Mikael Hed siirtää hupparin seuraajalleen --Pekka Rantalasta Rovion seuraava toimitusjohtaja vuonna 2015

Espoo -- 29. elokuuta – Rovio Entertainment -- Mikael Hedin viimeisen reilun viiden vuoden aikana menestykseen johtama Rovio ja kansainväliseksi viihdeilmiöksi noussut Angry Birds, saavat uuden toimitusjohtajan. Rovion hallitus on valinnut Pekka Rantalan Rovion uudeksi toimitusjohtajaksi (CEO) vuodesta 2015 alkaen. Rantalalla on yli 20 vuoden kokemus liikkeenjohdosta lukuisten kansainvälisten yritysten kuluttajabrändien parissa.

Rovion hallituksen puheenjohtaja Kaj Hed on ehdottanut Mikaelia hallituksen jäseneksi. Hallituspaikan lisäksi hän ottaa vastuulleen Rovion Animation Studioiden puheenjohtajan tehtävät, sisältäen elokuvat ja lyhytanimaatiot.

Rovion toimitusjohtaja vaihtuu virallisesti siirtymäkauden jälkeen tammikuun 1. päivä 2015. Siihen asti Mikael ja Pekka johtavat ja kehittävät yritystä yhdessä varmistaen siten sujuvan siirtymisen.

“Viimeiset vuodet ovat olleet ikimuistoisia,” sanoo Mikael Hed.  “Tulevina kuukausina siirrän luottavin ja hyvillä mielin toimitusjohtajan hupparin Pekan harteille. Olen vakuuttunut siitä, että Pekka on oikea johtaja nostamaan Rovio seuraavalle tasolle. Hänet tunnetaan vahvana johtajana, jolla on vankka kokemus kansainvälisten, menestyksekkäiden kuluttajabrändien rakentamisesta. Olen aktiivisesti mukana ja tuen Pekkaa Rovion menestyksen edistämiseksi.”

Pekka Rantala Career Summary

Mediayhteydet ja lisätietoja
e: media@rovio.com | p: +358 400 214526

Rovio Entertainment  Oy on toimintatapoja mullistava viihde- ja mediayhtiö maailmalla menestyneen Angry Birds™ -brändin takana. Vuonna 2009 Rovio julkaisi Angry Birds -pelin josta  tuli pian maailmanlaajuinen ilmiö. Angry Birds -brändi nauttii kasvavasta suosiosta kaikkialla maailmassa, ja ilmiö laajenee yhä uusille liiketoiminta-alueille. Rovio toimii animaatioiden, oheistuotteiden, julkaisu- ja kustannustoiminnan, sekä erilaisten palvelujen saralla. Rovion Angry Birds animaatioelokuva saa ensi-iltansa heinäkuussa 2016.  www.rovio.com

Yrityksestä

Rovio Entertainment Ltd is an industry-changing entertainment media company headquartered in Finland, and the creator of the globally successful Angry Birds™ characters franchise. Angry Birds, a casual puzzle game, became an international phenomenon within a few months of its release, and is now the number one paid app of all time. Angry Birds have expanded rapidly in entertainment, publishing, and licensing to become a beloved international brand. www.rovio.com