Terveellisyys yhä useamman ruokavalion tavoitteena

Report this content

Saarioisten tuoreen selvityksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista uskoo terveellisyyden merkityksen syömisessä jatkavan kasvuaan. Suurimmalle osalle suomalaisista rasvan ja suolan vähentäminen on tärkeintä terveellisessä syömisessä, mutta osa hakee terveyshyötyjä valitsemillaan erikoisruokavalioilla.

Suurimmalle osalle suomalaisista terveellinen syöminen tarkoittaa vähärasvaista ja vähäsuolaista ruokaa, mutta viime aikoina myös yhä useammin gluteenitonta ruokavaliota.

– Terveellisyys on syömisen megatrendi. Terveellinen ruoka tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta yleisesti se kiinnostaa suurinta osaa suomalaisista. Jatkuvan uuden tietovyöryn keskellä on hyvä pitää tolkku mielessä. Monipuolinen ruokavalio on tieteellisesti terveelliseksi todennettu ja varma keino pitää huolta omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, Saarioisten innovaatiojohtaja Mirja Lonka sanoo.

Selvityksen mukaan suurin osa ihmisistä tavoittelee hyvinvointia ja terveyttä ruuan avulla. Ruokavaliot vaihtuvat uusimpien trendien ja muotien mukaan. Gluteenittoman ruokavalion yleistyminen on hyvä esimerkki tällaisesta trendistä. Saarioinen selvitti suomalaisten syömisen trendejä kyselytutkimuksella. Kyselyyn vastasi 937 eri-ikäistä suomalaista, joka on edustava otos ikäluokan väestöstä. Tutkimuksen toteutti Innolink research.

Hyvät hiilarit ja rasvat kiinnostavat

– Positiivista kehitystä viime vuosina on mielestäni ollut, että hiilihydraattien ja rasvojen suhteen kuluttajat keskittyvät määrän sijaan yhä enemmän niiden hyviin lähteisiin kuten kasvirasvoihin ja kokojyvätuotteisiin, Lonka mainitsee.

Terveellisyystrendi on jo vuosien ajan näkynyt Saarioisten tuotekehityksessä.

– Suomalaisista noin 1,8 miljoonaa syö viikoittain valmisruokia. Markkinajohtajana meillä on mahdollisuus vaikuttaa suomalaisten hyvinvointiin laajalti. Olemme käyneet koko tuotevalikoimamme tarkasti läpi ja tarkentaneet käytetyn suolan määrää ja rasvojen laatua. Lisäksi tästä syksystä lähtien olemme siirtyneet jodioidun suolan käyttöön, koska tällä hetkellä suomalaisten jodin saanti ravinnosta on liian vähäistä, Lonka sanoo.

Kaikki Saarioisten käyttämä ruoka vaihdetaan jodioituun laatuun vuoden 2016 aikana.

– Suomalaisten halu syödä terveellisemmin näkyy myös uusissa tuotelanseerauksissamme. Uudessa Balanssi-tuotesarjassamme painottuvat kasvikset sekä proteiinin ja hiilihydraattien oikea suhde. Yhden annoksen kasvismäärä kattaa puolet uusien ravitsemussuositusten mukaisesta päivittäisestä suosituksesta, Lonka kertoo.

”Arvioi kuinka mielestäsi seuraaville ilmiöille käy”

  1. ”Terveellisyyden merkitys syömiseen liittyen”, 73 %:n mukaan ilmiö kasvaa

  2. ”Lähiruoka”, 69 %:n mukaan ilmiö kasvaa

  3. ”Ekologisuuden ja eettisyyden merkitys syömiseen liittyen”, 68 %:n mukaan ilmiö kasvaa

  4. ”Vähän prosessoidut ruoka-aineet”, 54 %:n mukaan ilmiö kasvaa

  5. Luomuruoka, 53 %:n mukaan kasvaa

”Arvioi seuraavia ruokavalioita”

  1. Vähärasvainen, 33 % noudattaa nykyisin

  2. Vähäsuolainen, 32 % noudattaa nykyisin

  3. Laktoositon, 25 % noudattaa nykyisin

  4. Runsasproteiininen, 18 % noudattaa nykyisin

  5. Vähähiilihydraattinen, 14 % noudattaa nykyisin

Lisätietoja:
Mirja Lonka, innovaatiojohtaja Saarioinen Oy, mirja.lonka@saarioinen.fi, 050 582 4125

Saarioinen lyhyesti

Kotimainen perheyritys Saarioinen on helpottanut suomalaisten arkea ja luonut merkittäviä makumuistoja jo 60 vuoden ajan. Tänä päivänä olemme yksi Suomen johtavista ruokataloista 282,3 miljoonan euron liikevaihdolla (2014).

Kangasalan Sahalahdella sijaitsevan Saarioisten kartanon ympärille on kasvanut moderni ruokatalo. Kangasalan lisäksi hyvää ruokaa valmistuu Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1340 saarioislaisen voimin. Yhdessä valmistamme puhtaista raaka-aineista suomalaisten lempiruokia – sekä klassikoita että tulevia uusia suosikkeja.

www.saarioinen.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit