Sami Tenkanen Nelonen Median radioiden johtoon

Lehdistötiedote 6.3.2015

Nelonen Median radioiden johtajaksi on nimitetty aiemmin sisältöjohtajana toiminut Sami Tenkanen. Radio Aallon ja Radio Suomipopin ohjelmajohtajana toiminut Jussi Suvanto on samassa yhteydessä nimitetty Nelonen Median radioiden sisältöjohtajaksi.

Nelonen Media on noussut kahdessa vuodessa sekä kuuntelijaosuuksissa että mainoseuroissa mitattuna Suomen suurimmaksi kaupalliseksi radiotoimijaksi.

”Pitkän radiouran tehnyt Sami Tenkanen saa johdettavakseen erinomaisessa kunnossa olevat kanavamme, joita kuunnellaan enemmän kuin koskaan. Tenkanen on paras henkilö viemään radiotamme kohti uusia saavutuksia ja uusia liiketoimintamalleja”, sanoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso .

Sami Tenkanen tuli Nelonen Median radioihin ohjelmapäälliköksi vuonna 2007 käynnistämään silloin aloittanutta Radio Rockia.

”Menestyksekäs radiobisnes perustuu entistä enemmän hyviin kanavabrändeihin ja kiinnostaviin persooniin. Uusien jakelukanavien käyttöönotto muuttaa tekemistä jo tänään. Radio ei ole enää pelkkää radiota, vaan monipuolista sisältöbisnestä. Meillä on tässä talossa parhaat kanavat ja paras jengi! Eihän tässä voi olla kuin innoissaan uusista mahdollisuuksista”, kommentoi Tenkanen.

Radioiden uudeksi sisältöjohtajaksi nimitetään ohjelmajohtajana vuodesta 2013 lähtien toiminut Jussi Suvanto. Suvannon johdolla Radio Suomipop kasvoi maan suurimmaksi kaupalliseksi radiokanavaksi.

Nelonen Median radioiden entistä vahvempaa sisältöfokusta rakentamaan on tammikuussa nimitetty Digital Manager Johannes Saukko . Hän työskenteli aiemmin SBS Discoveryn sisältöjohtajana.

Vuosi 2014 oli Nelonen Median radiolle menestyksekäs. Kanavien kaupallinen kuunteluosuus on 33,5 prosenttia (9+) ja 48 prosenttia 25–44-vuotiaissa. Vuoden aikana radiot saivat lisää kuuntelijoita ja entistä isomman osuuden kuunteluminuuteista sekä tekivät lukuisia erilaisia kuuntelijamäärä- ja -osuusennätyksiä. Viikoittain Nelonen Median radio tavoittaa yli 2 miljoonaa suomalaista.

Radioiden lisäksi Nelonen Median kanavavalikoimaan kuuluvat televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero, online-videopalvelu Ruutu sekä maksutelevisiopalvelut. Kaikkiaan Nelonen Media pärjäsi vuonna 2014 kovasta kilpailutilanteesta huolimatta mainiosti ja onnistui mm. nostamaan katseluosuuttaan kaupallisesti kiinnostavimmissa ikäryhmissä.

Nelonen Median liiketoimintajohtajana toiminut Pia Kalsta siirtyi Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajaksi ja Kari Laakso nousi radioiden johtajan paikalta Nelonen Median johtoon maaliskuun alussa.

Nelonen Media on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia