Seitsemäs Avon & Roosa nauha -kävely oli yleisömenestys

Report this content

– Kampanjan varat lahjoitetaan kotimaisen rintasyöpätutkimuksen hyväksi

(Linkit painokelpoisiin kuviin tapahtumasta viestin lopussa)

Kosmetiikan suoramyyntiyritys Avon on järjestänyt Suomessa Avon & Roosa nauha -kävelytapahtumia jo vuodesta 2007. Viime lauantaina kerättiin jälleen varoja suomalaiselle rintasyöpätutkimukselle ja syöpäneuvonnalle. Tapahtuma järjestettiin Helsingin Rautatientorilla.

Avon & Roosa nauha -tapahtumassa runsaasti kävijoitä
Avon & Roosa nauha -tapahtuman ohjelmasta pääsivät nauttimaan kaikki halukkaat. Tapahtumassa vieraili lauantai-päivän aikana noin 10 000 kävijää. Muutaman kilometrin pituiselle kävelyyn osallistui noin 300 ihmistä. Kävelyn jälkeen kävelijät muodostivat Rautatientorille Roosa nauha -kuvion pinkkeine ilmapalloineen. Avon & Roosa nauha -kävelyyn osallistuminen onnistui ostamalla 20 euron arvoisen rannekkeen, josta 15 euroa lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon. Jo perinteeksi muodostuneessa tapahtumassa oli nimekkäitä juontajia ja esiintyjiä kuten Jani Toivola, Meri-Tuuli Lindström sekä Voice of Finlandin Antti Matikainen ja Lauri Mikkola. Lauri Mikkola esitti tapahtumassa aivan uutta materiaalia – itse säveltämänsä Feel it -kappaleen. Paikalla oli myös Avonin meikkitaitelija, joka teki halukkaille trendikkäitä pikameikkejä Avonin syksyn uutuusmeikeillä. Neljä tuntia kestäneen tapahtuman aikana kuultiin myös tärkeätä asiaa rintasyövästä asiantuntijahaastatteluiden muodossa. Myös rintasyövästä selviytyneet kertoivat omia kokemuksiaan. Tapahtumassa myytiin Avonin rintasyöpäkampanjan tuotteita, joiden tuotot menevät myös Roosa nauha -rahastoon sekä Syöpäsäätiön vuoden 2012 Roosa nauha -rusetteja, jotka on suunnitellut Jukka Rintala.

Tukea rintasyövälle jo 13 vuoden ajan
Avon on tukenut ympäri maailman rintasyöpään liittyvää tutkimus-, hoito- ja valistustyötä jo kolmentoista vuoden ajan. Rintasyöpäkampanjoillaan Avon on tähän mennessä lahjoittanut yli 558 miljoonaa dollaria. Suomessa Avon toimii tunnetun Roosa nauha -kampanjan suurimpana yhteistyökumppanina. Avon & Roosa nauha -kävelyn avulla on kerätty varoja jo vuodesta 2007. Vuonna 2010 kävelytapahtumasta saatu lahjoitus oli yli 200 000 euroa, joka on kaikkien aikojen suurin yrityksen antama yksittäinen lahjoitus hyväntekeväisyyskampanjaan.

Lisätietoja: Campaign planning coordinator Senja Parkkinen, p. 09 6850 94713, 050 594 8643 senja.parkkinen@avon.com

Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan. Kampanjan tunnus on roosa silkkinauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman.

Avon on maailman johtava kauneustuotteiden suoramyyntiyritys, joka markkinoi tuotteitaan yli 100 maassa 6,4 miljoonan itsenäisen kauneuskonsultin välityksellä. Suomessa Avon aloitti toimintansa huhtikuussa 2005, ja se myy korkealaatuisia kosmetiikkatuotteitaan internetissä: www.avon.fi

Multimedia

Multimedia