Saarioisten uutuuspuurot toimivat täysipainoisena ateriana

Terveellisyys ja hyvinvointi -trendi sekä kasvisruokailun lisääntyminen ovat kasvattaneet puurojen suosiota: niitä syödään paitsi aamulla, myös lounaaksi. Saarioinen on kehittänyt uudet Balanssi-puurot, jotka toimivat täysipainoisena ateriana. Puurojen sisältämä proteiini ja kuitu pitävät pitkään kylläisenä.

– Tavoitteenamme oli luoda puuroannos, joka olisi ravitsemuksen kannalta hyvä valinta ja pitäisi kylläisenä pitkään. Puuroihin lisätyn proteiinin ansiosta tämä täyttyy: proteiinia on yhdessä 300 gramman annoksessa runsaasti, 15 grammaa, Saarioisten ravitsemusasiantuntija Mirva Lampinen sanoo.

– Puuro on monipuolista trendiruokaa, jota syödään perinteisesti eniten aamuisin. Nykyään se on kuitenkin kasvattanut suosiotaan myös lounaana, toteaa Lampinen.

Syyskuun alussa kauppoihin saapuvissa Balanssi-puuroissa proteiinia on runsaasti.

Hedelmistä lisäkuitua – ja luonnollista makeutta

Balanssi-puuroja tulee saataville kaksi eri makua: rouheinen omena-kaurapuuro sekä rukiinen taateli‐viikunapuuro. Ne on valmistettu pitkään hauduttamalla, jolloin suurimot eivät rikkoudu ja puuron rouheisuus säilyy.

Proteiinin lisäksi Balanssi-puuroissa on kiinnitetty huomiota kylläisenä pitävän kuidun määrään.

– Valitsimme Balanssi-puurojen raaka-aineiksi kuitupitoisia hedelmiä. Rukiinen taateli‐viikunapuuro onkin runsaskuituinen, Lampinen kertoo.

Hedelmien runsauden vuoksi yksi Balanssi-puuroannos myös täyttää puolet päivän hedelmä‐ ja marjatarpeesta.

– Omena-kaurapuurossa on hedelmää jopa yhden keskikokoisen omenan verran. Hedelmät toimivat puuroissa myös makeuttajina, joten niihin ei ole ollut tarvetta lisätä sokeria, Lampinen kertoo.

Lisätietoja: Mirva Lampinen, ravitsemusasiantuntija, Saarioinen Oy, puh. 040 764 8230, mirva.lampinen(a)saarioinen.fi

Saarioinen lyhyesti  

Kotimainen perheyritys Saarioinen on helpottanut suomalaisten arkea ja luonut merkittäviä makumuistoja jo 60 vuoden ajan. Tänä päivänä olemme yksi Suomen johtavista ruokataloista 259,6 miljoonan euron liikevaihdolla (2015).

Kangasalan Sahalahdella sijaitsevan Saarioisten kartanon ympärille on kasvanut moderni ruokatalo. Kangasalan lisäksi hyvää ruokaa valmistuu Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1325 saarioislaisen voimin. Yhdessä valmistamme puhtaista raaka-aineista suomalaisten lempiruokia – sekä klassikoita että tulevia uusia suosikkeja.  

www.saarioinen.fi

Yrityksestä

Saarioinen lyhyesti: Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 - www.saarioinen.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit