Saarioinen Oy ja Artekno-Saarioinen Oy aloittavat yt-neuvottelut

Saarioinen Oy ja Artekno-Saarioinen Oy aloittavat yhteistoimintaneuvottelut organisaatiomuutoksista, töiden järjestelyistä, työsopimusmuutoksista sekä henkilöstön vähentämisestä tuotannollisella ja taloudellisella perusteella.

Vuodelle 2015 asetetuista tavoitteista ollaan merkittävästi jäljessä. Kannattavuuden parantamiseksi suunnitellaan noin 8,5 miljoonan euron säästöohjelmaa vuodelle 2016. Säästöohjelma toteutetaan kustannuksia karsimalla ja toimintaa tehostamalla.

Neuvottelut koskevat kaikkia Saarioinen Oy:n ja Artekno-Saarioinen Oy:n palveluksessa työskenteleviä henkilöitä. Alustava arvio irtisanomisten määrästä on enintään 85 henkilöä, joista työntekijöitä olisi 45 ja toimihenkilöitä, ylempiä toimihenkilöitä ja johtoa 40.

Edellä mainitut arviot sisältävät myös mahdollisten ulkoistusten myötä toisen työnantajan palvelukseen siirtyvät henkilöt. Lisäksi suunnitellaan koko henkilöstön lomauttamista ajanjaksolla 16.11.2015–30.4.2016 myöhemmin tarkentuvaksi määräajaksi.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä, Saarioinen Oy, puh. 0500 831 116, sähköposti: ilkka.makela@saarioinen.fi

Saarioinen lyhyesti

Saarioinen on kotimainen perheyritys ja yksi Suomen johtavista ruokataloista. Saarioinen toimii hyvän arjen puolesta tarjoamalla maistuvaa ruokaa, lihaa, lihavalmisteita ja säilyviä tuotteita päivän eri ruokailuhetkiin. Saarioinen on markkinajohtaja useilla toimialueillaan.

Saarioisten liikevaihto vuonna 2014 oli 282,3 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 1340 henkilöä. Saarioisilla on tehtaita Kangasalla, Valkeakoskella ja Huittisissa sekä pääosin Baltian markkinoille tuotteita tekevä valmisruokatehdas Virossa.

www.saarioinen.fi

Yrityksestä

Saarioinen lyhyesti: Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Tilaa

Liitteet & linkit