Itsenäisten jakajien EarlyBird-verkosto laajenee Uudellamaalla

Report this content

TIEDOTUSVÄLINEILLE 27.9.2017

Sanoman itsenäisten jakajien EarlyBird-verkoston toiminta Uudellamaalla kasvaa merkittävästi. Marraskuun alussa toiminta laajenee Vihtiin ja Nurmijärvelle, jonka lisäksi EarlyBird-jakajat alkavat jakaa jakoalueillaan loppuvuoden aikana myös osoitteellista postia. Aiemmin EarlyBirdit ovat jakaneet pääasiassa sanomalehtiä, esimerkiksi Helsingin Sanomia.

Aikakauslehtien ja osoitteellisen kirjepostin osalta EarlyBird toimii osana Jakeluyhtiö Suomen verkkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakkaat saavat osan aikakauslehdistään ja kirjepostistaan jo varhaisjakelun yhteydessä.

”Sanoma kehittää aktiivisesti uusia ja joustavia toimintamalleja jakeluun. Lisävolyymin saaminen sanomalehtien kanssa samaan jakeluverkkoon turvaa painetun lehden varhaisjakelun pitkälle tulevaisuuteen. Toimiva ja kustannustehokas jakelu on koko toimialan yhteinen haaste”, logistiikkajohtaja Taru Ojala sanoo.

”EarlyBird tarjoaa joustavan työnteon tavan, ja jakajamme valitsevat omaan elämäntilanteeseensa sopivan työmäärän. Uusien jakelualueiden myötä tarvitsemme lisää aamuvirkkuja EarlyBirdejä”, Ojala jatkaa.

Jakeluyhtiö Suomi on suomalaisten lehtitalojen omistama yhteisyritys, jonka yhtenä omistajana Sanoma Media Finland on. Jakeluyhtiö Suomen jakeluverkko tavoittaa joka päivä lähes puolet suomalaisista kotitalouksista. Jakeluyhtiö Suomi jakaa omilla jakelualueillaan muun muassa Me Naisia, ET-lehteä ja Rakennuslehteä.

Jakelu siirtyy EarlyBirdille Postilta. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä, mutta siirtymävaiheessa ohimenevät jakeluhäiriöt ovat kuitenkin mahdollisia.

Fakta

  • EarlyBirdin jakelualueilla asuu lähes 9 000 Helsingin Sanomien paperilehden tilaajaa.
  • Toiminnan laajeneminen Vihtiin ja Nurmijärvelle kasvattaa EarlyBirdin jakelupisteiden eli postilaatikkojen ja –luukkujen määrää 70 prosenttia.
  • Karkkilassa, Nummi-Pusulassa ja Mäntsälässä EarlyBirdit jakavat Helsingin Sanomia, Kauppalehteä, Hufvudstadsbladetia, Etelä-Suomen Sanomia, Etelä-Suomen Median lehtiä, Me Naisia ja Rakennuslehteä.
  • Jakelukustannukset muodostavat keskimäärin 20–30 prosenttia sanomalehtien kustannuksista.

Lisätietoja

Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland
hanna.johde@sanoma.com, puh. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia