. Moni nainen luottaa miehiseen apuun, sillä tutkimukseen vastanneista jopa 44 prosenttia kertoi soittavansa ensimmäiseksi puolisolleen. Tien vierestä tehtiin soittoja myös isälle, pojalle tai tuttavalle. Vain vajaa viidesosa (18 prosenttia) kertoi ensin yrittävänsä selvittää käyttöohjeiden avulla vikaa siinä missä vain 13 prosenttia soitti ensimmäiseksi hinauspalveluun.

Tutkimuksen mukaan miehet ovat omatoimisempia auton jättäessä tielle, sillä heistä liki kolmannes vastasi yrittävänsä selvittää itse vian syytä auton käyttöohjeista. Neljännes vastaajista otti ensin yhteyttä hinauspalveluun. Moni mies ei kerro matkan katkeamisesta vielä tässä vaiheessa puolisolleen, sillä miehistä vain 4 prosenttia sanoi soittavansa ensin hänelle.

Vanhemmat omatoimisempia kuin nuoret autoilijat

Vastaajien ikä näyttäisi vaikuttavan jonkin verran toimintatapaan. Nuorista, 18–29-vuotiaista vastaajista soittaa puolisolleen ensimmäisenä 35 prosenttia. Yhtä usea yrittää selvittää vian syytä itse tai soittaa hinauspalveluun. Sen sijaan 60–65-vuotiaista vastaajista jopa puolet kertoi ensin soittavansa hinauspalveluun tai selvittävänsä omatoimisesti vikaa. Heistä vain 14 prosenttia soittaa ensin puolisolleen.

‒ Tutkimuksen tulokset ovat hieman yllättäviä, sillä nimenomaan nuoret vastaajat soittavat vahinkotilanteessa puolisolleen, ja vanhempi ikäluokka on omatoimisempaa ja suhtautuu tilanteeseen rauhallisemmin. Kokemus on todennäköisesti opettanut heitä toimimaan vahinkotilanteessa itsenäisesti, pohtii POP Vakuutuksesta Jani Engberg .

Liukkaiden kelien lähestyessä varaudu matkan katkeamiseen

Vahinko ei tule kello kaulassa, ja pahinta on matkan keskeytyminen huonossa keliolosuhteessa, kuten rankkasateella tai paukkupakkasilla. Mukavaa ei ole myöskään pilkkopimeällä harvaan asutulla seudulla.

POP Vakuutuksen tutkimuksen mukaan autovakuutusasiat hoitaa yleensä mies, joten he ovat usein naisia paremmin perillä autovakuutusten sisällöstä. Autovakuutukseen voi sisältyä esimerkiksi hinauspalvelu, joka on hyvä olla kaikkien autolla ajavien tiedossa. Tiedot auton vakuutuksen sisällöstä saa kuitenkin vakuutusyhtiön vahinkopalvelusta.

‒ Jokaisen autoilijan olisi hyvä ottaa selvää etukäteen minkälainen vakuutus autolla on ja miten vahinkotilanteessa kannattaa toimia. Lisäksi puhelimeen kannattaa laittaa valmiiksi tärkeitä numeroita, joihin voi vahinkotilanteessa soittaa. Myös auton hansikaslokerosta on hyvä löytyä nämä tiedot, koska autolla voi olla perheessä useampia kuljettajia. Esimerkiksi POP Vakuutuksen hätäpalvelu on auki 24/7 ja numeroon voi soittaa, kun on välittömässä avuntarpeessa liikennevahingon takia ja autolle tarvitaan hinausapua, Engberg toteaa.

‒ Autoilijoiden kannattaa varata talvisaikaan myös riittävän lämpimät päällysvaatteet kaikille matkustajille, pitää autossa taskulamppua ja heijastinliivejä, Engberg muistuttaa.

Verkkopalvelut nopeuttavat vahingonkorvausasiointia

Tutkimukseen mukaan vastaajat olivat tottuneet asioimaan puhelimitse vahingonkorvausasioissa, jopa kertoi 38 prosenttia soittavansa vakuutusyhtiöön. Verkkopalvelun kautta korvausta kertoi hakevansa 31 prosenttia vastaajista ja vain 18 prosenttia asioi konttorissa.

‒ Korvausta haetaan verkossa yhä useammin. Se on vaivattomin tapa, sillä tarvittavat tiedot pääsee antamaan saman tien, eikä tarvitse jonottaa konttorissa, Engberg toteaa lopuksi.

Autoilija: Näillä viidellä vinkillä varaudut matkan katkeamiseen

1.       Kaikkien autoa käyttävien puhelimiin olisi hyvä tallentaa tiedot auton vakuutuksesta ja vakuutusyhtiöstä

2.       Ensimmäisenä kannattaa soittaa vakuutusyhtiön palvelunumeroon ja tarkistaa, kuuluuko vakuutukseen hinauspalvelu ja saat ohjeita, miten toimia

3.       Automatkoilla kannattaa pitää mukana varavirtalähdettä, jolla saa ladattua puhelimen tarvittaessa

4.       Talvisaikaan autoon voi varata lisäpeittoja ja lämpiä vaatteita

5.       Mukana on myös hyvä pitää taskulamppua ja heijastinliivejä

Kyselyn toteutti POP Vakuutuksen toimeksiannosta tutkimusyhtiö M3 Research lokakuussa 2015. Kyselyyn osallistui 1000 suomalaista aikuista eri puolilta Suomea, iältään 18−65-vuotta.

Lisätietoa:

Myynti- ja markkinointijohtaja Jani Engberg, jani.engberg@suomenvahinkovakuutus.fi , +358 (0)40 738 7877

Marketing & CRM Planner Helena Tielinen, helena.tielinen@suomenvahinkovakuutus.fi ,

+358 (0)40 837 2431

POP Vakuutus on uuden ajan suomalainen digivakuutusyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen selkeitä ja edullisia vahinkovakuutuksia verkossa. POP Vakuutuksen valtteja ovat ymmärrettävä viestintä, totuttua paremmat verkko- ja mobiilipalvelut sekä mutkaton asiakaspalvelu. POP Vakuutus on Suomen Vahinkovakuutus Oy:n markkinointinimi.

Avainsanat:

Tilaa