SEAT jatkaa uusiutumistaan: Uudistettu Leon Suomeen 2017

Report this content

SEAT jatkaa uusiutumistaan vuodenvaihteessa, kun se tuo markkinoille uudistetun SEAT Leonin. SEAT Leon on ollut viime vuodet myydyin SEAT-malli Suomessa, ja nyt uuden Leonin tehtävä on jatkaa Atecan käynnistämää SEATin historian merkittävintä brändi- ja tuoteuudistusta.

Uusi SEAT Leon yhdistää mukavuuden, teknologian ja laadun. "Uudella SEAT Leonilla haluamme jatkaa SEATin tunnistettavimman mallin menestystarinaa, lisäämällä siihen kuljettajaa avustavia järjestelmiä, turvallisuusjärjestelmiä ja tietysti myös liitettävyyspalveluita", kertoo SEATin tuotekehitysjohtaja Matthias Rabe.

SEAT Leonille ominaista luonnetta on vahvistettu laadullisilla muutoksilla auton sisä- ja ulkopuolella. Uudella muotoilulla on saatu aikaan yhtenäisempi ilme. Uuden SEAT Leonin etu- ja takaosa on nyt terävämpi, siinä on enemmän terävämpiä sivulinjoja kuin edeltävässä mallissa. Tämä on nähtävissä erityisesti puskurin uudistuneessa muotoilussa.

Huomionarvoista on myös se, että SEAT Leon on nyt hiljaisempi kuin edeltäjänsä. Uudessa SEAT Leonissa on nyt myös led-teknologialla toteutetut ajo- ja takavalot. Led-teknologiaa on käytetty myös suuntavilkuissa ja sumuvaloissa. Uudistuva SEAT Leon on saatavilla kolmiovisena, viisiovisena ja farmariversiona. Leonin menestyksen salaisuuksista onkin ollut sen sopivuus useille eri asiakasryhmille.

"SEAT Leon on erittäin houkutteleva malli, ja sen imagoa ei ole tarvetta muuttaa, ainoastaan vahvistaa ja raikastaa sitä. Uudistuksen lähtökohtana oli harmonisoida Leon-mallia, keskittyen erityisesti auton etu- ja takaosaan", kertoo suunnittelusta vastaava johtaja Alejandro Mesonero Romanos.

Edistykselliset kuljettajaa avustavat järjestelmät ja liitettävyyspalvelut

Uusi SEAT Leon seuraa SEAT Atecaa ja tarjoaa uskomattoman määrän kuljettajaa avustavia järjestelmiä. Esimerkiksi Traffic Jam Assist -ruuhka-avustin, joka tarjoaa mukavuutta ruuhkassa ajamiseen. Yhdessä Lane Assist -kaistanpitoavustimen ja adaptiivisen vakionopeussäätimen kanssa, auto ohjaa, kiihdyttää ja jarruttaa automaattisesti järjestelmän sallimissa rajoissa.

Toinen lisätty ominaisuus on tutkilla toimiva adaptiivinen vakionopeudensäädin, joka jarruttaa hätätilanteissa automaattisesti. Jalankulkijoiden tunnistusjärjestelmä tunnistaa autot ja jalankulkijat lisäten turvallisuutta niin kaupungissa kuin maantielläkin.

Uusi SEAT Leon sisältää uuden keskikonsolin. Uutuuksia ovat myös sähköinen käsijarru, liikennemerkkientunnistus ja edistyneimmät pysäköintiä avustavat teknologiat, sisältäen mm. risteävästä liikenteestä varoittavan avustimen sekä hätätilanneavustimen. Kamera- ja navigaatiotoimintoja on parannettu ja järjestelmä tunnistaa nyt mm. aiempaa enemmän liikennemerkkejä.

Uuden SEAT Leonin kyydissä pääsee nyt myös nauttimaan online-palveluista. SEAT Leonissa on nyt uusimman sukupolven Easy connect -infotainment-järjestelmät, SEAT ConnectApp -sovellus puhe- ja liiketunnistuksella, sekä SEAT Full Link -palvelu, joka sisältää Mirror Link, Apple CarPlay ja Android Auto -palvelut. Media System Plus -audiojärjestelmä tuo mukanaan uuden 8-tuumaisen kosketusnäytön. Lisävarusteena on tilattavissa ensimmäistä kertaa myös Connectivity Box -toiminto, jonka avulla älypuhelimen lataus onnistuu keskikonsolissa langattomasti.

Uudet moottorit ja Xcellence-varustelutaso

Uuteen SEAT Leoniin on tarjolla neljä eri varustelutasoa: Reference, Style, FR ja täysin uusi Xcellence. FR-varustelutaso on urheilullisempi enemmän ajo-ominaisuuksiin vaikuttava, kun taas Xcellence keskittyy enemmän mukavuuteen, tyylikyyteen ja viimeisimpään teknologiaan.

Tehokkaita, taloudellisia ja viimeisimmän teknologian moottoreita on tarjolla runsaasti. SEAT Leoniin on saatavilla niin diesel- kuin bensiinimoottoreita sekä maa-/biokaasumoottori. Täysin uutena mallistoon tulee 1,6 TDI-dieselmoottori teholuokassa 85 kW (115 hv) ja Leon farmariversio 2,0 TDI 110 kW (150 hv) 4Drive tulee saataville myös 7-vaihteisella automaattivaihteistolla. Dieselmoottoreita on tarjolla teholuokissa 90–184 hv. Bensiinimoottoreita puolestaan on tarjolla teholuokissa 110–180 hv. Vaihteistovaihtoehtoja ovat viisi- tai kuusivaihteinen manuaalivaihteisto ja kuusi- tai seitsemänvaihteinen automaattivaihteisto. SEAT Leon on saatavilla joko etuvetoisena ja 4Drive-nelivetona.

Leonin CUPRA-versio julkaistaan lähitulevaisuudessa ja siihen liittyy omat yllätyksensä. Mutta se onkin jo oma tarinansa.

Uudet SEAT Leonit saapuvat Suomeen alkuvuodesta 2017. Uudistuvan SEAT Leonin malliversiot ja hinnat vahvistunevat vuoden 2016 aikana.

Avainsanat:

Tilaa