HARIBON MENESTYKSEN SALAISUUS OVAT HERKULLISET MAUT JA KORKEA LAATU

Report this content

Nallekarkki viettää 90-vuotissyntymäpäiviään

(Linkit painokelpoisiin kuviin ja PDF-muotoiseen tiedotteeseen ovat viestin lopussa.)

Haribon Nallekarkki syntyi 90 vuotta sitten Saksassa. Haribon perustaja Hans Riegel kehitti tämän lasten ja aikuisten suosikin vuonna 1922 Bonnin esikaupungissa sijainneessa pienessä makeisverstaassaan. Haribo on sittemmin kasvanut yhdeksi maailman suurimmista makeisten valmistajista. Arvostettu makeisbrändi ja sen tuotteet on palkittu maailmalla vuosien saatossa lukuisilla palkinnoilla.

Makeisklassikkoa valmistetaan päivittäin 100 miljoonaa kappaletta
Haribon Nallekarkki on makeinen, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Haribo-yhtiön perustaja Hans Riegel loi ensimmäisen nallekarkin vuonna 1922. Makeinen sai inspiraationsa 1800-luvun tanssivista karhuista, joita käytettiin markkinoiden ja juhlien vetonauloina. Haribon herkulliset nallekarkit valmistetaan sokerista, liivatteesta, glukoosisiirapista, rypälesokerista sekä pienestä määrästä aromi- ja väriaineita.

Haribon tarina alkoi pari vuotta ennen nallekarkin syntymistä. Vuonna 1920 Riegel hankki talon Bonnin esikaupungista, jonka takapihalla sijainneeseen pesulaan syntyivät ensimmäiset tuotantotilat. Riegelin vaatimaton alkupääoma koostui säkillisestä sokeria ja kuparikattilasta. Perustajansa nimen ja yhtiön kotikaupungin Bonnin mukaan nimetty Haribo on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista viinikumi- ja lakritsimakeisten valmistajista.  

Haribo panostaa herkullisiin makuihin ja korkeaan laatuun
Haribo asettaa tuotannolleen ja raaka-aineilleen korkeat laatuvaatimukset. Yhtiön kaikki tuotantolaitokset on laatusertifioitu IFS (International Food Standardin) mukaan. Makeisbrändi on valittu yhdeksän kertaa peräkkäin Saksan luotetuimmaksi makeistuotemerkiksi ja sen tuotteet ovat saaneet lukuisia elintarvikealan palkintoja.

– Haribo on kansainvälisesti tunnettu brändi ja useimmissa maissa markkinajohtaja. Laadukkaista tuotteistaan ja aktiivisesta tuotekehityksestään tunnettu Haribo lanseeraa vuosittain useita uusia tuotteita, kertoo toimitusjohtaja Taru Stenius 20. juhlavuottaan viettävästä Haribo Lakrids Oy Ab:sta.

Suomalaiset rakastavat sekoitepusseja
Suomalaiset ovat päässeet Haribo-makeisten makuun jo 70-luvulta lähtien. Aluksi markkinoille tuotiin lähinnä irtomakeisia, mutta 80-luvun lopulla valikoima laajeni käsittämään myös pussimakeisia. Suomalaisten suosikkituotteita ovat Click Mix ja Matador Mix -sekoitukset, jotka sisältävät lakritsi-, viinikumi- ja raemakeisia. Molempia makeissekoituksia on saatavilla sekä pusseissa että rasioissa.

HARIBON NALLEKARKIN HISTORIA
1922    Ensimmäinen nallekarkki, Tanzbär, syntyy Haribo-yhtiön perustajan makeisverstaassa.

1960    Goldbär-nallekarkki näkee päivänvalon.
1967    Valtavan menestyksen saanut Goldbären hyväksytään Saksan patenttivirastossa rekisteröidyksi tavaramerkiksi.
1978    Goldbären-makeisten ulkomuoto uudistuu.
1989    Nallekarkkien väripaletti vaalenee hieman, sillä makeiset alkavat saada värinsä hedelmä- ja kasvistiivisteistä. Pakkauksien kuvituksissa nykyisinkin esiintyvä punarusettinen keltainen nalle lanseerataan.
2007    Nallekarkkien 85-vuotissyntymäpäivien kunniaksi Goldbären-nallekarkit saavat uuden reseptin sekä pakkauksen. Makuvalikoima täydentyy omenanmakuisella nallekarkilla.
2009    Saft Goldbären -nallekarkit lanseerataan. Pehmeät nallekarkit sisältävät 22 prosenttia hedelmämehua.
2012    Haribon Nallekarkki juhlii 90-vuotiasta taivaltaan.

Lisätietoja:
HARIBO Lakrids Oy Ab, www.haribo.com, puh. 09 8700 420
Toimitusjohtaja Taru Stenius, taru.stenius@fi.haribo.com
Markkinointipäällikkö Marika Ojapalo, marika.ojapalo@fi.haribo.com

Kuvapankki:
http://www2.haribo.com/fiFI/kuva-ja-tiedotepankki/
Kuvapankin käyttö vaatii rekisteröitymisen

Viestintä:
PR- ja viestintätoimisto Promode Oy, puh. 09 170 070
Karri Harju, karri.harju@promode.fi / tiedotus ja kuvamateriaali
Jarna Tikkanen, jarna.tikkanen@promode.fi / tuotenäytteet

Haribon tuotteisiin kuuluvat mm. viinikumi-, lakritsi- ja raemakeiset, Chamallows-vaahtokarkit sekä Maoam-hedelmätoffeet. Kansainvälisesti Haribo on yksi suurimmista viinikumi- ja lakritsimakeisten valmistajista, jolla on 15 tuotantolaitosta Euroopassa, 22 tytäryhtiötä ja Bonnissa, Saksassa sijaitseva pääkonttori. Vuonna 1992 perustettu Suomen tytäryhtiö, Haribo Lakrids Oy Ab toimii Tanskan Haribo Lakrids A/S alaisuudessa. Suomen Haribon palveluksessa on 9 työntekijää. Suurin osa Haribo Lakrids Oy Ab:n kautta myyntiin tulevista Haribo-makeisista valmistetaan Tanskassa. Lisäksi tuotteita tuodaan Haribon tuotantolaitoksista Saksasta ja Belgiasta.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit