Ruukin arkkitehtikilpailun voitto Yhdysvaltoihin

Report this content

Lehdistötiedote
24.1.2018

The Unbelievable Challenge -arkkitehtikilpailun voittajaksi on valittu amerikkalaisen 24-vuotiaan Ben Feichtin työ ”Unwrapped”. Palkinnoksi voittaja saa 10 viikon pituisen harjoittelupaikan kansainvälisesti arvostetussa arkkitehti- ja designtoimisto Snøhettassa Oslossa sekä 1000 euron stipendin.

Syksyllä 2017 julkistettu The unbelievable Challenge –arkkitehtuurikilpailu järjestettiin nyt toista kertaa. Kilpailutehtävänä oli suunnitella Puolan Wroclawissa sijaitsevan ostoskeskuksen julkisivu siten, että se houkuttaa asiakkaita ja parantaa kaupunkiympäristöä käyttäen Ruukin tuotteita. Kilpailuun osallistui 38 työtä 22 maasta.

Tuomaristo luonnehti voittanutta työtä seuraavasti:

"Unwrapped” toteutti kilpailussa annetun tehtävän ja yhdisti rakennuksen sisä- ja ulkotilat. Käytännössä tämä toteutettiin käyttämällä peilejä rakennuksen julkisivuissa. Peilit tuovat sisätilan näkymät kadulle ja katunäkymät sisätiloihin. Kilpailun tehtävänannon mukaisesti toteutus kytkee ostoskeskuksen ympäröivään miljööseen ja liittää kauppakeskuksen liikkeet osaksi kaupunkielämää, joka puolestaan houkuttelee ihmisiä kauppakeskuksen sisälle. Unwrapped-työllä oli kaikista kilpailuehdotuksista paras visuaalis-kerronnallinen toteutus.

”Oli ilo nähdä miten nuoret arkkitehdit käyttivät kilpailutöissään Ruukin tuotteita vaativan tehtävän ratkaisemiseen. Ruukilla on tarjolla julkisivutuotteita, jotka taitavissa käsissä tuovat todellista lisäarvoa sekä olemassa olevien kohteiden remontointiin että uudiskohteisiin” kertoo Ruukin kestävän kehityksen johtaja Petteri Lautso.

Ennen voittajan valintaa saivat finalistit esitellä työnsä tuomaristolle videoyhteydellä. Amerikkalaisen voittajan, Ben Feichtin lisäksi finalisteja ja 1000 euron palkintosumman saajia olivat Stefania Vasilkova Slovakiasta, Daria Karadzhan Venäjältä ja Almudena Sánchez-Buitrago Espanjasta.

Tuomariston jäsenet olivat:

Eli Synnevåg, Senior Architect MNAL, Snøhetta, Norja

Petteri Lautso, kestävän kehityksen johtaja, Ruukki Construction, Suomi

Kari Korkman, perustaja ja johtaja, Helsinki Design Week, Suomi

Michał Świerczyński johtaja Echo Polska Properties, Puola

Alexandru Oprita, vuoden 2014 kilpailun voittaja, Romania

Joulupukki, Suomi

Lisäkuvia: https://ruukki.digtator.fi:443/public/bebefdb769A4.aspx

Lisätietoja: https://www.ruukki.com/unbelievablechallenge 

ja

Petteri Lautso, Ruukki Construction, johtaja, kestävä kehitys, 040 568 5507, petteri.lautso@ruukki.com

Ruukki Construction palvelee rakennusalan asiakkaita. Toimitamme asiakkaittemme liiketoimintaa edistäviä tuotteita ja palveluja aina suunnittelusta asennukseen. Yritysasiakkaisiimme kuuluvat muun muassa rakennuttajat ja rakennusyritykset. Henkilöasiakkaita palvelemme katon rakentamisessa, katteiden ja tarvikkeiden valmistuksesta asennuspalveluun. Vesikatoissa tuotemerkkeinämme ovat Ruukki ja Plannja. Vähittäiskauppojen lisäksi palvelemme katonrakentajia Ruukki Express- ja Plannja-myymälöissä , yhdeksässä maassa. Ruukki Construction työllistää noin 2 500 työntekijää ja tuotantoa meillä on 15 tehtaassa. Vertailukelpoinen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,305 mrd SEK . Ruukki Construction on SSAB:n tytäryhtiö. 

SSAB on pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö, jolla on toimintaa yli 50 maassa. Yhtiö on noteerattu NASDAQ OMX Tukholmassa ja Helsingissä. www.ruukki.fi 

Multimedia

Multimedia