Heikki Aittokoski on valittu Helsingin Sanomien tulevaisuuskirjeenvaihtajaksi

Vuonna 2018 Helsingin Sanomien lukijat saavat lukea entistä enemmän ihmiskunnan peruskysymyksiä pohtivia artikkeleita, kun lehti saa tulevaisuuskirjeenvaihtajan.

5.12.2017

Tehtävään on valittu ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski . Hän aloittaa vuoden mittaisen urakkansa tammikuussa. Kyseessä ei ole perinteinen paikkaan sidottu kirjeenvaihtajuus. Aittokoski toimii Helsingistä käsin, mutta matkustaa tiheään ympäri Suomea ja maailmaa aiheensa vaatimalla tavalla.

Tulevaisuusteeman valintaan vaikutti kysely, jonka HS teki lukijoilleen elokuussa. Vastauksia kyselyyn tuli yli 1200. Aittokoski keskittyy vuoden aikana suuriin ja kauaskantoisiin ilmiöihin, jotka muodostavat pohjan ihmiskunnan tuleville vuosikymmenille.

Millä tavalla teknologia parantaa elämäämme tulevaisuudessa? Pystytäänkö ympäristöongelmat ratkaisemaan? Mitä tapahtuu, kun väestö toisaalla vanhenee ja toisaalla kasvaa räjähdysmäisesti? Vievätkö robotit työmme? Yltyykö nationalismi entisestään? Vai muuttuuko maailma onnellisemmaksi paikaksi, jossa yhä harvempi joutuu elämään köyhyydessä ja sorrossa?

Tarkastelemalla näitä suuria murroksia Aittokoski etsii vastausta siihen, minkälaisista aineksista rakentuu tulevaisuuden hyvä elämä. Jossain päin maailmaa on ehkä jo löydetty ratkaisun avaimia pulmiin, joiden kanssa Suomessa nyt painitaan.

”Journalismin yksi tärkeä tehtävä on antaa eväitä suurten ja monimutkaisten ilmiöiden ymmärtämiseen. Tulevaisuuskirjeenvaihtaja tuottaa tietoa ja lisää ymmärrystä uusista asioista, jotka ovat vaikuttamassa meihin kaikkiin”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi .

Heikki Aittokoski, 47, on Helsingin Sanomien kokeneimpia ulkomaantoimittajia. Hän on työskennellyt muun muassa kirjeenvaihtajana Berliinissä ja Brysselissä sekä ulkomaantoimituksen esimiehenä.

Aittokoski on myös tietokirjailija. Viimeisin teos Kuolemantanssi pureutuu eurooppalaisen nationalismin historiaan ja nykytilaan.  Syyskuussa Aittokoski palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla pitkäjänteisestä journalistisesta työstä.

Katso video: 

Heikki Aittokoski: "Toivottavasti elät mielenkiintoisina aikoina"

https://www.dropbox.com/s/iid93faqibfql8z/Heikki%20Aittokoski_HS.mov?dl=0

Helsingin Sanomat tarjoaa maailmanluokan journalismia kaikissa kanavissaan. HS tavoittaa eri kanaviensa lähes 2 miljoonaa suomalaista joka viikko.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.  

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia