Näyttävät Michael Kors -korut saapuvat Suomeen

Report this content

(Linkit painokelpoisiin kuviin ovat viestin lopussa.)

Luksustyylistään tunnetun amerikkalaisen muotigurun Michael Korsin korumallisto rantautuu nyt myös Suomeen. Mallistoon kuuluu tänä kesänä muun muassa kullanvärisiä rannerenkaita, joita voi kerrostaa ranteeseen näyttäväksi kokonaisuudeksi. Lisäksi mallistossa on kilpikonnakuvioisia koruja sekä trendikkäitä tulkintoja klassikkokoruista.

Solkia, lukkoja ja sydämiä
Nyt Suomessa lanseerattavan Michael Kors -korumalliston keskiössä ovat tänä keväänä rannerenkaat, joita voi sujauttaa ranteeseen myös useita samaan aikaan. Väreinä on kulta, rosékulta ja hopea, ja renkaita koristavat soljet, lukot ja sydämet.

Etnistä safarihenkeä  
Kilpikonnakuviointia, kultaa ja ruskeaa asetaattia - Michael Kors -korumalliston tämän kauden yhtenä teemana on safarityyli. Koruissa nähdään nyt myös nahkaa: mustaa hopean ja ruskeaa kullan kanssa. Etnisvaikutteiset korut sointuvat täydellisesti Michael Korsin kesämalliston kelloihin, vaatteisiin, aurinkolaseihin ja laukkuihin.

Korujen pikkumustia
Kauden mallistoon kuuluu myös korujen pikkumustia: ajattomia koruja, joita joka naisella pitäisi olla korulaatikossaa. Tällaisia ovat esimerkiksi säihkyvät nastakorvakorut, kristallisormukset sekä ranneketjut. 

Michael Kors
  • Yhdysvaltalainen Michael Kors aloitti suunnittelijan uransa 19-vuotiaana New Yorkissa. 
  • Hänen nimeään kantava tuotemerkki lanseerattiin vuonna 1981 ja asusteet vuonna 2001. 
  • Michael Kors -kellomallisto saapui Suomeen vuonna 2010. 
  • Michael Kors on tunnettu myös tuomaroinnistaan TV-sarja Project Runwayssa. 

Lisätietoja:                                          
Oy Perkko, tuotemyyntipäällikkö Ulrika Alenius
Puh. 043 825 4214, ulrika.alenius@perkko.fi
www.perkko.fi

Viestintä:                                             
PR- ja viestintätoimisto Soprano Promode, puh. (09) 170 070
Mirkka Guthwert, mirkka.guthwert@promode.fi / tiedotus ja kuvamateriaali
Marko Vikman, marko.vikman@promode.fi / tuotelainaukset

Kuvapankki:                                       
kuvapankki.soprano.fi, käyttäjätunnus: media, salasana: media

Kuluttajatiedustelut:                        
Oy Perkko, puh. (09) 4780 500

Jälleenmyynti:                                   
Helsingin Stockmann-tavaratalo sekä valikoidut kello- ja kultaliikkeet

Avainsanat: