KEKKILÄ HAKEE KASVUA UUDESTA LIIKETOIMINTA-ALUEESTA

Kekkilä laajentaa liiketoimintaansa mullasta, koristekatteista ja lannoitteista puutarhan kokonaisratkaisuihin. Vuoden 2010 alussa lanseerattavan Koti & Piha -konseptin avulla on tarkoitus varmistaa yrityksen kasvun jatkuminen. – Kekkilän myynti on kasvanut vuonna 2009 noin 5 %. Vuoden 2010 myynnille budjetoimme 10 % kasvua. Tästä odotamme uusien Koti & Piha -tuotteiden tuovan 80 %, kertoo Kekkilän markkinointijohtaja Ia Adlercreutz. Kekkilän brändinlaajennusta tukevat vahvat jakelutiesuhteet, hyvä puutarhakaupan ja -alan tuntemus sekä brändi, jonka kokonaistunnettuus on yli 90 %. Uskoa uuden liiketoiminta-alueen kannattavuuteen tuovat myös puutarha-alaan kohdistuva kiinnostuksen kasvu sekä tätä tukeva, rauhallista elämäntapaa arvostava slow movement -megatrendi. – Vaikka puutarha-alan markkinat ovat kasvussa ja kuluttajat kaipaavat puutarhanhoitoa helpottavia perustuotteita, tarjolla ei ole ollut laadukkaita, skandinaaviseen ympäristöön sopivia pihanrakennustuotteita. Kekkilän uusi Koti & Piha -konsepti on kehitetty korvaamaan aasialainen bulkkitavara kotimaisilla ja ympäristöystävällisillä Avainlippu-laatutuotteilla, Adlercreutz kertoo. Tavoitteena on liittää Koti & Piha -tuotteet osaksi Kekkilän ja ruotsalaisen sisarbrändin, Hasselfors Gardenin, perustarjontaa. Ensimmäisten Koti & Piha -tuotteiden teema on keittiöpuutarha, johon kuuluvat tuotteet ovat kasvihuoneen ja puutarhavajan yhdistelmä eli Vihervaja, Viljelylaatikko, Marjapensastuki, Askelpolku-laatat sekä puun istuttamiseen tarkoitettu Puun varusteet -setti. – Lähtökohtana on laajentaa tuoteperhettä vuosittain noin viidellä tuotteella. Budjetoidut liikevaihdot liikkuvat miljoonissa euroissa sekä Suomessa että Ruotsissa, Adlercreutz kertoo. Koti & Piha -konseptin taustalla on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuneen ja vahvaa design management -kokemusta hankkineen Adlercreutzin johtama kahden vuoden tuotekehitysprosessi. Konsepti on suunniteltu puutarha-alan asiantuntijoiden ja kuuden palkitun suomalaissuunnittelijan yhteistyönä. Suunnittelijatiimissä ovat työskennelleet arkkitehti Ville Hara, muotoilijat Linda Bergroth, Mikko Paakkanen ja Klaus Aalto sekä graafiset suunnittelijat Eeva Sivula ja Petri Salmela. – Suunnitteluvaiheessa tuoteideoiden menestyspotentiaalia on arvioitu tutkimalla kilpailutilannetta sekä kuluttajien ostovoimaa ja -halua. Tuotekehitysprosessi on sisältänyt useita kuluttajatestejä. Toteutettavissa tuotteissa on otettu huomioon sekä kuluttajien että jälleenmyyjiemme toiveet. Tuotekehityksessä on panostettu sekä tuotteiden toimivuuteen että ulkonäköön. Kokonaisuus ottaa huomioon pohjoismaiset kasvuolosuhteet ja skandinaavisten pihojen visuaalisen ilmeen. Lisäksi Koti & Piha -tuotteet sopivat jakelutieympäristöömme sekä täyttävät muun muassa kannattavuus- ja kiertonopeusvaatimukset, Adlercreutz kertoo. Alla on linkit painokelpoisiin kuviin ja PDF-muotoiseen tiedotteeseen.

Avainsanat:

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit