Turku on startupille hyvä paikka kasvaa

Report this content

Turun startup-ympäristö on noussut yhdeksi Suomen ja Pohjoismaiden tärkeimmistä keskittymistä. Seudulla toimii jo toistakymmentä startup-palveluita tuottavaa yritystä ja yhteisöä, kuten SparkUp, Boost Turku ja Klopal Startup Studio, joiden lisäksi Turussa järjestetään Suomen suurimpiin kuuluva startup-tapahtuma The Shift. Turussa ja Salossa on saanut alkunsa jo yli 300 startupia ja uusien yritysten määrä kasvaa joka vuosi.

“Turun seudulla on hieno ja avoin ilmapiiri missä toimia. Alueen korkeakoulujen ansiosta täällä on valtavasti teknistä osaamista, ja pätevistä työntekijöistä on vähemmän kilpailua verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseutuun tai Tukholmaan. Potentiaalin ovat huomanneet niin aloittelevat startupit kuin kasvavat teknologiayrityksetkin. Seudun vahvaan nousuun vaikuttavat varmasti myös Varsinais-Suomen viime vuosien taloudellinen kasvu ja hyvät liikenneyhteydet”, sanoo Klopalin toimitusjohtaja Sebastian Haapahovi.

Yhteisöjä Turusta ja Salosta löytyy moneen tarpeeseen aina erilaisista kiihdyttämöistä korkeakoulujen tukiorganisaatioihin. Kaikkien tarkoitus on auttaa uusia yrityksiä pääsemään alkuun ja laajenemaan kansainvälisille markkinoille tarjoamalla asiantuntijaosaamista sekä verkostoitumis- ja yhteiskehitysmahdollisuuksia.

“Turussa ja Salossa tapahtuu paljon kiitettävää alkuvaiheen toimintaa muun muassa Klopalin, Boostin ja Salo IoT Campuksen toimesta, mutta pidemmälle ehtineille on tarjolla vähemmän toimintaa ja verkostoja”, Haapahovi kertoo.

Haapahovin suunnitelmissa on ryhtyä syksyllä rakentamaan verkostoa seed-vaiheesta pidemmälle päässeille kasvuyrityksille yhdessä muiden Varsinais-Suomen startup-vaikuttajien kanssa. Tarkoitus on jakaa tietoa ja nopeuttaa yritysten kasvua entisestään tarjoamalla vertaistukea oikean verkoston kautta, ja sen myötä myös edesauttaa yritysten jäämistä seudulle.

###

Lisätietoja medialle:

Sebastian Haapahovi
Toimitusjohtaja, Klopal Oy
041 571 1897
sebastian@klopal.fi

Mediakit-osoite
www.klopal.com/press/

Klopal Startup Studiosta:


Klopal on startup-studio. Klopal rakentaa uusia korkean teknologian yhtiöitä yhdessä yrittäjätiimien kanssa. Yritys tarjoaa ohjelmistokehitys-, rahoitus-, markkinointi-, ja liiketoimintaosaamista sekä verkostoja portfolioyhtiöidensä käyttöön. Klopalin pääkonttori on Turussa, ja sillä on toimisto myös Salossa. Lisätietoja www.klopal.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia