Ankallisakatemia tukee alakoululaisten monilukutaitoa ja innostaa lukemaan

Aku Ankan toimituksen tuottamat monilukutaitoa kehittävät tehtävät soveltuvat hyödynnettäväksi oppitunneilla tai kotona. Ensimmäisessä osassa harjoitellaan tärkeitä kaveritaitoja. Ankallisakatemia on Aku Ankka -lehden ja Sanoma Pron yhteishanke.

Alakouluikäisten lasten monilukutaitoa kehittävässä Ankallisakatemiassa tarkastellaan tämän lukuvuoden aikana arkipäivän ilmiöitä ja opetellaan tunnetaitoja. Aku Ankan toimituksen tuottamat kaikkien saatavilla olevat Ankallisakatemian sisällöt soveltuvat hyödynnettäväksi oppitunneilla tai kotona. Akatemian tänään ilmestyneessä kauden ensimmäisessä osassa harjoitellaan olemaan hyvä kaveri.

Ankallisakatemiassa on helppoja ja oivaltavia monilukutaidon kehitystä tukevia tehtäviä ja sisältöjä. Tehtävissä hyödynnetään monilukutaidon eri osa-alueita, kuten kuvaa, tekstiä, videota ja ääntä.

Monilukutaito on osa uutta perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Sillä viitataan taitoihin, joita tarvitaan monikanavaisessa nykymaailmassa: kykyä hankkia, muokata, tuottaa, esittää ja arvioida tietoa eri muodoissa erilaisten välineiden avulla.

”Sarjakuvissa yhdistyvät kuva, sana ja merkit, ja ne johdattavat monilukutaidon maailmaan kuin huomaamatta. Sarjakuvan hyödyntäminen opetuksessa innostaa lapsia lukemaan, tutkimaan kuvia ja keksimään tarinoita. Kielellisesti rikkaiden Ankkalinnan tarinoiden myötä on helppo ja hauska tutkia erilaisia teemoja oppiainerajat ylittäen”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo.

Ankallisakatemia on Aku Ankka -lehden ja Sanoma Pron yhteishanke. Tehtäväpaketteja ilmestyy syksyn ja kevään aikana kuusi, ja kaikissa on oma teemansa: kaveritaidot, kierrätys kunniaan, taiteen maailma, kirjallisuus (Suomi 100 vuotta), urheilun juhlaa ja avara luonto. Viime lukuvuonna lanseeratussa Ankallisakatemiassa oli vuoden aikana miltei 31 000 käyttäjää 500 koulusta.

”Ankallisakatemian sisällöt innostavat lapsia oppimaan ja tukevat uuden opetussuunnitelman mukaisia tavoitteita. Ne muodostavat erinomaisen oppimiskokonaisuuden yhdessä Sanoma Pron laadukkaiden, uuden opetussuunnitelman mukaisten oppimateriaalien kanssa. On hienoa tarjota näin innostavaa lastenkulttuuria osana palveluamme”, perusopetuksen liiketoimintajohtaja Mika Perttola Sanoma Prosta sanoo.

Ankallisakatemia on Aku Ankan verkkosivuilla ja Sanoma Pro Oppimisympäristössä. Tehtäviin liittyvät tarinat voi lukea veloituksetta Aku Ankka Lataamosta.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977
Liiketoimintajohtaja Mika Perttola, Sanoma Pro, p. 040 701 5120

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Sanoman Kids Media on Suomen suurin lasten ja nuorten sisältöjen julkaisija. Monipuolinen ja -kanavainen mediavalikoimamme tarjoaa lapsiperheille hauskoja hetkiä, unohtumattomia elämyksiä, opettavaista tekemistä ja parhaita tarinoita.

Sanoma Pro Oy on johtava oppimisen ja opetuksen ratkaisujen tarjoaja Suomessa ja edelläkävijä digitaalisten opetusratkaisujen kehittäjänä. Liiketoiminta koostuu oppimateriaaleista sekä Oppi&ilo-tuoteperheen tietoja ja taitoja kehittävistä tuotteista. Sanoma Pro Oy kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma Learning -liiketoimintaryhmään.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa