Oura Health valittu yhdeksi Suomen lupaavimmista startupeista

Report this content

Kunnianhimoinen tavoite nopeaan kansainvälistymiseen ja kasvuun yhdistää Talouselämä-lehden valitsemia lupaavimpia yrityksiä.

 

Talouselämä-lehti on valinnut oululaisen terveysteknologiayritys Oura Healthin yhdeksi Suomen lupaavimmista startupeista. Listauksen kokoaa asiantuntijaraati yhdessä Talouselämän toimituksen kanssa.

 

Seitsemättä kertaa julkaistavan listan yritykset suuntaavat kunnianhimoisesti kohti kansainvälistä kasvua. Talouselämä-lehden artikkelissa haastateltu raadin puheenjohtaja, Industryhackin hallituksen puheenjohtaja ja startup-sijoittaja Inka Mero korosti hyvän tiimin merkitystä menestykselle: "Monessa valitussa kasvajayrityksessä on toisen tai kolmannen kierroksen yrittäjä tai tiimi perustajana. Useassa oli myös kovan luokan tohtoritason tutkijoita perustajatiimissä. Hyvä tiimi on rohkea, aina kansainvälinen, täydentää toisiaan ja saa nopeasti asioita aikaiseksi.”

Oura-älysormus edustaa terveysteknologia-alan terävintä kansainvälistä kärkeä. Sen tarkat sensorit mittaavat muun muassa unen laatua, kehon palautumista ja päivittäistä aktiivisuutta. Sormus ja siihen liittyvä Oura-sovellus opastavat käyttäjäänsä saamaan riittävästi palauttavaa unta. Ne myös opastavat yksilöllisen vuorokausirytmin tunnistamiseen ja seuraamiseen.

Potentiaalia nopeaan kansainväliseen kasvuun on. Slushissa viime marraskuun lopussa julkistettua Oura-sormuksen toisen sukupolven versiota on ennakkotilattu kahdessa kuukaudessa yli 15 000 kappaletta. Tilauksia on tullut yli 50:stä maasta, liki 60 % päämarkkina-alueelta Pohjois-Amerikasta.

”Laadukas uni ja riittävä palautuminen on äärimmäisen tärkeää meidän kaikkien hyvinvoinnille ja suorituskyvylle. Oura-sormus ja -sovellus kiinnostavatkin monenlaisia, eri elämänvaiheissa olevia ihmisiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä tuotteeseen, ja pitkäaikaisia käyttäjiä on huomattavasti alan keskiarvoa enemmän. Tämä osoittaa, että olemme onnistuneet tavoitteessamme auttaa ihmisiä elämään laadukasta arkea ja ymmärtämään, miten he voivat vaikuttaa hyvinvointiinsa omilla päivittäisillä valinnoillaan”, kertoo Oura Healthin toimitusjohtaja Petteri Lahtela.

Oura-sormus ja -sovellus ovat yhdistelmä suomalaista huippuosaamista teknologian, tieteellisen tutkimuksen, muotoilun ja käytettävyyden osa-alueilta”, Lahtela jatkaa.

Ensimmäisen Oura-sormuksen ovat ottaneet omakseen muun muassa yrittäjät, tutkijat ja biohakkerit sekä terveyden- ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Yksi sormuksen pitkäaikaisista käyttäjistä on Dr. Peter H. Diamandis (Founder, Executive Chairman, XPRIZE Foundation; Executive Founder, Singularity University; Co-Founder, Vice-Chairman, Human Longevity Inc.).  “Suuri osa ihmisistä ei saa nykyisin riittävästi laadukasta unta. Oura-sormukseni on minulle arvokas, koska se auttaa minua ymmärtämään, miten käytän kolmasosan elämästäni. Oura-sormuksen kaltainen unianalytiikka voi vaikuttaa positiivisesti miljardien ihmisten elämänlaatuun ja terveyteen”, Diamandis kertoo.

Talouselämän lupaavimmat startupit-asiantuntijaraatiin kuuluivat tänä vuonna Industryhackin hallituksen puheenjohtaja ja startup-sijoittaja Inka Mero, Inventuren toimitusjohtaja Sami Lampinen, VTT Venturesin toimitusjohtaja Antti Sinisalo, Business Finlandin palvelujohtaja Marjo Ilmari, Superhero Capitalin toimitusjohtaja Juha Ruohonen ja Startup Sauna -kiihdyttämön vetäjä Anni Rahiala.

###

Oura Health osallistuu seuraavaksi Wearable Technology Show -tapahtumaan Lontoossa 13.–14.3. Ouran tieteellinen johtaja Hannu Kinnunen pitää tapahtumassa keynote-puheenvuoron.

Oura Health Oy

Oura Health on suomalainen, vuonna 2013 perustettu terveys- ja hyvinvointiteknologiayritys. Sen ensimmäinen älysormus julkaistiin vuonna 2015. Uusi Oura-sormus julkistettiin Slushissa marraskuussa 2017. Sormus auttaa seuraamaan omaa luonnollista vuorokausirytmiä ja sovittamaan omat elämäntavat, aktiviteetit ja unitottumukset siihen. Ouralla on käyttäjiä yli 50 maassa. Useat yliopistot, tutkimuslaitokset, uniklinikat ja yritykset käyttävät dataa ja tietoa, joita Ouran avulla on mahdollista saada. SRI International on validoinut Ouran unimittauksen tarkkuuden.

Talouselämä-lehti valitsi Oura Healthin yhdeksi Suomen lupaavimmista startupeista vuonna 2018. Vuonna 2017 Oura Health sai Best Health/Lifestyle Startup in Finland -palkinnon Nordic Startup Awardeissa, ja vuonna 2016 Best of Innovation -palkinnon CES-tapahtumassa. Yrityksen pääkonttori ja tuotantotilat ovat Oulussa. Muut toimipisteet ovat Helsingissä ja San Franciscossa. Lisätietoja englanniksi osoitteessa ouraring.com

Yhteystiedot

Virpi Tuomivaara / press@ouraring.com

Mediamateriaaliouraring.com / Press Kit

Tilaa

Multimedia

Multimedia