Äitien tekemät laatikot täyttävät 60 vuotta

Report this content

Vuonna 1957 Saarioisten Kartanolla syntyi rohkea ajatus: ryhdytään valmistamaan tuoretta, valmista ruokaa, joka myydään kotiin vietävissä pakkauksissa. Alku oli pientä. Ensimmäiset laatikkoruoat myytiin suoraan pakettiautosta. Tästä alkoi Saarioisten matka Suomen johtavaksi valmisruokataloksi. Perheyrityksen kotipesä on edelleen Sahalahdella, jossa myös suuri osa 1 300 saarioislaisesta työskentelee.

”Klassikot pitävät pintansa”, kertoo toimitusjohtaja Matti Karppinen. ”Laatikoiden reseptejä ei ole muutettu tippaakaan, mutta samalla kehitämme jatkuvasti uusia makuja yhdessä suomalaisten kanssa. Tulevaisuudessa yhteinen kehitystyö vain tiivistyy – lupaamme olla suomalaisten lempiruokatalo myös jatkossa.”

Omistautuminen tuoreen valmiin ruoan kehittämiselle on tuottanut tulosta. Tutkimukset kertovat, että Saarioinen on erittäin tunnettu ja pidetty brändi. ”Olemme tulleet työssämme todella hyviksi, olemme paitsi ostetuin, myös pidetyin”, kertoo Karppinen. 

Valmisruokamarkkina kasvaa. ”Puolet suomalaisista syö valmisruokaa viikoittain, ja tuoreista raaka-aineista tehtyjä valmisruokia ostetaan yhä enemmän”, kertoo Saarioisten markkinointi- ja viestintäjohtaja Tia Yrjölä. ”Esimerkki kehityssuunnasta on uusi 5 vaille valmis -tuotesarja, joka tulee kauppoihin helmikuun alussa. Se luo kokonaan uuden ruokaratkaisun valmisruokahyllyyn.”

Samalla myös Äidit palaavat Saarioisten mainontaan, kertoo Yrjölä. ”Tutkimusten mukaan suomalaiset yhdistävät Saarioisen äitien tekemään ruokaan. Se on paras kiitos, jonka me ruokatalona voimme saada ja kuvastaa hienoa asennetta, jolla ruokia täällä tehdään ja kehitetään.”

Lisätietoja:
Matti Karppinen, toimitusjohtaja Saarioinen Oy, puh. 040 8448 692   matti.karppinen@saarioinen.fi ja

Tia Yrjölä, markkinointi- ja viestintäjohtaja Saarioinen Oy, puh. 050 5932 168  tia.yrjola@saarioinen.fi

Saarioinen lyhyesti  

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla (2015). Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit