Tytti Kontulasta Sanoman S-ryhmän toimituksen vetäjä

Tiedote 9.11.2017

Tytti Kontula vastaa tammikuusta alkaen S-ryhmän asiakkaille suunnattujen kanavien sisällöntuotannosta ja jakelusta sekä osallistuu tiiviisti sisältöjen kehittämiseen.

Tytti Kontula , 42, on nimitetty Sanoman S-ryhmän toimituksen esimieheksi ja sisältöpäälliköksi.

Sanoma on toiminut SOK MEDIAn kumppanina asiakkaille suunnattujen kanavien sisällöntuotannossa ja jakelussa sekä sisältöjen kehittämisessä tammikuusta saakka. Sopimus kattaa S-ryhmän asiakasomistajille suunnatun sisällöntuotannon muun muassa Yhteishyvän eri kanavissa, S-kanavalla ja muissa kohdennetuissa digitaalisissa kanavissa. S-ryhmän toimitus on osa aikakausbrändejä tuottavaa Sanoma Lifestyleä.

”On innostavaa päästä tekemään ja kehittämään sisältöjä Suomen suurimpaan asiakasmediaan. Pääsen hyödyntämään lukuisissa aikakausbrändeissä karttunutta lifestyle- ja featureosaamistani S-ryhmän monissa kanavissa, jotka tavoittavat yli kaksi miljoonaa suomalaista”, Tytti Kontula sanoo.

Tytti Kontula on toiminut muun muassa Glorian Kodin , Suuren Käsityön , Vauvan ja Meidän Perheen päätoimittajana. Aiemmin Kontula on työskennellyt Bonnier Publicationsilla muun muassa Evitan päätoimittajana.

”Vaikuttavat sisällöt syntyvät intohimosta, luovuudesta ja tiiviistä yhteistyöstä. On ollut hienoa seurata, miten yhteinen tekemisen meininki on vuoden aikana löytynyt meidän ja asiakkaan tiimien väliltä. Tytin johdolla pysymme tiukasti kiinni suomalaisten sisältömaku- ja mediakäyttäytymisen muutoksessa”, sisältöjohtaja Minna Husu Sanoma Creatives -yksiköstä sanoo.

Glorian Kodin päätoimittajaksi on nimitetty Saila-Mari Kohtala . Hän jatkaa myös Glorian päätoimittajana. S-ryhmän toimituksen nykyinen esimies ja sisältöpäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki siirtyy tammikuussa toisen yrityksen palvelukseen.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Sanoma Lifestyle – yhdessä tehty, jaettu ja koettu. Sanoma Lifestyle tuo yhteen suomalaiset naiset, perheet ja 55-plussat kauneuden, muodin, vanhemmuuden, hyvinvoinnin, ruoan ja ajankohtaisten puheenaiheiden ääreen. Olemme vaikuttavien mediakokonaisuuksien edelläkävijä ja rakennamme rakastettujen brändiemme ympärille yhteisöjä, palveluita, tapahtumia ja kaupallisia ratkaisuja. Olemme ylivoimainen väylä ydinkohderyhmiemme elämänvaiheisiin; tavoitamme kaksi miljoonaa suomalaista, joista puolitoista miljoonaa on naisia.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia