Valon ja Suomen Coca-Colan #MunLiike-ohjelma laajenee 145 yläkouluun

Report this content

Yläkoululaisten vapaa-ajan liikunnan lisäämiseen kehitetty #MunLiike-ohjelman suosio yli kaksinkertaistui tänä vuonna. Kuukauden mittaiseen #MunLiike-ohjelmaan ilmoittautui mukaan 145 yläkoulua, kun viime vuoden pilotissa oli mukana 62 yläkoulua. Tänään ympäri Suomea alkavan kuukauden mittaisen ohjelman tavoitteena on lisätä vapaa-ajan liikkeen määrää kouluissa jopa 270 000 tunnilla ja samalla lisätä nuorten kiinnostusta viettää vapaa-aikaansa aktiivisesti kavereiden kanssa. 

– #MunLiike -ohjelmaan mukaan tulevien koulujen määrän hurja kasvu kertoo siitä, että nuorten aktiivista elämäntapaa edistävälle hyväntuuliselle ohjelmalle on selkeä tilaus, arvioi ohjelmasta vastaava Kimmo Nykänen valtakunnalliselta liikunta- ja urheiluorganisaatio Valolta. Viime vuoden pilotista kerätty palaute oli selkeä: kouluissa ymmärretään tarve lisätä nuorten liikunnallista aktiivisuutta, mutta samalla koulut kaipaavat tukea ja ideoita nuorten aktivoimiseksi. Palautteen perusteella tämän vuoden ohjelmaa on kehitetty ja nyt ohjelma tarjotaan huomattavasti useammalle koululle ja myös koulujen saaman materiaalin ja tuen määrää on lisätty

Erilaisten toimijoiden yhteistyöllä syntyy vaikuttava ohjelma

Valolla on kunnianhimoinen tavoite kääntää suomalaisten dramaattisesti vähentynyt liikkeen määrä kasvuun. Vaikka suomalaislapset ovat vielä toistaiseksi Euroopan aktiivisimpia liikkujia, liikkuvat nuoret sitä vastoin vähiten Euroopassa. Nuorten aktiivisuus romahtaa keskimäärin 15 vuoden iässä. #MunLiike on tavoitteellinen ohjelma, joka on kehitetty juuri teini-ikäisten liikunnallisen vapaa-aikakulttuurin vahvistamiseksi. Haaste on iso ja tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä. #MunLiike on Valon ja Suomen Coca-Colan monivuotiseksi sovittu tavoitteellinen yhteishanke.

– #MunLiike on 145 koulua kattava ohjelma, jota varten koulutetaan 2 500 oppilasta välituntiliikuttajiksi ja jolla tavoitellaan nuoria viettämään jopa 270 000 tuntia enemmän aktiivista vapaa-aikaa kuin normaalisti, summaa Nykänen tavoitteita. Näin suuren mittakaavan ohjelma edellyttää isoa panostusta niin Valolta kuin Suomen Coca-Colalta ja yhteistyö mahdollistaa sellaiset tavoitteet, mitä kumpikaan taho ei yksin kykene saavuttamaan.

– #MunLiike on täydentää yhtiömme kansainvälistä sitoumusta edistää aktiivista elämäntapaa kaikkialla maailmassa, kertoo Suomen Coca-Colan yhteiskuntasuhde- ja viestintävastaava Théa Natri. Pelkästään Euroopassa Coca-Cola tukee ja mahdollistaa yli 90 erilaista liikuntaohjelmaa, jotka liikuttavat yli 3,5 miljoonaa ihmistä vuosittain. #MunLiike on meille dynaaminen yhteistyöohjelma, jonka tavoitteet jaamme Valon kanssa. Kyseessä ei siis ole markkinointiohjelma ja esimerkiksi materiaaleissa ei näy Coca-Cola -tuotemerkkiä. 

Kattava ohjelmapaketti kouluille: yli 50 ideaa viettää välitunnit liikkuen kavereiden kanssa

Ohjelmaan mukaan tulevien koulujen saama #MunLiike-paketti pitää sisällään välineitä ja kampanjamateriaalia, aktivointi-ideoita, vastuuoppilaiden koulutusta ja Valon tarjoamaa paikallista tukea. Paketti helpottaa ohjelman toteuttamista kouluissa, mutta jättää kouluille ja ennen kaikkea oppilaille vaikutusvaltaa ohjelman lopullisen toteutuksen osalta. Viime vuonna koulut saivat ohjelman tueksi tuhansia jalkapalloja, tämän vuoden teema on frisbee.

– Frisbee on hauska ja monipuolinen väline, jolla voi tehdä muutakin kuin heittää perinteisiä heittoja, Nykänen kertoo. Sen kanssa syntyy liikuntaa ja kivaa tekemistä kuin huomaamatta. Ja tätä kaikissa kouluissa tavoitellaankin  – hyväntuulista ja hauskaa ohjelmaa, joka lisää liikettä välitunneilla ja saa nuoret viettämään enemmän aikaa ulkona liikkuen kavereiden kanssa, Kimmo Nykänen kiteyttää.

Liitteenä #MunLiike -ohjelmaan osallistuvien 145 koulun lista.

#MunLiike =  lisää hauskaa liikettä vapaa-aikaan

  • yläkouluikäisille kehitetty vapaa-ajan liikuntaohjelma
  • yksi suurimmista koskaan Suomessa yritystuella toteutetuista nuoria aktivoivista ohjelmista
  • 145 yläkoulua mukana
  • näkyy kouluissa 13.4. – 8.5.
  • jopa 270 000 aktiivista tuntia lisää kouluihin
  • 2 500 oppilasta koulutettu välituntiliikuttajiksi
  • 8 000 frisbeetä kouluille aktivoinnin tueksi
  • 5 000 ideavihkoa, joissa yli 50 erilaista aktivointi-ideaa

Tuhansia aktivointikalentereita, tuubihuiveja, kampanjajulisteita yms.

Lisätietoja:

Valo, asiantuntija/koulun liikunnallistaminen, Kimmo Nykänen, puh. 040 554 5503, kimmo.nykanen@valo.fi

Coca‐Cola Suomi, viestintäpäällikkö Théa Natri, puh. 040 528 9777, tnatri@coca‐cola.com

Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo perustettiin kesäkuussa 2012. Valon perustivat Suomen Liikunta ja Urheilu, Nuori Suomi, Kuntoliikuntaliitto sekä Suomen Olympiakomitea. Vuoden 2013 alussa SLU:n, Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton toiminnot siirtyivät Valoon.

The Coca-Cola Company on maailman suurin juomayhtiö, jonka juomavalikoimaan kuuluu yli 3 500 erilaista juomaa vesistä mehuihin. Yhtiöllä on toimintaa 207 maassa. Suomessa toimiva Coca-Cola Finland Oy toimii juomien valmistuksesta, jakelusta ja myynnistä vastaavan Sinebrychoffin tiloissa Keravalla.