Silmäasemasta suurin suomalainen optiikka-alalla

Silmäasemasta suurin suomalainen optiikka-alalla Silmäasema-ketju vahvistaa asemaansa optiikka-alan markkinoilla, kun ketjun kaksi sisäistä yhtiötä sulautuu keskenään. Uudesta Silmäasema Fennica Oy:stä tulee toimialansa suurin, suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö. Silmäasema-ketju tavoittelee sulautumisella entistä parempaa kilpailuasemaa tiiviimmän ketjukonseptin ja edullisempien kuluttajahintojen kautta. Sulautuvat yhtiöt ovat Pääkaupunkiseudun Silmäasemat Oy ja Silmäasema Center Oy. Yhtiöiden hallitukset ovat hyväksyneet sulautumissuunnitelman, ja yhdistymisen virallinen ajankohta on 31.3.2005. Tähän saakka yhtiöt jatkavat muodollisesti erillisinä toimijoina. "Sulautumisen ansioista pystymme tarjoamaan kuluttajille palveluja entistä yhtenäisempään liiketoimintakonseptiin perustuen. Myös sopimusten solmiminen yhteistyökumppaneiden kanssa saa aikaisempaa tukevamman pohjan. Saamme toimintaamme niin sanottua ketjuvoimaa, jonka ansiosta pystymme vaikuttamaan muun muassa kuluttajahintoihin", toteaa toimitusjohtaja Petri Hämäläinen, Silmäasemat Marketing Oy:stä. Silmäasema Fennica Oy:n emoyhtiössä tulee olemaan 37 myymälää ja tytäryhtiöinä kolme myymälää. Sulautuvien yhtiöiden palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 175 henkilöä. Lisäksi noin 40 silmälääkäriä pitää vastaanottoaan yhtiöiden tiloissa. Henkilöstöt siirtyvät vanhoina työntekijöinä Silmäasema Fennicaan. Vuonna 2004 yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 18 ME. Uuden Silmäasema Fennican myymälöitä on eri puolella Suomea. "Yhtiömme kasvaa sekä perustamalla uusia myymälöitä että yritysostoilla. Tulevaisuudessa uusien, ulkomaisten ketjujen tulo Suomen markkinoille on hyvin todennäköistä. Esimerkiksi markkinajohtaja Instru Optiikka on hollantilaisen Pearlen omistuksessa. Silmäasema haluaa jatkossakin tarjota turvallisen ja kilpailukykyisen, suomalaisen vaihtoehdon kuluttajille", toteaa Silmäasema Fennica Oy:n tuleva toimitusjohtaja Timo Munukka. "Silmäasema Fennican perustaminen on ketjumme strategian mukainen toimenpide. Näin myös luomme entistä turvallisemman ja vakaamman toimintaympäristön jäsenliikkeillemme ja niissä toimiville yrittäjille", toteaa Mia Schauman, Pääkaupunkiseudun Silmäasemat Oy:n toimitusjohtaja. Lisätietoja: Petri Hämäläinen toimitusjohtaja Silmäasemat Marketing Oy Puh. 0400 819 657 E-mail: petri.hamalainen@silmaasema.fi Timo Munukka toimitusjohtaja Silmäasema Center Oy Puh. 0400 627 502 E-mail: timo.munukka@silmaasema.fi Mia Schauman Toimitusjohtaja Pääkaupunkiseudun Silmäasemat Oy Puh. 040 592 5107 E-mail: mia.schauman@silmaasema.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/11/03/20041103BIT20410/wkr0001.pdf

Tilaa

Liitteet & linkit