Bosch vahvasti mukana Taitajat 2018 –kilpailussa

Ammattitaidon Suomen-mestaruudet ratkotaan Taitaja 2018 –kilpailuissa 14. –17.5. Tampereella. Oppilaitosyhteistyössäkin aktiivinen Robert Bosch Oy toimii tapahtuman pääsponsorina.

Yli 400 nuorta huippuosaajaa kokoontuu Tampereen Messukeskukseen kisaamaan ammattitaidon SM-mitaleista. Taitoja mittelöidään yli 40 eri lajissa, autonasennuksesta puutarhatuotantoon. Robert Bosch Oy on tänäkin vuonna pääsponsorina Taitajissa. Boschin sähkötyökaluja ja erilaisia diagnostiikkalaitteita hyödynnetään laajasti kolmessa lajissa, jotka ovat kirvestyö, muuraus ja laatoitus sekä autonasennus.

”Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa yritysten rooli korostuu, kun oppiminen siirtyy enenevässä määrin kouluympäristöstä yritysmaailman puolelle. Bosch haluaa hyvänä yrityskansalaisena kantaa vastuunsa ja tukea omalta osaltaan nuorten ammatillista kehittymistä”, kertoo Robert Bosch Oy:n toimitusjohtaja Stefan Bergman.  

Johdottomat sähkötyökalut parantavat työturvallisuutta muuraus- ja laatoitustyössä

Laatoituksen ja muurauksen kisatehtävissä käytetään monipuolisesti Boschin sähkötyökaluja, kuten sekoittimia, työstövälineitä ja hiontakoneita. Lajivastaava Keijo Hakala Hämeen ammattikorkeakoulusta pitää yhteistyötä Boschin kanssa toimivana ja hedelmällisenä. 

”Kiinnitimme tänä vuonna entistä enemmän huomiota siihen, että työkalut soveltuvat suunnittelemiimme tehtäviin. Bosch on nyt mukana entistä järeämmällä ja tehokkaammalla kalustolla”, kertoo Hakala.

Laatoitus ja muuraus ovat riskialttiita töitä, jossa työturvallisuutta voidaan parantaa erityisesti johdottomilla sähkötyökaluilla.

”Johdottomuus pienentää sähkötapaturmien ja esimerkiksi kompastumisten riskiä sekä sujuvoittaa työtä olennaisesti”, Hakala toteaa.

Autokorjaamon arjen simulaatio

Autoasennuksessa kilpailijat suorittavat rasteilla erilaisia tehtäviä, jotka liittyvät esimerkiksi auton alustaan, sähköjärjestelmään, voimansiirtoon tai hallintalaitteisiin. Bosch on autonasennuksessa mukana laajalla tuoteskaalalla, joka ulottuu perinteisestä autokorjaamokalustosta vikadiagnostiikkalaitteisiin.

”Bosch on tänäkin vuonna vahvasti läsnä kisoissa. Yrityksen omalla rastilla käytetään diagnostiikkatesteriä ja lisäksi Boschin jälleenmyyjän kolmella rastilla käytetään Boschin korjaustyökaluja”, kertoo lajivastaava Tapio Hanhilammi Tampereelta.

Tehtävänanto on pyritty tekemään mahdollisen todenmukaiseksi: se on tehty asiakkaan antaman vikakuvauksen muotoon.

”Näinhän se autokorjaamoissakin arkisessa työssä on: vianmäärityksen pohjana on asiakkaan antama kuvaus”, Hanhilammi toteaa.

Hanhilammi arvostaa Boschin tekemää oppilaitosyhteistyötä.

”Opettajia koulutetaan ilmaiseksi uusien työkalujen käyttöön. Lisäksi pystymme hyvien sopimusten ansiosta pitämään opetuskaluston korkealaatuisena ja ajan tasalla”, hän kiittää.

Talonrakennuksessa ergonomialla suuri painoarvo

Kirvestyössä hyvät työkalut ovat työn sujumisen ehdoton edellytys. Taitajat rakentavat finaalityönään puutarhavajan.

”Runkorakentamistyöksi tehtävä on suhteellisen vaikea, ovikin rakennetaan alusta asti. Tehtävässä on niin paljon yksityiskohtia, että kilpailijoiden täytyy todella ymmärtää työkuvia ja hahmottaa oikea työjärjestys”, arvioi lajivastaava Sakari Kaakko Valkeakosken Ammattiopistosta Vaaosta.

Tänä vuonna kisasuorituksissa on korotettu työturvallisuuden, ergonomian ja kestävän kehityksen painoarvoa. Aiemmin ne ovat muodostaneet noin viisi prosenttia maksimipisteistä, tänä vuonna osuus on erityisluvalla tässä lajissa korotettu 20 prosenttiin.

”Ergonomia- ja työturvallisuusasiat ovat etenkin tässä lajissa tärkeitä, koska fyysisesti talonrakennus on aika raaka laji”, Kaakko sanoo. ”On tärkeää kiinnittää huomiota työasentoihin ja kunnollisiin työvälineisiin, että kroppa kestäisi työntekoa koko työuran ajan.”

Taitaja2018-kisat järjestetään 14.–17.5.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Nuoret tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset kilpailevat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli 400 kilpailijan voimin. Osassa kilpailulajeista nähdään myös kansainvälisiä kilpailijoita sekä lukio- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita näyttämässä osaamistaan. Lisäksi tapahtumassa nähdään lajikohtaisia tapahtumia ja esittelyjä, seminaareja, ammatti- ja yritystori sekä paljon muuta. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Lue lisää: http://taitaja2018.fi/

 

 

Lisätiedot:
viestintäpäällikkö Niina Haasola, puh. 050 545 0548, niina.haasola@fi.bosch.com 

Bosch-konserni on maailman johtava teknologiatuotteiden ja palvelujen toimittaja. Sen palveluksessa oli vuoden 2017 lopussa noin 402 000 työntekijää. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli 78,1 miljardia euroa. Konserni on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen: Mobility Solutions, Industrial Technology, Consumer Goods ja Energy and Building Technology. Johtavana IoT-yhtiönä Bosch tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja älykoteihin, älykaupunkeihin, verkottuneeseen liikkumiseen ja verkottuneelle teollisuudelle. Boschin asiantuntijuus anturiteknologiassa, ohjelmistoissa ja palveluissa sekä oma IoT-pilvipalvelu takaavat, että sen asiakkaat voivat saada verkottuneita ja toimialojen rajat ylittäviä ratkaisuja yhdeltä toimittajalta. Bosch-konsernin strategisena tavoitteena on luoda innovaatioita verkottuneen maailman tarpeisiin. Bosch parantaa elämänlaatua kaikkialla maailmassa innovatiivisilla ja innostusta herättävillä tuotteillaan ja palveluillaan – yhtiö tarjoaa tekniikkaa, joka on ”Invented for life”. Konserni käsittää Robert Bosch GmbH:n sekä sen noin 440 tytäryhtiötä ja paikallista yhtiötä noin 60 maassa. Jos mukaan luetaan myös myynti- ja palveluyhteistyökumppanit, on Bosch tuotanto-, suunnittelu- ja myyntiverkostonsa kautta läsnä lähes kaikissa maailman maissa. Yhtiön kasvun perusta on sen innovaatiovoima. Boschilla työskentelee tutkimuksessa ja tuotekehityksessä noin 64 500 henkilöä 125 toimipisteessä eri puolilla maailmaa. 

  

Robert Bosch (1861–1942) perusti yhtiön Stuttgartissa vuonna 1886 hienomekaniikan ja sähkötekniikan korjaamoksi. Robert Bosch GmbH:n poikkeuksellinen omistusrakenne takaa konsernin taloudellisen riippumattomuuden. Sen ansiosta yhtiön on mahdollista suunnitella tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti ja sijoittaa tulevaisuutensa kannalta välttämättömiin investointeihin etupainotteisesti. 92 prosenttia Robert Bosch GmbH:n pääomasta omistaa yleishyödyllinen säätiö, Robert Bosch Stiftung. Omistajuuteen liittyvistä toiminnoista huolehtii Robert Bosch Industrietreuhand KG, jolla on myös äänienemmistö. Muut osakkeet ovat Boschin perheen ja Robert Bosch GmbH:n omistuksessa. 

 Lue lisää: www.bosch.fiwww.iot.bosch.comwww.bosch-press.comwww.twitter.com/BoschPresse 

Avainsanat:

Tilaa