Kuulostaako onnellisuus tältä? Coca-Cola julkaisee Happiness Remix -biisin kansainvälisenä onnellisuuden päivänä

Coca-Cola juhlii tänään olevaa kansainvälistä onnellisuuden päivää julkaisemalla Happiness Remix -kappaleen, jonka on tehnyt Rock Mafia yhdessä. Music Dealersin kanssa. Biisi on miksattu mash-up-tyyliin 17 eri kappaleesta eri puolilta maailmaa. Biisin tekemisessä on konsultoitu arvostettua musiikkipsykologia, ja sen tavoitteena on saada kuulijansa tuntemaan itsensä onnelliseksi. 

Tänään 20.3.2014 juhlitaan YK:n kansainvälistä onnellisuuden päivää. Coca-Cola osallistuu juhlintaan julkaisemalla Happiness Remix -kappaleen, jonka tavoitteena on saada kuulijansa tuntemaan itsensä onnelliseksi. Biisin on tuottanut Rock Mafia eli tuottajaduo Tim James ja Antonina Armato . Se on koostettu mash-up-tyyliin yhteensä 17 eri kappaleesta, jotka ovat tehneet nousevat artistit eri puolilta maailmaa. Sopivien artistien ja kappaleiden etsimiseksi Coca-Cola teki yhteistyötä Music Dealers -lisenssiyhtiön kanssa.

Koska tavoitteena oli luoda hittibiisi, joka tekee ihmiset onnellisiksi, Coca-Cola konsultoi myös arvostettua musiikkipsykologian professoria Adrian Northia , jonka mukaan tietynlaiset rytmit ja melodiat lisäävät musiikin tuottamaa onnellisuuden tunnetta.

“Coca-Colan missio on paitsi virkistää myös inspiroida ja saada aikaan onnellisuutta. Juhlistamme kansainvälistä onnellisuuden päivää julkaisemalla kappaleen, jonka me toivomme saavan kuulijansa tuntemaan itsensä onnelliseksi. Toivomme, että kaikki nauttivat Happiness Remix -kappaleen kuuntelemisesta”, Coca-Cola Companyn kansainvälisen musiikkimarkkinoinnin johtaja Joe Belliotti kertoo.

Happiness Remix -video on kooste onnellisista hetkistä. Videolla nähdään sekä biisissä mukana olevia artisteja että katkelmia Coca-Colan mainoksista eri puolilta maailmaa.

Happiness Remix -biisin voi katsoa ja ladata täältä:
http://www.coca-colacompany.com/coca-cola-music/is-this-the-worlds-happiest-song

Happiness Remix -biisissä esiintyvät Music Dealer -artistit:

Abi F Jones - Treetops (Vocals) – UK
Alex Nackman - It Was True Love (Bass, Gtr, Piano) - USA
Anita Benner - Destapa La Felicidad (Vocals) - USA
Ashlee Keating - Ice Kingdom (Strings) - USA
Bocatabu - Loca Realidad (Vocals) – DOMINICAN REPUBLIC
Dot Dot Dot - Top of the World (Vocals) - USA
Emma Jayne - Individual (Ukelele and Vocals) - USA
Jonah Swilley - Backseat (Vocals) - USA
Julian Bell - Downtown (Vocals) - USA
Laura Steel - Into This World (Vocals) - UK
Living In Pretend - Keep On Movin' (Synth, Vocals) - USA
Melissa Mars - Beautiful (Vocals) - FRANCE
Newmaik - Entre Los Dos (Vocals) - SPAIN
Northrock 360 - Let Fun Take Control (Vocals) - USA
Novel Nature - Hearts On Fire (Guitar samples) - USA
Roz Bell - Back In Bellwoods Park (Glockenspiel, Mandolin, Vocals) - CANADA
Zyme - Weekend (Vocals) -USA


Lisätietoja:

Coca‐Cola Suomi, viestintäpäällikkö Théa Natri, 
puh. 040 528 9777, tnatri@coca‐cola.com


Viestintä ja kuvamateriaali:

PR‐ ja viestintätoimisto Soprano Promode, Mirkka Guthwert, puh. 040 5381837, mirkka.guthwert@promode.fi


Rock Mafia

Rock Mafia tuottaa ja kirjoittaa musiikkia huippuartisteille – supersuosittu kaksikko on tuottanut yli 50 miljoonaa myytyä albumia ja 11 jenkkien Billboard-ykköshittiä sekä tehnyt töitä muun muassa Wyclef Jeanin, Aloe Blaccin, Miley Cyrusin, Green Dayn, Timbalandin  sekä monien muiden kanssa. Myös Selena Gomezin uusin jenkkilistojen ykköshitti Stars Dance on heidän käsialaansa.

 

Music Dealers

Music Dealers™ on maailmanlaajuinen musiikkiteknologia yhtiö, joka tarjoaa mainonnan, television, elokuvan ja pelien maailmassa toimiville asiakkailleen laadukkaita nousevia kykyjä ja heidän musiikkiaan. Music Dealers seuloo kiinnostavan uuden musiikin, toteuttaa brändiyhteistöitä sekä tarjoaa laajimman musiikkitietokannan, maailmanlaajuisen artistiyhteisön sekä maailman kovimmat artistit asiakkailleen. Vuonna 2011 Music Dealers aloitti yhteistyön Coca-Cola Companyn kanssa. Music Dealers on Coca-Colan ekslusiivinen musiikkitoimittaja. Coca-Cola on myös pienosakas yhtiössä.

Coca-Cola

Coca Cola on The Coca Cola Companyn rekisteröimä tavaramerkki. The Coca Cola Company on maailman suurin juomayhtiö, jonka yli 500 erilaista juomaa virkistävät kuluttajia ympäri maailman. Coca Colan lisäksi yhtiö juomavalikoimaan kuuluu 12 muuta brändiä, joiden myynti on yli miljardi dollaria. Näitä ovat mm. Coca Cola light, Fanta, Sprite, Coca Cola Zero, Glacéau Vitaminwater, Powerade, Minute Maid, Simply ja Georgia. Kansainvälisesti The Coca Cola Company on johtava yhtiö hiilihapollisten juomien, mehujen ja mehujuomien sekä valmiiden tee ja kahvijuomien kategorioissa. Suomessa Coca Cola yhtiön juomien valmistuksesta, myynnistä ja jakelusta vastaa keravalainen Sinebrychoff ja brändeistä, kuluttajamarkkinoinnista ja tutkimuksesta Sinebrychoffin tiloissa toimiva Coca Cola Finland Oy.

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit