Kaikki ei enää riitä – Aku Ankka Lataamon tarjonta sen kuin kasvaa

Lehdistötiedote 17.6.2014

Tänä kesänä ankkafanit ovat oikeita Hannu Hanhia: Lataamo tuo lukijoiden ulottuville retrosarjoja ja todellisia harvinaisuuksia, joita ei ole luettavissa missään muualla.

Lomareissuun lähtiessä on jo voinut pakata peräkärryllisen vähemmän luettavaa mukaan, kun kaikki ilmestyneet Aku Ankka -lehdet ovat löytyneet sähköisestä Lataamosta. Nyt tarjonta kasvaa entisestään, kun toimitus on alkanut tuoda mukaan todellisia keräilyharvinaisuuksia.

”Olemme raottaneet toimituksen aarreholvia ja julkaisemme Lataamossa ikivanhoja Aku Ankan 100-sivuisia albumeita sekä Aku Ankan Karuselleja vuosikymmenten takaa. Kyseiset albumit olivat Aku Ankka -lehden jälkeen ihan ensimmäinen Suomessa julkaistu Aku-sarja, eikä niitä taida enää löytyä edes antikvariaateista. Lataamo tuo ne lukijoilleen ihan sellaisenaan, ihanin 60-luvun värityksineen”, kertoo Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä .

Tulossa on myös vain Iines-lehdessä tai muissa takavuosien julkaisuissa ilmestyneitä sarjoja.

”Eikä tässä vielä kaikki! Jo julkaistujen sarjojen lisäksi Aku Ankan Lataamon alkaa putkahdella tyystin ennen julkaisemattomia sarjoja. Kesän mittaan on luvassa muun muassa Jan Gulbradssonin huikea Alppi-jatkosarja, hulvattomia retro-Mikkejä, Barksin kunniaksi tehtyjä sarjismukaelmia ja ihan muuten vain mainioita sarjakuvia!”, Hyyppä lupaa.

Lomaa uskaltaa siis huoleti pitää vaikka pidempäänkin, lukeminen ei heti lopu.

IPad- ja tietokoneversioina aloittanut Lataamo on saanut keväällä Android-sovelluksen ja kesäkuussa vuorossa on tuki iPhonelle.

”Laitetuen laajentaminen on vastaus lukijoiden toiveisiin. Sarjoista nauttiminen onnistuu hyvin pienemmälläkin näytöllä. Samalla taskukokoon saadaan kaikki Lataamon herkut, kuten sarjojen haku tuhansien julkaistujen joukosta teemojen tai piirtäjien perusteella”, Hyyppä sanoo.

Lisätietoja:
Aki Hyyppä, päätoimittaja, Aku Ankka -lehti
Sanoma Media Finland Oy
puh. (09) 1201, aki.hyyppa@sanoma.com

Aku Ankka esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1934 lyhytelokuvassa. Pian hahmo alkoi seikkailla myös sarjakuvastripeissä, ja 1940-luvulla se sai oman lehden. Suomessa Aku Ankka -lehti ilmestyi ensi kertaa joulukuussa vuonna 1951. Lehden levikki nelinkertaistui ensimmäisten viiden vuoden aikana. Nykyään Aku Ankan levikki on 260 455 (LT 2013), ja sillä on viikoittain noin 1,2 miljoonaa lukijaa. Aku Ankka kuuluu Sanoma Media Finlandin valikoimaan.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.  Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa