VOGUEN JA NORLYNIN SUKKAHOUSUT VIIMEISTELEVÄT KEVÄÄN JUHLATYYLIN

(Linkit painokelpoisiin kuviin ja PDF-muotoiseen tiedotteeseen ovat viestin lopussa)

Kotimaisten Voguen ja Norlynin laajalla sukkamallistolla on helppo onnistua kevään juhlissa. Mallistoissa on runsaasti vaihtoehtoja sekä rohkeaan että hillittyyn juhlapukeutumiseen. Sukkahousuvalinnallaan säväyttävä voi valita sääriinsä niin pirteitä värejä, upeita kukka- ja ornamenttikuviota kuin taidokkaita neuloksia ja hohtavia materiaaleja. Asun kuin asun viimeistelevät ihonväriset ja huomaamattoman ohuet sukkahousut.  Sukkahousut tasoittavat ja heleyttävät ihon sävyn ja tuovat säärten muodot kauniisti esiin.

Sukkahousut kuuluvat tyylikkääseen juhlapukeutumiseen
Sukkahousut antavat juhlapukeutumiselle viimeistellyn ja huolitellun lopputuloksen. Euroopassa sukkahousut kuuluvat olennaisena osana juhlapukeutumiseen, ja paljaat sääret katsotaan etikettivirheeksi. Suomessa sukkahousujen käyttöön liittyy usein ennakkoluuloja, kuten epämukavuus ja hiostavat materiaalit. Voguen ja Norlynin sukkahousuissa on panostettu käyttömukavuuteen, joten juhlissa ei tarvitse kärsiä puristavasta ja hiostavasta tunteesta. Pehmeät vyötärönauhat, täysmuotoilu eli säären muotoon valmiiksi muotoiltu sääriosa sekä miellyttävän ohuet materiaalit myös housuosissa lisäävät kaikki sukkahousujen käyttömukavuutta.

– Juhlapukeutumiseen kuuluu olennaisena osana ihonväriset, ohuet sukkahousut. Sukkahousut peittävät ihon pienet virheet, antavat säärille kevyen päivetyksen ja hehkun sekä tuovat kauniisti säärten muodot esille, neuvoo Nanso Groupin Brand Manager Jaana Nummela.

– Voguen Sideria-sukkahousut ja -stay upit on valmistettu erityisen läpikuultavasta Sideria-erikoislangasta. Sukkahousujen neulos on kevyt ja hengittävä, joten ne ovat miellyttävät päällä myös kesähelteellä. Ohuissa, 17 denierin Sideria Sandalett -sukkahousuissa ja stay upeissa ei ole kärkivahvikkeita, joten ne sopivat avokärkisten kenkien kanssa käytettäviksi, jatkaa Nummela.

Itsevarmuutta saa pukemalla vartalonmyötäisen juhlamekon alle muotoilevat sukkahousut, jotka tuovat vartalon muodot kauniisti esille tukien vartalon tyypillisiä ongelmakohtia, kuten pakaroita ja vatsaa. Muotoilevissa sukkahousuissa on runsaasti vaihtoehtoja kevyesti muotoilevista rinnan alta reidelle saakka voimakkaasti muotoileviin.

Rohkealle pukeutujalle kuvioita, pystyraitoja ja värejä
Yksinkertaiseen juhla-asuun saa uudenlaista särmää valitsemalla huomiota herättävät sukkahousut tai vastaavasti koko juhla-asukokonaisuuden voi rakentaa persoonallisten sukkahousujen varaan. Sandaaleihin voi myös yhdistää trendikkäät nilkkasukat. Voguen ja Norlynin kevään sukkatuotteissa on käytetty sekä graafisia, säärtä pidentäviä pystyraitoja että runsaita kukka-, ornamentti- ja tribaalikuvioita. Kuvioinneissa on leikitelty myös materiaalien peittävyydellä – eri paksuisista langoista neulotut kukkakuviot luovat kolmiulotteisen vaikutelman. Voguen ja Norlynin mallistojen värimaailma koostuu maanläheisistä, murretuista sävyistä (oliivinvihreä, ruskean sävyt, beige), kirkkaista tehosteväreistä (lime, pinkki, sininen, oranssi) sekä kontrastia antavista mustasta ja valkoisesta.

Sukkahousujen pukeminen:

  • Käytä käsineitä hyvin ohuita sukkahousuja pukiessa, riisu sormukset
  • Kerää tuote käsiisi ja vedä kärkiosa ja jalkaterä varpaiden ja kantapään yli
  • Asettele kärkiosat paikoilleen ja varmista, että varpaille jää riittävästi tilaa
  • Vedä sukkahousuja varovasti ylöspäin molempia sääriä pitkin polvien yläpuolelle
  • Jatka samalla tavalla vetäen sukkahousut lantion yläpuolelle
  • Varmista lopuksi, että haarakiila on paikallaan ja vedä sukkahousut ylös vyötärölle asti

Sukkahousujen pesuohje:

  • 30 ºC hienopesu, erittäin varovainen ohjelma
  • Kloorivalkaisu, silitys, kemiallinen pesu ja rumpukuivaus kielletty
  • Käytä pesupussia
  • Erittäin ohuet tuotteet suositellaan pesemään käsin
  • Huuhtele sukkahousut jokaisen käyttökerran jälkeen

Lisätietoja ja haastattelut:
Nanso Group Oy, Brand Manager Jaana Nummela
Puh. 040 749 1348, jaana.nummela@nansogroup.com, www.nansogroup.com

Viestintä:
                          
PR- ja viestintätoimisto Promode Oy, puh. (09) 170 070
Eliisa Salminen, eliisa.salminen@promode.fi / tiedotus ja kuvamateriaali
Jarna Tikkanen, jarna.tikkanen@promode.fi / tuotelainaukset

Kuvapankki:                        
www.nansogroup.com -> kuvapankki -> käyttäjätunnus: SS2012, salasana:SS2012

Kuluttajatiedustelut:          Nanso Group Oy, puh. 020 125 800

Yrityksestä

Vuosi 2014 oli Riannossa muutosten vuosi. Ostimme kaksi vahvaa viestintä­toimistoa: Promoden ja Soprano Communicationsin. Tästä vuodesta eteenpäin olemme kaikki yhtä Riannoa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit