Toni Wirtanen on ensimmäinen suomalainen, jonka kömmähdyksistä on kirjoitettu kokonainen Aku Ankka -tarina

Report this content

Aku Ankassa on tänä vuonna rutkasti asennetta ja ajankohtaisuutta. Tänään ilmestyvässä numerossa Ankkalinnan ääni -laulukisaa tuomaroivat hyvin tutun oloiset tuomarit. Vuosi 2018 on Aku Ankassa myös epäonnen vuosi, ja tarinoissa kerrotaan pitkin vuotta tunnettujen suomalaisten mokista tai epäonnistumisista.

Tiedote 4.4.2018

Aku Ankka on nyt ajankohtaisempi ja suomalaisempi kuin koskaan. Hersyvän suomen kielen lisäksi lehdessä on myös paljon suomalaisille tuttuja ihmisiä ja tarinoita. Voice of Finlandin perjantaina alkavien livelähetysten kynnyksellä tänään ilmestyvän Aku Ankan kansikuvana ja tarinana on laulukisa Ankkalinnan ääni, jossa tuomareina ovat kaikille suomalaisille tutut Molli Plimplom, Tomi Wattinen, Punarima ja Ynnä Muu. Muutama viikko sitten lehdessä oli karikatyyri Haluatko miljonääriksi? -juontaja Jaajo Linnonmaasta.

”Vaalimme tietysti edelleen suomen kieltä, mutta nyt uudistuneessa Aku Ankassa on säännöllisesti mukana myös suomalaisille tuttuja ihmisiä ja tapahtumia. Epäonnistuminen on Akulle luonteenomaista, ja kenties siksi suomalaiset rakastavat sisukasta räpyläjalkaa niin kovasti”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo.

Suomalaisuuden nostamisen lisäksi Ankkalinnassa vuosi 2018 on epäonnen vuosi. Aku Ankan tarinoissa kerrotaan pitkin vuotta julkkisten mokista tai epäonnistumisista, koska suuret keksinnötkin ovat yleensä syntyneet mokaamalla tai vahingossa.

Sarjan aloittaa Apulannan laulaja, Voice of Finland -tuomari ja Aku Ankan uuden mainoskampanjan tähti Toni Wirtanen. Hän kehottaa Aku Ankan uudella mainosvideolla suomalaisia olemaan enemmän kuin Aku – epäonnistumisia on turha hävetä tai pelätä! Suureksi Aku Ankka -faniksi osoittautunut Wirtanen paljastaa videolla myös pahimman mokansa, josta kirjoitettiin tarina 25.4. ilmestyvään Aku Ankkaan:

Apulanta oli keikalla ”suomalaisessa humppaladossa”, kun lava yhtäkkiä pimeni ja äänet katosivat.

”Viihdytettiin yleisöä pantomiimilla, kunnes järjestyksenvalvoja tuli kertomaan, että talon sähkökaappi on tulessa. Kun hommat kyykkäävät pahasti, ne ovat selviytymistarinoita, jotka kasvattavat meitä ihmisinä ja ankkoina”, Toni kertoo.

Kommellus on toki sorvattu ankkalinnalaiseen kuosiin, ja Toni Wirtanen on ensimmäinen suomalainen, jolle on omistettu Aku Ankassa kokonainen tarina.

Kevään aikana lukijoita haastetaan kertomaan tarinoita mokista ja epäonnistumisista. Parhaasta tarinasta piirretään Aku Ankkaan sarjakuva.

Lisätiedot
Päätoimittaja Aki Hyyppä, Aku Ankka, p. 040 739 4978

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Sanoman Kids Media on yksi Suomen suurimmista lisenssipohjaisten media- ja viihderatkaisujen tuottajista. Kerromme tarinoita ja tuotamme monikanavaisia viihde-elämyksiä, joissa seikkailevat tunnetuimmat ja rakastetuimmat piirretyt hahmot. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia