Nelonen Media vastaa Olympiastadionin avajaisohjelmasta

Report this content

Tiedote 4.4.2017

Nelonen Media on solminut Stadion-säätiön kanssa pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on varustaa uudistettu Olympiastadion tulevia viihteen, kulttuurin ja urheilun elämyksiä varten. Nelonen Media vastaa lisäksi Olympiastadionin avajaisten ohjelmasta.

Nelonen Media vahvistaa nopeasti kasvavaa tapahtumaliiketoimintaansa ja on jatkossa mukana järjestämässä stadionluokan tapahtumia. Nelonen Media ja Olympiastadionia hallinnoiva Stadion-säätiö ovat solmineet vuoteen 2021 kestävän yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on varustaa uudistuva Stadion tulevia kulttuuri- ja urheilutapahtumia varten. Uudistuneella Olympiastadionilla arvioidaan vierailevan vuosittain noin miljoona kävijää.

Stadionin irtaimisto kootaan tulevien neljän vuoden aikana kansalaiskeräyksellä, ja projekti on näyttävästi esillä Nelonen Median televisio- ja radiokanavilla sekä äänisisältöpalvelu Suplassa.

”Kansainväliset vaatimukset täyttävällä stadionilla on iso merkitys suomalaiselle viihdeteollisuudelle. On hienoa ja kunnia-asia, että Nelonen Media pääsee vastaamaan Olympiastadionin avajaistapahtumista uusissa hienoissa puitteissa. Musiikkisisällöt ovat olennainen osa tv- ja radioliiketoimintaamme, ja tämän sopimuksen myötä astumme uudelle tasolle myös tapahtumissa”, Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso sanoo.

”Yhteistyö on Stadion-säätiölle merkittävä. Erityisen hienoa on, että se mahdollistaa tulevia stadionelämyksiä suomalaisille sekä avajaisten yhteydessä että tulevina vuosina", sanoo Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen.

Täysin uudistuneen Olympiastadionin avajaisten ajankohta tarkentuu uudistamisen edetessä.

”Avajaiset ovat näyttävä, monipuolinen ja monipäiväinen tapahtumien sarja, joka on suunnattu kaikille suomalaisille. Yhteistyön myötä voimme yhdessä artistien ja levy-yhtiöiden kanssa saada aikaan entistä hienompia kulttuurielämyksiä”, Nelonen Median tapahtumapäällikkö Riikka Fagerholm summaa.

Nelonen Medialle tapahtumaliiketoiminta on jo nyt tärkeä osa tekemistä. Musiikkia, viihdettä ja elämyksiä halutaan kokea myös livenä. Nelonen Media järjestää tänä vuonna 60 tapahtumaa intiimeistä klubikeikoista areenatason konsertteihin. Tapahtumilla tavoitetaan lähes miljoona suomalaista.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Nelonen Medialla on yhdeksän televisiokanavaa: Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä Nelonen Pro 1, Nelonen Pro 2, Nelonen Prime, Nelonen Nappula ja Nelonen Maailma. Lisäksi Ruutu-videopalvelu tarjoaa sekä viihde että urheilusisältöjä. Radiokanavia on kuusi: Radio Aalto, Radio Rock, Radio Suomipop, Loop, Helmiradio, Metro Helsinki sekä audiosisältöpalvelu Supla ja nettiradio Groove FM.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa