Ravintola FoodLab tarjoilee nyt vegaaniannoksia mocktaileista kulhoruokaan

Report this content

Kasvis- ja vegaaniruoka kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän, niin omassa ruokapöydässä kuin ravintolassakin. Helsinkiläinen ruokalaboratorio FoodLab on tarjoillut elokuusta alkaen ainoastaan vegaaniruokaa keitoista kulhoannoksiin. Täysin uutta ovat vegaaniset mocktailit eli alkoholittomat juomasekoitukset.

Mocktailit kertovat pohjoisen tarinoita

Mocktailien inspiraationa ovat olleet pohjoiset maut pihlajanmarjasta mansikkaan. Raaka-aineina käytetään mm. erilaisia marja- ja juurespyreitä, tuoreita marjoja ja hedelmiä sekä makusiirappeja.

-       Jokaiseen juomaan sisältyy tarina, jonka pohjalta juomaan on valittu raaka-aineet. ”Kieli mattotelineessä” -mocktail esimerkiksi vie talvisiin lapsuushetkiin, jolloin äiti kielsi laittamasta kieltä kylmään metalliin ja kuitenkin se tuli tehtyä. Drinkkiin on sekoitettu greippi- ja karpalomehua sekä mustaherukkapyreetä ja se tarjoillaan huurteisesta metallimukista. Kettu ja pihlaja -mocktail tehdään lasipurkkiin ja siinä maistuu muun muassa pihlajanmarja, rosmariinisokeri ja verigreippi, kertoo FoodLabin päällikkö Anne-Maria Mikkonen.

Artesaanijuomat rakennetaan käsityönä ja niiden halutaan herättelevän monia aisteja. Niinpä koristeisiin ja tarjoiluastioihinkin on panostettu; visuaalisuus on osa moniaistista elämystä. Kehitystyön taustajoukoissa ovat vaikuttaneet FoodLabin vip-kehittäjät sekä mocktailien sekoittamisen Suomen mestari Jan Lindgren.

Ruoka-annoksissa nyhtökauraa, falafeliä ja juureksia

Viime talvena FoodLabissa lanseeratut Suup-keitot ovat olleet todella suosittuja ja ne onkin säilytetty vegaaniravintolaksi muuntuneen FoodLabin listalla vaihtamalla keittoliemet ja proteiinit vegaanisiksi. Keittokulhosta löytyy nyt esimerkiksi nyhtökauraa ja tofua.

Uutena ruokatuotteena tarjoillaan kulhoruokaa eri teemojen, kuten värien tai tunnetilojen, pohjalta. Kulhoon annostellaan kasvistahnaa ja -proteiineja, tuoreita kasviksia, makuöljyjä sekä rouheita ja siemeniä. Raaka-aineissa suositaan luomututotteita. Jälkiruoaksi tarjoillaan superfoodeja sisältäviä smoothie-kulhoja.

FoodLab -vegaaniravintola on avoinna arkisin kello 11-16 osoitteessa Keskuskatu 6.

Lisätietoja:

Anne-Maria Mikkonen, Food Lab Manager, HOK-Elanto, puh. 010 7664213, s-posti anne-maria.mikkonen@sok.fi 

Mikä on Food Lab?

Food Lab on SOK:n ja HOK-Elannon yhteinen kehitysprojekti; oikea ravintola ja samalla uusien ideoiden testipaja. FoodLabissa testataan nopean syömisen konsepteja. Food Labin testissä ovat olleet muun muassa salaattibaari Urban Farm, suomalainen Katuruoka Koju, jäätelöbaari Tötterö ja keittoruokala Suup. Testattuja konsepteja otetaan testijakson jälkeen käyttöön S-ryhmän ravintoloissa ja kahviloissa, tuotteen matka ravintolaan kestään noin puoli vuotta. Muun muuassa Urban Farmin salaatit löytyvät Lappeenrannan Momento-kahvilasta ja Tötterön jäätelöt Ison Omenan Coffee House -kahvilasta.

Anne-Maria Mikkonen
Food Lab Manager, HOK-Elanto
p. 010 76 64213
anne-maria.mikkonen@sok.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Helsinkiläinen ruokalaboratorio FoodLab on tarjoillut elokuusta alkaen ainoastaan vegaaniruokaa keitoista kulhoannoksiin. Täysin uutta ovat vegaaniset mocktailit eli alkoholittomat juomasekoitukset.
Tweettaa