Ricoh Finland Oy vahvistaa kumppaniverkostoa ja myyntitoimintoja

Ricoh Finland Oy vahvistaa kumppaniverkostoaan (Ricoh Business & Service Center). Ricoh Finland Oy:n myyntitoiminnot Turun ja Jyväskylän alueilla siirtyivät 1.4.2015 alkaen kumppanillemme Solution Manager Oy:lle. Tampereella ja Turussa paikkansa jo vahvasti vakiinnuttanut SolutionManager löytyy vastedes myös Jyväskylästä tutusta Ricoh-osoitteesta Ohjelmakaari 10, 40500 Jyväskylä.

Myyntitoimintojen siirtyminen Solution Manager Oy:lle ei vaadi mitään toimenpiteitä asiakkailtamme. Tuttu kumppani takaa Ricoh-asiakkuuksien ensiluokkaisen ja keskeytyksettömän palvelemisen alusta saakka. Palveluhenkisyydestään tunnettu ja voimakkaasti kasvava Solution Manager Oy varmistaa, että osaavia käsipareja on Turun ja Jyväskylän alueilla riittävästi, ja uskommekin uudistuksen vaikuttavan asiakkuuksien palvelemiseen erittäin positiivisesti. Ricoh vastaa edelleen alueiden valtakunnallisista ja kansainvälisistä asiakkuuksista sekä ylläpito- ja palvelutoiminnoista. Laitteiden huollosta huolehtii siis tuttuun tapaan Ricoh kuten tähänkin saakka.

Solution Manager Oy:n päätuotteita ovat Ricohin monitoimilaitteet, tuotantotulostusratkaisut, esitystekniikka, kotimaisen M-Filesin asiakirjahallintaohjelmisto sekä näihin liittyvät palvelut. Erinomaisesta palveluprosessistaan tunnettu Solution Manager Oy auttaa löytämään yrityksesi tarpeita ja tavoitteita parhaiten palvelevat asiakirjahallinnan ratkaisut.

Solution Manager Oy:n edustajat ovat yhteydessä alueiden asiakkaisiin lähitulevaisuudessa esittäytymisen merkeissä. Tuotantotulostusratkaisuissa asiakkaita palvelee jatkossakin Ricoh Finland Oy:n tuotantotulostustiimi yhdessä Solution Manager Oy:n kanssa. Voit myös olla suoraan yhteydessä aluejohtajiin akuuteissa asioissa, yhteystiedot alla.

Lisätietoja antavat: 

Toimitusjohtaja Petteri Koli, 0400 888 373, petteri.koli@ricoh.fi
Toimitusjohtaja Mika Viitaharju, 040 557 0256, mika.viitaharju@solutionmanager.fi

Aluejohtajina toimivat:

Turku: Jori Kulmala, 040 5100 840, jori.kulmala@solutionmanager.fi
Jyväskylä: Mika Nurminen, 040 5100 845 mika.nurminen@solutionmanager.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Ricoh on yksi maailman johtavista digitaalisten toimistoratkaisujen ja palveluiden toimittajista. Toiminnassamme korostuu palveluhalukkuus, asiakkaan asemaan asettuminen ja ympäristöystävällisyys. Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää ja pyrimme olemaan Suomen halutuin ratkaisukumppani. Innovatiivinen tuotevalikoimamme tarjoaa laitteet, ohjelmistot, palvelut, ratkaisut, hallinnointi- ja konsultointipalvelut tämän päivän liikkuvan työvoiman tarpeisiin. Ricohlaisia on Suomessa yli 100 ja liikevaihtomme on noin 30 miljoonaa euroa. Yhdessä jälleenmyyjäverkostomme kanssa katamme koko Suomen ja palvelemme kaikissa asiakirjojen hallintaan liittyvissä prosesseissa.

Tilaa