HEI ME LEIVOTAAN! -LÄHETTILÄÄT HAASTAVAT LEIPOMAAN, OSA 8: AKI WAHLMANIN SYKSYSSÄ MAISTUVAT ITALIALAINEN SIENILEIPÄ JA BRITTIEN SUOSIMA PUDDING

(Linkit painokelpoiseen kuvaan ja pdf-muotoiseen tiedotteeseen ovat viestin lopussa.) Kokki Aki Wahlman muistuttaa, että leipominen ei suinkaan lopu viikolla 40 vietettyyn Hei me leivotaan! -viikkoon. Loska ja viima ovat hyviä syitä kaivaa leivontakulhot esiin ja pyöräyttää yhdessä perheen kanssa maistuvia lämpimäisiä. Italialaishenkiseen sienileipään leivotaan syysmetsän makuja, ja banaanipuddingin raaka-aineet löytyvät kaupoista mihin vuodenaikaan tahansa.

KAIKKI OSAAVAT LEIPOA Kokki Aki Wahlman kannustaa perheitä viettämään laatuaikaa leipoen – vaikka varsinainen leivontaviikko onkin jo ohi. Mikään ei ole lapsista mieluisampaa kuin puuhastelu isän ja äidin kanssa. − Itsekin perheenisänä tiedän, että yhteisen ajan löytyminen voi olla haastavaa. Leipoessa kuitenkin yhdistyvät sekä hupi että hyöty, ja samalla lapset saavat tärkeitä onnistumisen kokemuksia, Wahlman toteaa. SIENET LEIPÄÄN JA BANAANIT PUDDINGIIN Wahlmanin lokakuun leivontavinkit ovat italialaishenkinen sienileipä sekä brittien suosima pudding. − Kotoinen herkkutattimme on italialaisten suuri intohimon kohde – niitä viedään Italiaan Suomesta syksyisin tonneittain. Sienileipä saa makua sienien lisäksi aurinkokuivatuista tomaateista, Wahlman kertoo. Banaanipudding on tuhtia syötävää, ja sitä voi valmistaa halutessaan herkkuhetkiin ohjeesta vain puolet tai kolmasosan. Puddingiin voi käyttää vaikka pakastetut sokerikakkupohjat syksyn sadon tieltä. _______________________ AKI WAHLMAN - tuli tunnetuksi Kokkisota-, Liemessä- ja Mitä tänään syötäisiin? -televisio-ohjelmien kautta - julkaissut kirjan Kokki ja kokkioppilaat (2006) - voitti Vuoden kokki -kilpailun vuonna 1996 _______________________ SIENILEIPÄ ITALIALAISITTAIN 5 dl kylmää vettä 25 g hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa 1,5 tl suolaa 0,5 dl oliiviöljyä 1 rasia (200 g) herkkusieniä viipaleena 50 g aurinkokuivattua tomaattia pieninä kuutioina 1 rkl siirappia 7−8 dl vehnäjauhoja (tarvittaessa enemmän) Liuota hiiva kylmään veteen. Kuivahiivaa käytettäessä sekoita se jauhoihin. Lisää suola, öljy, sienet, tomaattipalat, siirappi ja osa vehnäjauhoista. Vatkaa taikina vellimäiseksi seokseksi. Lisää loput jauhot. Taikina saa olla niin löysää, että sen voi sekoittaa haarukkavatkaimella tai puulastalla. Ripottele pinnalle jauhoja. Peitä kulho ja anna taikinan nousta 2 tuntia. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan. Taputtele palat jauhotetuin käsin leivinpaperin päällä litteiksi, pitkänomaisiksi leiviksi. Peitä leivinliinalla ja anna kohota. Paista uunissa 180 asteessa 30 minuuttia. BANAANIPUDDING (noin 12 hengelle) 3 munaa 3 dl sokeria 350 g margariinia tai suolatonta voita 1,5 dl kevytkermaa 350 g banaanisosetta (soseuta kutterissa, lisää yhden sitruunan mehu) 300 g mantelijauhoa 8 dl sokerikakkumuruja 3 dl vehnäjauhoja 3 tl leivinjauhetta Vaahdota munat ja sokeri. Kiehauta margariini tai suolaton voi, kerma ja banaanisose ja kaada seos muna-sokerivaahtoon koko ajan sekoittaen. Yhdistä loput kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon. Voitele vuoat vuokasprayllä tai margariinilla ja täytä ne taikinalla puoleen väliin saakka. Paista puddingit 175 asteessa noin 8−12 minuuttia vuoan koosta riippuen ja tarjoile ne jäätelön kanssa. Banaanin tilalla voi käyttää esimerkiksi raparperia.

Avainsanat:

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit