Sharpin LE700S- ja LE600S-sarjat saavat Euroopan ympäristömerkin ja ovat energiatehokkuudessa aivan omaa luokkaansa

Report this content

EU-komissio myöntää Sharpin AQUOS LE-sarjalle EU:n uuden ympäristömerkin. Näin ollen LCD-pioneeri on ensimmäisiä TV-valmistajia, joiden tuotteet saavat uusien säännösten mukaisen Euroopan ympäristömerkin (aiemmin EU-kukka). Arvostettua ympäristömerkkiä pidetään erittäin tärkeänä tunnustuksena LCD-TV-valmistuksen yhteydessä tehtävälle ympäristötyölle.

Uudet ja tiukemmat kriteerit energiankulutuksen, materiaalivalintojen ja käytettävyyden osalta astuivat voimaan muutamia päiviä sitten. Sharp on kuitenkin panostanut ympäristöystävällisyyteen jo pitkään ja oli ensimmäinen yritys, jonka valmistamille televisioille myönnettiin EU-kukka vuonna 2005. Riippumaton saksalainen ympäristöorganisaatio BUND teki syyskuussa 2009 tutkimuksen, jossa vertailtiin 366:ta tällä hetkellä markkinoilla olevaa televisiomallia. Sharpin LE700- ja LE600-mallien energiankulutuksen todettiin olevan selkeästi matalimmat kaikissa kokoluokissa, joissa ne olivat edustettuina. Lisää tietoa tutkimuksesta on saatavissa osoitteessa www.bund.net/tv-finder. - Hallitsevana energiansäästön mestarina tarjoamme asiakkaalle optimaalisen kuvanlaadun sekä markkinoiden tämän hetken energiatehokkaimmat LED-taustavalaistuksella varustetut LCD-TV-mallit, sanoo Fredrik Ribbing, Sharp Electronics (Nordic) AB:n tuotepäällikkö. Sharp LE700-sarjan 52-tuumainen televisio kuluttaa ainoastaan 98 W normaalitilassa ja alle 0,2 W standby-tilassa. Arvot ovat huomattavasti pienemmät kuin kilpailijoilla. Myös muut Sharpin televisioiden älykkäät toiminnot vaikuttavat osaltaan energiankulutuksen pienenemiseen. Näitä ovat mm. optinen kuvakontrolli, energiansäästötila ja päävirtakytkin. - Olemme ylpeitä siitä, että AQUOS LE-sarjamme täyttää uuden ympäristömerkin tiukat vaatimukset ensimmäisten joukossa. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Japanin Sakaissa, ja se kuuluu ympäristönäkökulmaa ajatellen maailman edistyksellisimpiin LCD-tehtaisiin. Käyttämämme tekniikka takaa hienon kuvan lisäksi myös erittäin matalan energiankulutuksen, sanoo Magnus Petré, Sharp Electronics (Nordic) AB:n ympäristö- ja laatupäällikkö. Muut Sharpin tuotesarjat, jotka saivat uuden Euroopan ympäristömerkin, ovat SH7, S7, DH500 ja LE705. Lisätietoja saat Fredrik Ribbingiltä, fredrik.ribbing@sharp.eu.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia