Eurooppalaiset yritykset ja kestävä kehitys

Kestävä energiatalous on EU:n Eurooppa 2020 -strategian kolmen kärjessä. Kestävään energiatalouteen pääsemiseksi annetaan selkeät tavoitteet: kasvihuonekaasuja vähennetään, uusiutuvien energianlähteiden käyttöä lisätään ja energiatehokkuutta parannetaan, kutakin 20 prosentilla.  Jotta kunnianhimoiset tavoitteet muuttuisivat todellisuudeksi, kaikkien yhteiskunnan osa-alueiden – myös yritysten – on tehtävä yhteistyötä.

Yritykset voivat edistää Euroopan kestävän kehityksen tavoitteita monin tavoin: kehittämällä ympäristövastuullisia tuotteita ja palveluita, pienentämällä päivittäisen toimintansa hiilijalanjälkeä ja vähentämällä uusien resurssien käyttöä. Yritykset voivat myös lisätä työntekijöidensä ja yhteistyökumppaniensa ympäristötietoutta ja rohkaista heitä toimimaan työssään kestävän kehityksen mukaisesti. Digitalisoituminen lieventää osaltaan ympäristövaikutuksia samalla kun se parantaa tuottavuutta ja vähentää kustannuksia. 

Euroopan komissio kannustaa yrityksiä hyödyntämään kestävän kehityksen mukanaan tuomia huomattavia mahdollisuuksia. Ympäristötuotteiden ja -palveluiden maailmanlaajuisten markkinoiden arvo on jo nyt biljoona euroa vuodessa, ja luvun odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä. Edistykselliset johtajat ymmärtävät, ettei kestävä kehitys ole taakka vaan mahdollisuus, ja valmistelevat jo nyt yrityksiään ympäristöystävällisen kasvun aikakauteen.

Yrityksen ympäristömuutoksen aloittaminen voi tuntua pelottavalta. Asiaan erikoistunut yhteistyökumppani voi auttaa alkuun tekemällä yrityksessä tarkastuksen ja luomalla sen pohjalta räätälöidyn kestävän kehityksen suunnitelman. Asiantuntijat osaavat kiinnittää huomiota tehottomiin prosesseihin ja ehdottaa ratkaisuja havaitsemiinsa haasteisiin. Pitkän matkan lopullinen päämäärä on Ricohin määritelmän mukaan “vastuullinen vaihe” – palkitseva käännekohta, jolloin ympäristöystävälliset ratkaisut ja liiketoimintastrategia täydentävät toisiaan ja tuottavat taloudellista hyötyä niin yritykselle, kuluttajille, ympäristölle kuin taloudelle laajemminkin.

Lue lisää matkasta kohti kestävämpää ja tuottavampaa tulevaisuutta Ricohin sivuilta.

Avainsanat:

Yrityksestä

Ricoh on yksi maailman johtavista digitaalisten toimistoratkaisujen ja palveluiden toimittajista. Toiminnassamme korostuu palveluhalukkuus, asiakkaan asemaan asettuminen ja ympäristöystävällisyys. Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää ja pyrimme olemaan Suomen halutuin ratkaisukumppani. Innovatiivinen tuotevalikoimamme tarjoaa laitteet, ohjelmistot, palvelut, ratkaisut, hallinnointi- ja konsultointipalvelut tämän päivän liikkuvan työvoiman tarpeisiin. Ricohlaisia on Suomessa yli 100 ja liikevaihtomme on noin 30 miljoonaa euroa. Yhdessä jälleenmyyjäverkostomme kanssa katamme koko Suomen ja palvelemme kaikissa asiakirjojen hallintaan liittyvissä prosesseissa.

Tilaa