HSTV:n Uutisraportti nähdään nyt myös Nelosella

Lehdistötiedote 17.3.2015 

HSTV:n Uutisraportti, viikon uutisaiheista ammentava satiirinen talk show, nähdään 23.3. alkaen myös Nelosella. Kepeä ja oivaltava HS Uutisraportti täydentää hyvin Nelosen viihdyttävää ohjelmistoa. 

”Tämä on hieno ja peräti historiallinen virstanpylväs; nettitelevisioon toteutettu HSTV-ohjelmamme siirtyy Nelonen Median pääkanavalle. Ohjelman älykkään humoristinen ote sai HSTV:ssä heti suuren suosion. Olen varma, että ohjelma kiinnostaa uutta yleisöä myös perinteisen television puolella”, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo. 

Nettitelevision katselu on selkeässä kasvussa niin HS:n verkossa, mobiilissa kuin tablettilaitteissakin. Ohjelmatuotantojen ja live-lähetyksien määrää lisätään kuluvan vuoden aikana merkittävästi. Syksyllä aloitettu HS Uutisraportti on yksi katsotuimmista HSTV:n viikoittaisista ohjelmasarjoista.

"Uutisraportin menestyksen salaisuus on yksinkertainen. Olemme tylsyyden vastakohta. Kerromme tärkeistä asioista yksinomaan kiinnostavalla tavalla", HS Uutisraportin ruutukasvo ja ohjelmaidean isä  Tuomas Peltomäki  virnistää. " Sitä paitsi ohjelmaa käsikirjoittaa joukko Hesarin terävimpiä toimittajia!"  

HS Uutisraportti vahvistaa osaltaan Helsingin Sanomien ja Nelosen uutisyhteistyötä.

”Lineaarinen televisio ja netti-TV tukevat toisiaan erittäin hyvin juuri tällä tavoin. Siksi HS Uutisraportti on hyvä lisä Helsingin Sanomien ja Nelosen yhteistyöhön. Molemmat mediat tavoittavat isot yleisöt, siksi etsimme jatkuvasti uusia tapoja yhdistää sisältöjämme. Ajankohtainen ja viihdyttävä HS Uutisraportti täydentää hyvin Nelosen ohjelmistoa”, Nelosen kanavapäällikkö Elina Mustelin toteaa.

HS Uutisraportti nähdään maanantaisin Nelosella iltapäivällä ja myöhäisillassa. HSTV:ssä ohjelman voi katsoa jo lauantaisin.

Uutisraportin ruutukasvo Tuomas Peltomäki ja tekijätiimi.

Lisätietoja:

Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, Helsingin Sanomat, p. 09 122 2310 
Tuottaja Tuomas Peltomäki, p. 040 486 9147
Nelosen kanavapäällikkö Elina Mustelin, p. 0400 425 067

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta 2,3 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, HS Teema, HS.fi, HS Kirjat ja HSTV. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia