EdTech Pitching Night sähköistää Sanomatalon 22.9.

Tiedotusvälineille 16.9.2015

Syksyn kiinnostavimmat kasvuyritykset ja bisnesideat oppimisen alalta esitellään yleisölle Sanomatalossa järjestettävissä EdTech Pitching Night -tapahtumassa 22. syyskuuta. Järjestyksessään toinen Pitching Night tuo yhteen kasvuyrittäjät, sijoittajat ja yleisön.  

”Haluamme auttaa kasvuyrityksiä saamaan näkyvyyttä ja rahoitusta hankkeelle. Yksi viime toukokuussa järjestetyn edellisen Pitching Nightin osallistujista, tapahtumatiloja välittävä Venuu, keräsi hiljattain 425 000 euron kasvurahoituksen”, kertoo SanomaVentures -sijoitustoiminnasta Suomessa vastaava Jussi Kallasvuo .

Sanomatalon pitchausillassa ideansa esittelee kahdeksan yritystä. Tilaisuuden keynote-puhujana kuullaan kehittyville markkinoille keskittyvän mobiiliopetuspalvelu Funzin perustajaa Aape Pohjavirtaa . Pohjavirta toimii valmentajana ja luennoitsijana muun muassa Startup Saunalla, Aalto Yliopistolla ja DTBI:lla sekä osallistuu useiden kansainvälisten tutkimus- ja teknologiaprojektien ohjausryhmätyöhön.

EdTech Pitching Night -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Sanoma, Slush ja bisnesenkeliverkosto FiBAN.

”Pitching Night tuo kasvuyritykset lähelle yleisöä ja tarjoaa kasvuyrittäjille arvokasta palautetta suoraan yleisöltä ja sijoittajilta. Startup-ilmiön näkyvyys ja kiinnostavuus ovat tärkeitä elementtejä rakentaessamme marraskuista Slush-tapahtumaa”, kommentoi Slushin Riku Mäkelä

Sanomatalon Mediatorilla 22. syyskuuta klo 17−19 järjestettävää tapahtumaa voi seurata myös HSTV:n kautta. Tilaisuus järjestetään englanniksi.

Sanoma on Helsingissä 11–12.11.2015 järjestettävän Slush-kasvuyritystapahtuman pääyhteistyökumppani. 

Seuraa tapahtumaa Twitterissä #pitchingnight

Lisätietoja:

viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

SanomaVentures on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalaisen edelläkävijän Sanoman ($SAA1V) yksikkö, joka sijoittaa digitaalisiin kasvuyrityksiin tarjoamalla pääomaa, tavoittavuutta mediassa, toimiala-asiantuntemusta, verkostoja sekä aktiivista tukea. SanomaVentures keskittyy strategisiin investointeihin innovatiivisiin yrityksiin, jotka toimivat digitaalisen median ja markkinoinnin, sähköisen kaupankäynnin sekä koulutuksen aloilla. Sanoma Venturesilla on toimistot Amsterdamissa ja Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanomaventures.com

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia