Rovio ja Lego yhteistyöhön - Angry Birds -legot kauppoihin keväällä 2016

Espoo, 8.6.2015. Maailman suurin leikkikaluvalmistaja ja rakennuspalikoiden kunkku LEGO on solminut yhteistyösopimuksen viihdeyhtiön Rovion kanssa. Sopimuksen myötä maailman ladatuin mobiilipeli Angry Birds on huhtikuusta 2016 alkaen pelattavissa LEGO-rakennuspalikoiden muodossa. 

Rovion toimitusjohtaja Pekka Rantala pitää sopimusta merkittävänä askeleena Rovion oheistuotemyynnille ensi vuonna, kun LEGO-palikat saapuvat kauppoihin.  

-       Neuvotteluita LEGO Groupin kanssa käytiin pitkään ja olemme erittäin ylpeitä tästä suomalaisittain historiallisen yhteistyön käynnistymisestä. Legolla ja Roviolla on paljon yhteistä: molemmat luovat upeita innovaatiota pilke silmäkulmassa ja ovat alansa johtavia tuotemerkkejä. On mahtavaa päästä rakentamaan uusia kuvioita yhdessä toisen Pohjoismaisen maailmanluokan brändin kanssa, Rantala sanoo.

Tanskalainen LEGO on erittäin tarkka siitä, kenen kanssa yhteistyökumppanuuksia solmitaan. Kumppanin edellytetään olevan maailmanlaajuisesti merkittävä toimija, jonka kanssa voidaan tuottaa ainutlaatuisia leikkikokemuksia LEGO:n faneille. Yhteistyö Rovion Angry Birdsien kanssa herättää yhtiössä innostusta, erityisesti palikoita kehittävien suunnittelijoiden keskuudessa.

- Olemme todella innoissamme päästessämme luomaan Angry Birds LEGO –palikoita. Angry Birds on vahva maailman laajuinen brändi, jonka uskomme tulevan elokuvan myötä vielä vahvistuvan entisestään. Suunnittelijoillamme on edessään hauskoja päiviä, kun he kehittävät rakennuspalikoita, joilla Angry Birds –pelit herätetään lasten leikeissä henkiin, sanoo Jill Wilfert, Vice President, licensing & entertainment at The LEGO Group.

Tanskalainen Lego Group on yksityisomistuksessa oleva perheyritys, jonka missiona on tarjota lapsille luovutta, uteliaisuutta, päättelykykyä ja oppimista kehittäviä leluja ja rakennuspalikoita. Yhtiön tuotteita myydään yli 130 maassa ja sen liikevaihto oli lähes neljä miljardia euroa vuonna 2014.

Lisätietoja:

Hanna-Mari Nurmikolu
Viestintäpäällikkö
050 55 00 005
hanna-mari.nurmikolu@rovio.com

Rovio Entertainment Ltd.
Rovio on uuden ajan globaali viihdeyhtiö, jonka pääkonttori on Suomessa ja toimintaa ympäri maailman. Rovion vuonna 2009 luoma mobiilipeli Angry Birds muutti peliteollisuutta ja kasvoi kansainväliseksi ilmiöksi. Nyt Angry Birds on paitsi historian ladatuin peli, myös kuuluisa viihdebrändi, joka on levittäytynyt muun muassa animaatioihin, kirjoihin ja lisensseihin. Rovion Angry Birds -animaatioelokuva saa ensi-iltansa toukokuussa 2016. www.rovio.com

Yrityksestä

Rovio Entertainment Ltd is an industry-changing entertainment media company headquartered in Finland, and the creator of the globally successful Angry Birds™ characters franchise. Angry Birds, a casual puzzle game, became an international phenomenon within a few months of its release, and is now the number one paid app of all time. Angry Birds have expanded rapidly in entertainment, publishing, and licensing to become a beloved international brand. www.rovio.com

Tilaa

Liitteet & linkit