Mobiilitutkimus: Älypuhelinten käyttö kasvaa yhä – lähes kaikki käyttäjät seuraavat puhelimestaan uutisia päivittäin

Report this content

Ilta-Sanomien teettämästä mobiilitutkimuksesta selviää, että jo 86 prosentilla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Lähes kaikki käyttäjät seuraavat puhelimistaan uutisia päivittäin, ja Ilta-Sanomat on Suomen kolmanneksi käytetyin mobiilipalvelu heti WhatsAppin ja Facebookin jälkeen.

Tiedote 3.9.2018

Erityisesti nuoremmissa ikäluokissa älypuhelin on käytännössä kaikilla. Lähes puolella mobiililaite on käytössä melko usein päivän aikana ja kuusi prosenttia kertoo olevansa laitteellaan lähes koko ajan. Nuorimmassa 15−24-vuotiaiden ikäluokassa 14 prosenttia sormeilee älylaitettaan lähes jatkuvasti.

Yli puolella älypuhelimen käyttö on säilynyt ennallaan, ja 40 prosenttia on lisännyt käyttöä. Toisin kuin älypuhelimen käytössä, näkyy tabletin käytössä sekä lisääntymistä että vähenemistä; neljäsosa ilmoittaa vähentäneensä tabletin käyttöä viimeisen vuoden aikana.

Lähes puolet suomalaisista on ärsyyntynyt muiden runsaasta älypuhelimen käytöstä. 18 prosenttia ahdistaa myös oma liiallinen puhelimen käyttö. Noin neljäsosa on pyrkinyt rajoittamaan omaa puhelimen käyttöään tai pitänyt some-paastoja.

Vaikka puhelimen käytön hyötyjen ja haittojen kanssa tasapainoillaan ja sen käyttöä yritetään rajoittaa, sen sisällöistä kuitenkin nautitaan, ja puhelinta käytetään lähes jatkuvasti. Korkeimmat käyttöhuiput ovat heti heräämisen jälkeen ja alkuillasta kotisohvalla. Puhelin on usein kädessä tv:tä katsellessa. Selvästi suurin käyttökohde on uutisten ja säätietojen lukeminen. Seuraavaksi eniten viestitellään somessa ja pikaviestipalveluissa. Audio-sisältöjä kuunnellaan töihin ja kouluun matkatessa.

Uutisia ja säätietoja seuraavat mobiililaitteistaan lähes kaikki, ja uutisia luetaan kaikissa ikäryhmissä lähes yhtä aktiivisesti. Suosituin uutispalvelu on Ilta-Sanomat, joka on myös Suomen kolmanneksi käytetyin mobiilipalvelu heti WhatsAppin ja Facebookin jälkeen. WhatsAppia käyttää päivittäin 59 prosenttia, Facebookia 47 prosenttia ja Ilta-Sanomia 39 prosenttia mobiililaitteiden käyttäjistä. Kolmen kärki on sama kuin edellisessä, vuonna 2016 toteutetussa mobiilitutkimuksessa.

Ilta-Sanomien tilaama tutkimus selvitti suomalaisten mobiililaitteiden käytön yleisyyttä sekä suhtautumista laitteiden käytön eri mahdollisuuksiin. Kohderyhmänä olivat yli 15-vuotiaat suomalaiset. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi toukokuussa 1216 kuluttajaa.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Suomen suurin uutismedia Ilta-Sanomat tavoittaa eri kanavissaan 2,2 miljoonaa suomalaista viikoittain. 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit