VEET-HINTAVERTAILUN MUKAAN KOTONA TEHTY IHOKARVANPOISTO SÄÄSTÄÄ RAHAA

Veet-tuotteilla ihokarvanpoisto onnistuu helposti ja turvallisesti kotona (Linkit painokelpoisiin kuviin ja pdf-muotoiseen tiedotteeseen ovat viestin lopussa.) Maailman johtavan ihokarvanpoistomerkin, Veetin, teettämän kyselyn[1] mukaan 99 prosenttia 15–45-vuotiaista suomalaisnaisista poistaa ihokarvojaan bikinirajasta, sääristä ja muualta vartaloltaan. Veet vertaili hintoja ja selvitti, kuinka paljon naiset maksavat ihokarvojensa poistamisesta. Keskimääräisten hintojen vertailu paljasti esimerkiksi sen, että säärien ihokarvojen vahaaminen kotona säästää joka kerta yli 20 euroa verrattuna niiden poistattamiseen ammattilaisella. Valitessaan sopivaa ihokarvanpoistomenetelmää naiset ottavat huomioon muun muassa oman kipukynnyksensä sekä menetelmän nopeuden, helppouden, tehokkuuden ja myös hinnan.

IHOKARVOJEN VAHAAMINEN KAUNEUSHOITOLASSA VS. KOTONA Veetin 26 suomalaisessa kauneushoitolassa[2] tekemän hintavertailun mukaan säärien ja bikinirajan ihokarvojen poistattaminen maksaa keskimäärin 58 euroa. Mikäli ihokarvat poistatetaan aina nilkoista bikinirajaan asti, toimenpiteen keskihinta on noin 75 euroa. Jos ihokarvat poistatettaisiin kauneushoitolassa sääristä ja bikinirajasta joka neljäs viikko vuoden ajan, maksaisi se noin 758 euroa. Kauneushoitolassa teetettyä ihokarvanpoistoa edullisempi vaihtoehto on ihokarvojen poistaminen itse helposti ja turvallisesti kotona esimerkiksi vahaamalla. Veetin uusin vaha on eteerisiä öljyjä sisältävät Veet Suprem’Essence Kylmävahaliuskat. Vahan öljyt kosteuttavat ja pehmentävät ihoa. Lisäksi vaha jättää iholle ruusunterälehtien tuoksun. Aromaattisen uutuustuotteen 18 vahaliuskaparia ja neljä jälkihoitopyyhettä maksaa yhteensä 10,50 euroa. Yhteen ihokarvanpoistokertaan sääristä ja bikinirajasta tarvitaan keskimäärin 7 vahaliuskaparia eli 14 vahaliuskaa. Näiden ihoalueiden ihokarvojen poistaminen Veet-kylmävahaliuskoilla neljän viikon välein vuoden ajan maksaisi noin 53 euroa. Ihokarvojen vahaaminen kotona on siis vuodessa yli 700 euroa halvempaa kuin kauneushoitolassa. IHOKARVANPOISTOVOITEELLA PIDEMMÄKSI AIKAA SILEÄMPI JA PEHMEÄMPI IHO KUIN PARTATERÄLLÄ Edullisimmillaan partaterä maksaa alle 0,20 senttiä ja kalleimmillaan yli kolme euroa. Terä kuitenkin tylsistyy ja se pitää vaihtaa tarpeeksi usein, jotta vältettäisiin pistelevän sänkinen ja näppylöille ärtyvä iho. Vaikka ihokarvanpoistovoiteella voidaan poistaa ihokarvoja vain kerran, se takaa kaksi kertaa pidemmäksi aikaa pehmeämmän ja sileämmän ihon kuin partaterä. Veet Suprem’Essence Ihokarvanpoistospray -pullossa on 150 millilitraa ihokarvanpoistovoidetta, jolla voidaan poistaa säärien ihokarvat jopa 3–4 kertaa. Veet Suprem’Essence Ihokarvanpoistospray sisältää myös ihoa kosteuttavia ja pehmentäviä eteerisiä öljyjä ja ruusuntuoksua. VEET SUPREM'ESSENCE KYLMÄVAHALIUSKOILLA PITKÄKESTOISESTI SILEÄ IHO -poistavat ihokarvat sääristä, kainaloista ja bikinirajasta neljäksi viikoksi nopeasti ja tehokkaasti -pakkaus sisältää 18 uudelleenkäytettävää vahaliuskaparia ja neljä jälkihoitopyyhettä -liuskoilla onnistuu jopa kahden millimetrin pituisten ihokarvojen poistaminen -yhtä liuskaparia lämmitetään käsien välissä noin viisi sekuntia ennen niiden irrottamista toisistaan -lämmitetty vahaliuska asetetaan iholle ja sitä silitetään 2–3 kertaa ihokarvojen kasvusuuntaan -liuska repäistään iholta nopealla, karvojen kasvusuunnan vastaisella liikkeellä -suositushinta on 10,50 € VEET SUPREM'ESSENCE IHOKARVANPOISTOSPRAYLLA IHOKARVAT POIS SIISTISTI SUIHKUTTAMALLA -soveltuu säärten, kainaloiden ja bikinirajan ihokarvojen poistoon -pakkaus sisältää 150 millilitran voidepullon sekä poistolastan -suihkutetaan suoraan kuivalle ja puhtaalle iholle noin viiden senttimetrin etäisyydeltä -suihkutuksen ansiosta sprayvoide levittyy iholle tasaisesti eikä vaadi käsillä levittämistä -voiteen annetaan vaikuttaa kolme minuuttia, minkä jälkeen se poistetaan iholta pakkauksessa olevalla lastalla -lopuksi iho huuhdellaan vedellä -suositushinta on 10,00 € [1] Tutkimuskyselyn on tehnyt Enalyzer‐yritys. Kyselyyn osallistui 1 054 suomalaista 15–45‐vuotiasta naista aikavälillä helmikuu 2009 – helmikuu 2010. [2] Veetin tekemässä hintavertailussa oli mukana 26 suomalaista kauneushoitolaa Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Oulusta. Hintavertailussa ei huomioitu alennushintoja.

Avainsanat:

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit