Ricoh Global Eco Action –tapahtumia jo 10 vuotta

TOKIO, 27.5. 2015 — Ricoh-konserni omistaa 1.6. lähtien kokonaisen kuukauden “Ricoh Global Eco Action Month 2015” -tapahtumalle, jonka tavoitteena on kannustaa konsernin työntekijöitä miettimään ympäristöasioita ja toimimaan ympäristöystävällisemmin. Vuonna 2006 aloitettu tapahtuma järjestetään nyt kymmenettä kertaa.

Ricoh-konserni pyrkii edistämään ympäristötietoutta ja kestävää ympäristönhallintaa maailmanlaajuisesti huomioiden kuitenkin muun muassa kansallisia piirteitä ja ympäristötietouden tasoeroja. Tapahtuma kutsuu monia ihmisiä osallistumaan ympäristötoimiin, ja sopivien toimien suunnittelussa huomioidaan kunkin maan ja alueen erityispiirteitä. Toiminnasta pyritään myös tekemään hauskaa ja helppoa, ja kukin yritys saa edistää tapahtumaa haluamallaan tavalla. Osallistujien verkosto on laajentunut kymmenen vuoden aikana, ja nykyään tapahtumaan osallistuu työntekijöiden lisäksi myös sukulaisia, ystäviä, ja asiakkaita. Myös itse ohjelma on kehittynyt eri paikoissa eri suuntiin.

Tämän vuoden teema on “Sharing the ‘eco mind’ together” (“Yhteinen ympäristöajattelu”). Tapahtumaan osallistuu noin 110 000 Ricohin työntekijää Japanissa, Aasian ja Tyynenmeren alueella, Euroopassa ja Amerikoissa. Tapahtuma kannustaa osallistumaan ja jakamaan tietoa eri välineiden kautta ja myös laajentamaan toimintaa entisestään.

Ricoh järjestää tapahtuman kunniaksi paljon erilaista toimintaa ympäri maailmaa. Aasian alueella Ricoh järjestää erilaisia ympäristöön ja kestävään kehitykseen keskittyviä kokouksia, ja Saksassa edistetään liikuntaa ja päästöjen vähentämistä viikon kestävän pyöräilytempauksen avulla. Amerikassa osallistutaan muun muassa sponsoroimalla nuorten Science and Engineering Fair (Intel ISEF) -kilpailua. Lisäksi kaikkia Ricohin työntekijöitä kannustetaan allekirjoittamaan oma ekolupauksensa ja osoittamaan tukeaan osallistumalla aktiivisesti ympäristön suojelutoimiin sekä toimistolla että myös kotona ja yhteisössään.

Ricoh pyrkii siis tänäkin vuonna edistämään ympäristöaloitteita ja -tietoisuutta ympäri maailmaa Global Eco Action -tapahtuman avulla.

-ends-

| Tietoja Ricohista |
Ricoh on globaali teknologiayritys, joka erikoistuu toimisto- ja tuotantotulostusratkaisuihin, asiakirjanhallintaan ja it-palveluihin. Ricoh Groupin pääkonttori sijaitsee Tokiossa ja konsernilla on toimintaa yli 200 maassa. Maaliskuussa 2014 päättyvänä tilivuonna Ricoh Groupin maailmanlaajuinen tulos oli noin 21,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
Valtaosa konsernin liikevaihdosta tulee tuotteista, ratkaisuista ja palveluista, jotka helpottavat ihmisten ja tiedon kohtaamista. Ricoh valmistaa myös palkittuja kameroita ja teollisuuden erikoiskomponentteja. Konserni tunnetaan laadukkaasta teknologiastaan, poikkeuksellisen laadukkaasta asiakaspalvelustaan ja toiminnastaan kestävän kehityksen hyväksi.
Ricohin tunnuslause on imagine. change. Ricoh auttaa yrityksiä kehittämään uusia, tehokkaampia työtapoja ja hyödyntämään työntekijöidensä kollektiivista mielikuvitusta.
Lisätietoja löydät osoitteesta www.ricoh.fi .

Avainsanat:

Yrityksestä

Ricoh on yksi maailman johtavista digitaalisten toimistoratkaisujen ja palveluiden toimittajista. Toiminnassamme korostuu palveluhalukkuus, asiakkaan asemaan asettuminen ja ympäristöystävällisyys. Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää ja pyrimme olemaan Suomen halutuin ratkaisukumppani. Innovatiivinen tuotevalikoimamme tarjoaa laitteet, ohjelmistot, palvelut, ratkaisut, hallinnointi- ja konsultointipalvelut tämän päivän liikkuvan työvoiman tarpeisiin. Ricohlaisia on Suomessa yli 100 ja liikevaihtomme on noin 30 miljoonaa euroa. Yhdessä jälleenmyyjäverkostomme kanssa katamme koko Suomen ja palvelemme kaikissa asiakirjojen hallintaan liittyvissä prosesseissa.

Tilaa