Suomi ensimmäistä kertaa mukana kansainvälisessä James Dyson Award 2009 -suunnittelukilpailussa

(Linkit painokelpoisiin kuviin ja pdf-muotoiseen tiedotteeseen ovat viestin lopussa.)

James Dyson Award 2009 on kansainvälinen suunnittelukilpailu, joka inspiroi ja tukee korkeakouluissa opiskelevia sekä uraansa aloittelevia suunnittelijoita ja muotoilijoita. Kilpailu on saanut nimensä huipputekniset Dyson-pölynimurit kehittäneen James Dysonin mukaan. James Dyson Award 2009 etsii 21 maasta uutta, omaperäistä ja samalla merkittävän hyödyllistä innovaatiota. Suomi on ensimmäistä kertaa mukana James Dyson Award -kilpailussa. James Dyson valitsee elokuun 2009 aikana kunkin maan ehdokkaista kansainvälisen voittajan, joka palkitaan muun muassa 10 000 punnan rahapalkinnolla 7. syyskuuta 2009. James Dyson Award 2009 -kilpailu järjestetään www.jamesdysonaward.org-internetosoitteessa, jossa kunkin maan yleisöllä on myös mahdollisuus äänestää kesän aikana oma kansallinen James Dyson Award -voittaja.

SUUNNITTELUKILPAILU PALKITSEE LAHJAKKUUDEN 10 000 PUNNALLA
James Dyson Award -kilpailu on tärkeä osa James Dyson Foundation -säätiön kampanjaa innostaa lapsia ja nuoria suunnittelutekniikkaan ja teolliseen muotoiluun. James Dyson Foundation -säätiö järjestää kilpailun 21 maassa: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Malesia, Ranska, Saksa, Singapore, Suomi, Sveitsi, Taiwan, Tanska, Uusi-Seelanti, Venäjä ja Yhdysvallat.

James Dyson Award -kilpailu on avoin kaikille tuotesuunnittelua, teollista muotoilua tai tekniikkaa korkeakoulussa opiskeleville tai niistä kolmen vuoden sisällä valmistuneille. Voittaja saa 10 000 puntaa sekä oman sivun James Dyson Award -internetsivustolle. Lisäksi voittajan yliopisto saa 10 000 puntaa koulutusprojektiensa rahoittamiseen. Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2004. Suomi on ensimmäistä kertaa mukana kilpailussa nyt vuonna 2009. Aiempina vuosina kansainvälisesti palkittuja keksintöjä ovat olleet muun muassa elektroninen opaskoira sekä pyöräilytakki, joka viestii pyöräilijän aikomuksista muille tiellä liikkujille.

VOITTAJAT JULKISTETAAN SYYSKUUSSA 2009
James Dyson Award 2009 -kilpailu avattiin lokakuussa 2008 www.jamesdysonaward.org-osoitteessa. Kilpailuun voi osallistua kesäkuun 15. päivään asti. Kilpailutyöt arvioidaan useassa eri vaiheessa ja lopullisen valinnan tekee James Dyson kansainvälisen tuomariston antamien tietojen perusteella. Kilpailun kansainvälinen voittaja julkistetaan 7.9.2009. Kansainvälisen kilpailun lisäksi kesä- ja heinäkuussa 2009 kussakin maassa järjestetään yleisöäänestys, jossa yleisö valitsee suosikkinsa oman maansa kilpailutöistä.

JAMES DYSON AWARD AVAA MAHDOLLISUUKSIA
Vuoden 2008 James Dyson Award -voittaja, Reactiv-pyöräilytakin sunnitellut, Lontoossa asuva amerikkalainen Michael Chen, arvostaa voitosta seurannutta huomiota.

– Suunnittelijan on usein vaikea saada töitään markkinoille. Ei riitä, että osaa suunnitella – pitäisi hallita myös yrittäjyys. James Dyson Award -kilpailun ansiosta valmistajat ovat lähestyneet minua ja olen itse voinut keskittyä suunnitteluun, kertoo Chen.

DYSON-PÖLYNIMURIT
–Vuonna 1978 brittiläinen James Dyson aloitti pölypussittoman pölynimuriteknologian kehittämisen.
–Vuonna 1993 lanseerattiin ensimmäinen pölypussiton, jatkuvan imutehon Dyson-pölynimuri, joka hyödyntää patentoitua sykloniteknologiaa.
–Vuoteen 2009 mennessä on lanseerattu yli 20 erilaista Dyson-pölynimuria, joita myydään 47 maassa.

JAMES DYSON FOUNDATION -SÄÄTIÖ:
–James Dyson perusti säätiön vuonna 2002.
–Säätiö tukee suunnittelu-, teknologia- ja tekniikkakoulutusta, lääketieteellisen tutkimuksen hyväntekeväisyysjärjestöjä ja paikallistason projekteja.
–Säätiö toimii yhteistyössä koulujen ja yliopistojen kanssa ympäri maailmaa.

JAMES DYSON AWARD 2009 -KILPAILUN KULKU:
15.6.2009 Kilpailutöiden viimeinen sisäänjättöpäivä
16.6.2009 Kansallinen yleisöäänestys alkaa
12.7.2009 Kansallinen yleisöäänestys päättyy
13.7.2009 Yleisöäänestyksen voittajat julkistetaan. Yleisöäänestyksen voittajat pääsevät suoraan 1. vaiheeseen.
27.7.2009 1. vaiheessa julkistetaan paikallisten tuomaristojen valitsemat 10 parasta maakohtaista kilpailutyötä. Kaiken kaikkiaan 1. vaiheessa jatkoon pääsee 231 kilpailutyötä.
10.8.2009 2. vaiheessa julkistetaan 20 kilpailutyötä, jotka ovat Dysonin omien suunnittelijoiden ja insinöörien valitsemia.
31.8.2009 Julkistetaan 15 finalistia, jotka ovat kansainvälisen tuomariston valitsemia.
7.9.2009 Julkistetaan James Dyson Award 2009 -voittaja, joka on James Dysonin valitsema.

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit