Sinebrychoff kierrättää panimossa syntyvän hiilidioksidin

Report this content

Sinebrychoffin panimolla on saatu valmiiksi Eco2Brew-laitteiston asennustyöt ja panimolla tähdätään hiilidioksidin 80 % omavaraisuuteen vuonna 2015. Kotimainen, suomalaisista raaka-aineista valmistettu olut on ekologinen elintarvike (*1) ja hiilidioksidin hyötykäytöllä tämä lisääntyy entisestään.



Panimolla hiilidioksidin pääkäyttö on virvoitusjuomien hiilihapottamisessa. Sitä käytetään myös esimerkiksi suojakaasuna, jolloin happi ei pääse kosketuksiin tuotteen kanssa. Aikaisemmin Sinebrychoffin käyttämä hiilidioksidi on ostettu kaasuntoimittajilta, jatkossa vain osa pitää hankkia panimon ulkopuolelta.

”Käymisen yhteydessä sokerista syntyy alkoholia, lämpöä ja hiilidioksidia. On hienoa että saamme talteenottolaitoksen käyntiin ja omavaraisuutemme hiilidioksidin suhteen kasvaa.  Ennen kaikki hiilidioksidi puhallettiin ilmaan. Hiilidioksidin hinta oli aikaisemmin sillä tasolla, että sen talteen keräämiseen ei kannattanut investoida ennen kuin nyt. Hiilidioksidin kerääminen talteen on tullut ajankohtaiseksi myös siksi, että laitteiden tekniikka on kehittynyt ja hiilidioksidi on aiempaa puhtaampaa,” Sinebrychoffin tuotantojohtaja Bo Ranta kertoo.

Sinebrychoff pyrkii olla 80 % omavarainen CO2:n osalta vuonna 2015. Hyviä kokemuksia on saatu emoyhtiö Carlsbergin Tanskan Fredericiasta, jossa Eco2Brew-laitteisto on ollut toiminnassa jo kaksi vuotta.

Vuosittain tullaan ottamaan talteen arviolta noin 6 000 – 7 000 tonnia hiilidioksidia, ja kokonaistarve on noin 9 000 tonnia. Jatkossa Sinebrychoff ostaa hiilidioksidia erotuksen verran kotimaiselta toimijalta.

Sinebrychoff on lisäksi mukana Motivan energiansäästöohjelmassa ja sitoutunut alentamaan energiankulutusta vuoden 2005 tasosta yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 mennessä, siinä ollaan nyt jo maalissa. Sinebrychoffin tämänhetkinen vedenkulutus 2,4 litraa vettä / valmis tuotantolitra alittaa lisäksi Suomen Panimoliiton keskiarvon 2,7 litraa ja on kansainvälisestikin hyvin tehokas.

Suomalainen olut on lähijuomaa, lähes kaikki raaka-aineet humalaa lukuun ottamatta saadaan läheltä panimoa. Vuonna 2014 suurin osa olutpakkauksistakin, eli tölkit, valmistetaan läheisellä Mäntsälän Rexamin tehtaalla.

*1 http://www.sll.fi/mita-me-teemme/tuotanto-ja-kulutus/mips/mips-lukuja/Elintarvikkeet

Lisätiedot, kuvat ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, 040 8307176, timo.mikkola@sff.fi

Kuvassa tuotantojohtaja Bo Ranta (oik.) ja tekninen päällikkö Michael Slotte. Kuvaaja Heli Hirvelä.
Lisää kuvia verkossa: www.sinebrychoff.fi/media/kuvapankki

Tänä syksynä 195 vuotta täyttävä Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fiwww.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819  — www.kohtuullisesti.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit